En keksi kiireisen opiskelu- ja lapsiperhe-elämän vastapainoksi kovin montaa parempaa tapaa viikonlopun viettoon  kuin mitä sain viime viikonloppuna kokea. Lauantaiaamuna kaveri hurautti pihaan, pakkasin kyytiin kimpsut ja kampsut ja suuntasimme heidän mökilleen (tässä yhteydessä sanottakoon "mökin" olevan varsin vaatimaton ilmaisu). Noin 14 tuntia ompeluaikaa ja päälle ah, niin nautinnolliset 9 h unta - yksin, herätyksettä, aamuun asti! Timanttia, todellakin! Siinä ei fiilistä haitanneet edes niskajumi eikä voipaperiin kiinni leivottu pizzapohja, kun annoin flown virrata ja saumurin surrata.

Olin leikellyt valmiiksi etenkin pojalle paitoja, muutaman mekon neidille ja itsellekin pari juttua. Tuossa ompeluajassa sain valmiiksi 12 vaatetta, joista tähän postaukseen pääsevät lapsille ommellut. Otsikon numerot eivät viittaa siis valmistuneiden lukumäärään, vaan ihan vain niiden kokoon. Vaatimattomasti voisi sanoa, että ihan sitä perusperts.... ,  mutta pois kaikki turha kainostelu. Hyviä pitovaatteita ja lapsille mieluisia. 

Ilahdutko, kun kaupan valikoimista löytyy yllättäen lapsuudestasi tuttuja karkkeja? Ovatko Tao-Tao ja Nalle Luppakorva mielestäsi loistavaa katsottavaa nykyajan lapsille audiovisuaalisista puutteistaan huolimatta? Löytyykö kaapistasi nukkavieru ja vuosikymmeniä nähnyt pehmolelu, jonka merkitys aukeaa vain sinulle? Huokailetko kirjastossa ihastuneena, kun löydät niitä kirjoja, joita luit nuoruudessasi? Lähteekö kirpparilta mukaasi samanlaiset kahvikupit, mistä pienenä tyttönä hörpit kaakaota mummolassa? Herättääkö teinivuosiesi klassikkobiisi saman tunteen kuin silloin 16-vuotiaana? Kiehtooko retrossa jokin?

Nostalgia on mielenkiintoinen juttu. Asiat, jotka ovat aikanaan olleet tavallinen osa arkea, saavat vuosien kuluessa ympärilleen hopeisen reunan ja muistelulisää. Uskoisin, että ihmisellä  on sisäsyntyinen tapa kaihota menneitä aikoja, uskoa monen asian olleen ennen paremmin. Lapsuudesta ja nuoruudesta tutut tavarat, musiikki, tv-ohjelmat, maut ja tuoksut kuljettavat mukanaan mieleen painuneisiin hetkiin ja yhdistävät kaksi aikakautta, nykyhetken ja menneisyyden. Niissä on sellaista sielukkuutta, mitä ei tavaratalon hyllyltä vaan löydy. 

Sanan mukaisesti nostalgia tarkoittaa koti-ikävää ja kaipausta, mutta itse miellän sen ennemmin positiiviseksi menneen fiilistelyksi. Minulla nostalgiantunteisiin sekoittuu iloa, hellyyttä ja hämmennystäkin, joskus ehkä pikkuisen surumieltäkin. Jokin mitä olen jo luullut unohtaneeni, ilmestyykin yhtäkkiä eteen palauttaen mieleen muistoja kuin tervehdyksenä nuoremmalta minältä. Veikeä tunne! 

Etenkin lasten saamisen myötä tunnistan olevani entistä taipuvaisempi nostalgiaan. Ne asiat, mitkä olivat itselleni pienenä merkityksellisiä, ovat niitä asioita, joita tahtoisin myös lapsilleni tarjota. Vaikka lapset eivät aina innosta kiljuisikaan (esittelin muun muassa Histamiinin joulukalenteria innoissani pojalle, joka totesi sen olevan todella surkea. Ja pakko myöntää, olin muistanut sen aika  paljon  parempana...),on lapsuuden mieluisiin kokemuksiin jotenkin viehättävä palata. Enkä varmasti ole yksin nostalgiankaipuuni kanssa, vai mitä?

Osa nostalgian kohteista kestää aikaa paremmin kuin toiset, ja nämä rattaat kuuluvat ehdottomasti noihin ensimmäisiin. Kerroin mummolassa käydessäni, että Tinttara tykkää nukenrattaita työnnellä, ja yllätys oli melkoinen, kun isäni kävi kaivamassa varastosta omat, noin 30 vuotta vanhat rattaani. Hauskinta tässä oli se, ettei minulla ollut aavistustakaan  näiden olemassa olosta ja rattaiden myötä myös muistoja tulvi mieleen. Lapsille kärryt olisivat kelvanneet jo heti käyttöön, mutta kuten kuva kertoo, tuunaus oli tarpeen.

Rattaiden runko sai ylleen spraymaalin ja kankaat vaihdoin uusiin. Ei sen kummempaa ja vähän vinksottaakin, mutta rattaat ovat nyt kuin uudet ja erittäin kelpoiset pupun kuljetteluun. Tinttara tykkää ja niin minäkin. Ja on se jotenkin niin herttaista nähdä oma tytär työntämässä samoja rattaita kuin itse aikoinani, melkein saattoi silmäkulma kostua... Saa nähdä kestävätkö matkassa seuraavatkin 30 vuotta!

Lämpöä ja kynttilänvaloa hämäriin iltoihin ♥

Mittanauha, kaavapaperia, kulmaviivain, lyijykynä ja kumi, pitkä viivotin, millintarkkaa työskentelyä, hyvät hermot ja kärsivällisyyttä. Näillä varustettuna pärjäsi hyvin työväenopiston kurssilla, jossa valmistettiin yläosan kaava omilla mitoilla! Kahdesta viimeksi mainitusta piirteestä en ole kuuluisa, mutta aiheen ollessa kiinnostava maltoin mieleni kiitettävästi. Kurssi järjestettiin naapurikaupungissa ja opettajana toimi kokenut kaavoitusalan ammattilainen, jolla löytyi keinot ja neuvot moneen pulmaan.

Työskentely aloitettiin ottamalla tarkat mitat varsin monesta kohdasta parin avustuksella. Näitä saatuja mittoja verrattiin yleiseen kokotaulukkoon ja "oma koko" valittiin rinnanympärysmitan mukaan. Tyrmistyneitä huokauksia kuului jokunen, kun taulukon koko ei ihan vastannut sitä, mihin on kaupan vaatteissa tottunut. Jos joku ei vielä tiedä, niin ostovaatteissa kokolappuun merkitään monesti ainakin yhtä kokoa todellisuutta pienempi numero! Naisihmiset ovat helposti huijattavissa ja ilahtuvat mahtuessaan pienempään vaatekokoon. Tosin mietin sitä, kuka sen oikean koon määrittelee, jos nykyihmiset järestään ovat isompia kuin mitä joku vaatetusalan käsikirja (tai mikä lie tämä virallinen taulukko onkaan) sanoo. Itse tekemällä ei onneksi tarvitse kokolappua tuijottaa; pääasia, että on sopiva.

Mitäs sitten tapahtui? Mittoihin lisättiin väljyysvarat yleisten ohjeiden mukaan ja alettiin piirrellä viiva kerrallaan peruskaavaa. Monessa kohdassa käytettiin omien mittojen lisäksi standardimittoja valitun koon mukaisesti. Ainakin omalla kohdallani tämä tuotti melkoista hankaluutta, sillä ry:n perusteella kokoni oli 48, mutta muuten en ole lähellä sitä. Tästä seurasi se, että ensimmäisestä protosta sai kavennella ja poistaa sieltä täältä, ja opettajakin pudisteli jo välillä päätään hankalalle mallilleni. Olin alunperin toivonut, että opittuani kaavan tekemisen, voisin taitoa hyödyntää myöhemminkin. Olin kuitenkin sen verran kaukana "normimitoista", että poikkeuksia jouduttiin kaavaani tekemään monia, eikä yleisohje enää päde.

Joustamattomalle kankaalle tarkoitettu peruskaava kuositeltiin kurssin aikana myös joustavalle sopivaksi poistamalla kaikki muotolaskokset sekä väljyysvaroja oman maun mukaan. Tätäkin hiulattiin minun (ja onneksi myös monen muun) kohdalla tuntitolkulla, jotta kummalliset rypyt ja turhat poimut saatiin pois. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Sain peruspaidan kaavan, josta yritän kuositella jatkossa erilaisia versioita. Tarkoitus oli jo kurssin aikana tehdä eri mallisia kaavoja, mutta aika loppui auttamatta kesken. Kaiken kaikkiaan ihan mahtava kurssi ja hauskinta on, että tutustuin ihanaan Tiinaan, josta sain uuden kaverin :) ♥

Hämmästystä aiheutti se, että kaavassa etu- ja takakappale ovat aivan eri levyisiä, toisin kuin aiemmin käyttämissäni kaavoissa, joissa kappaleet ovat melko identtisiä. Loogista sinällään, mutta helman kuosittelua se aavistuksen haittaa. 

Ensimmäinen testiversioni oli tuo ylläoleva Metsolan Pompuloista tehty tunika.  Kangas oli ollut pitkään myyntipinkassa, mutta onneksi saamaton ihminen ei ollut sitä ehtinyt vielä kauppaamaan kellekään. Ensimmäinen yritelmä saksittiin kahden sentin saumanvaroin ja harsittiin kasaan, ja sitä sitten muokattiin open avustuksella ja siirrettiin muutokset kaavaan. Onneksi oli laadukas kangas kyseessä, joka kesti lukuisat purkamiset ja uudelleen kasaamiset. Lopputulos on hyvä.

Kangaskapinan pääskykuosiin ihastuin täysillä ja tein myös siitä simppelin tunikan. Helmassa on pienet halkiot ja hihansuissa kivat leikkaukset, siinä jippoja tarpeeksi. Mutta voi kettunen tuon kankaan laadun kanssa... alin kuva kertoo karua kieltään tasan yhden kerran pestystä kankaasta.

Kaavan jatkojalostus jatkukoon, katsotaan mitä saan aikaan. Tulevana viikonloppuna pitäisi ainakin yksi mekko syntyä, kun pääsen ystäväni kanssa yhden yön ompelulomalle. Kokonaiset yöunet vai tauotonta ompelua vuorokauden ympäri - hmmm, vaikea valinta! Kumpaan sinä kallistuisit?

Tunnelmallista loppuviikkoa, toivottavasti vältytään kepposilta!

Ps. Indiedaysin Inspiration -blogit jakaantuivat juuri kolmeen alaryhmään: Foodieloveriin, josta löytyy ruoka- ja leivontablogeja; Indiedaysiin, joka keskittyy muotiin ja kauneuteen sekä Lifieen, joka kattaa lifestylen, perhe-elämän sekä  DIY-jutut, ja johon omakin blogini kuuluu. Lukijan kannalta mikään ei muutu, mutta yläbanneri sai uuden ilmeen.

Oikein nurin, oikein nurin, ensin itkin ja sitten purin... No en sentään itkenyt, mutta purin kyllä ihan huolella. Jälleen on puikkoja heiluteltu ja lopputuloksena tylleröinen sai kaulahuivin ja myssyn. Inspiraationa saattaa olla eräs geellä alkava vaatemerkki, jonka asusteisiin ihastuin, mutta en raaskinut ostaa. Ihan ei visio toteutunut täydellisesti, mutta suloinen setti siitä lopulta valmistui. 

Etsin pitkään sopivaa hatun kaavaa ja lopulta mieluinen löytyi Ravelrysta. Olin ehtinyt hätäpäissäni hommaamaan langan (Dropsin Karisma) jo etukäteen, eikä se tietenkään ollut suoraan sopivaa ohjeeseen nähden. Ratkaisin ensimmäisen pulman neulomalla isomman koon, sillä käyttämäni lanka oli ohjetta ohuempaa. Seuraava taistelu seurasi reunojen kanssa, ja instagramiin postasinkin kuvan iloisesti kippuralla olevasta myssystä. Sieltä sain loistovinkin virkata muutaman kerroksen reunoihin, mikä tuli muutenkin tarpeeseen, sillä ohjeen mukaan tehty jäi hieman vajaaksi kasvoilta. Istuvuudessa olisi edelleen hiottavaa, mutta kypärämyssyn kanssa hattu lämmittää mukavasti.

Hatun kaveriksi halusin kaulaliinan tupsuilla. Vaikka voisi kuvitella suoran pötkylän olevan hattua helpompi neuloa, niin jouduin kolmesti purkamaan piiitkän pätkän kaulaliinaa! Ensin aloitin joustinneuleena - tylsä, sitten helmineuleella - liian leveä,  uudestaan helmineuleella - toisesta reunasta pääsi putoamaan silmukat tavoitttamattomiin. Kolmas kerta helmineuleella onnistui ja lankakin riitti ihan just eikä melkein sentilleen. Pituutta kaulaliinalla on reilu metri. En minä ehkä taitavin ole, mutta sitkeä ainakin ;) Ja mikä tärkeintä, kaulaliina myssyineen sai neitosen hyväksynnän! 

Pitemmittä puheitta tällä kertaa, rentouttavaa viikonloppua just siulle ♥

Ps. Blogini on ehdolla Inspiration Blog Awardseissa Lifie-sarjassa! Kaikki upeat ehdokkaat pääset näkemään ja äänestämään tästä osoitteesta. Jos viihdyt seurassani, niin käyhän klikkaamassa Punatukan ja kahden karhun kuvaketta :) Kiitos!

Facebookista bongasin hauskan kysymyssarjan, jolla saa udeltua, mitä lapsi oikeasti äidistä ajattelee. Pakkohan siihen oli tarttua, joten toimikoon tämän postauksen tekstiosuutena :)

Rakkautta on myös se, että ompelee lapselle paitoja kankaista, jotka omasta mielestä eivät ole mitenkään viehättäviä. Ompelee silti, koska lapsi tulee niistä niin käsittämättömän onnelliseksi! Ei tarvitse aamuisin arvuutella mitä ipana päälle laittaisi...

Tummansininen Ryhmä Hau-kangas on Eurokankaasta, vaaleampi Koot:lta, Autot taas löytyneet Kangashamstereista. 

Ensimmäinen onnekas, jolle lähtee 2 m ihanaa Nuppu Print Companyn kangasta, on anonyymi, joka kommentoi:

Sun blogi on yks mun suosikeista. Todella taitava ompelija olet:) Mukana arvonnassa, annukka.ylikangas@gmail.com. Onnea Annukka, laitan sinulle viestiä!

Toinen palkinto oli pipo toiveiden mukaan, ja sen voittaja on Salla kommentilla:

Ensimmäistä kertaa kommentoin. Ja liityin "viralliseksi" lukijaksikin. Sulla on ihana, elämänmakuinen blogi (juu, kahlasin läpi), ja kauniita kuvia. Meidän vauvamme onkin teidän pikkuisenne kaima, ja tykkäisi varmasti kanssa vaaleanpunaisesta. Vaikka kyllä isoveljen vanhoissa sinivihreissä enimmäkseen kulkeekin... :) 

Onnea myös Sallalle! Laitapa miulle viestiä, sillä en sähköpostiasi löytänyt.

Nyt ei muuta kuin kirkkaita syyspäiviä ja reippaita ajatuksia! Jos hyvin käy, tapaamme loppuviikosta - jos taas huonosti, niin koulutehtävät ovat nielaisseet minut. Peukut pystyssä ensimmäiselle vaihtoehdolle ;)

Ompeluryhmämme on jo parina vuonna kerännyt tuohon Roosa nauha-pottiin mahtavan summan huutokauppaamalla toinen toistaan hienompia käsitöitä. Samaan pyrimme tänäkin vuonna! Oman korteni kekoon kannan tällä hupparimekolla koossa 86. Kankaana on ihanan Verson puodin joustocollege ja kaava oma muokkaus. Toivottavasti mekolle löytyy uusi hyvä koti ♥

Joten lyö sinäkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: lahjoita rahaa hyvään tarkoitukseen ja saa samalla vastineeksi upea vaate tai muu taidonnäyte! Käy liittymässä facebookissa Saumanvaran sydämestä-ryhmään ja huuda äänesi käheäksi huomenna perjantaina klo 10- 22.

Olen aina kadehtinut niitä ihmisiä, jotka pärjäävät vähällä unella. Niitä, jotka saavat rauhassa katsoa illan elokuvat loppuun ja silti jaksavat reippaina herätä jo ennen kellon soittoa. Niitä ärsyttävän pirteitä tyyppejä, jotka heti herättyään ovat täynnä virtaa, toivottavat lauleskellen hyvät huomenet ja ovat yksinkertaisesti toimintakykyisiä jo aamulla. Ilokseni ja ärsytyksekseni mieheni kuuluu juuri tähän kategoriaan.

Ehkä arvasit jo, että allekirjoittanut ei näitä ehtoja täytä. Niin sanotusti aamut ovat ihmisen elämän pahinta aikaa. Tai olivat ainakin ennen lapsia, sillä aamu-unisinkaan kiukkupussi ei voi vastustaa kainalossa mönkivää pikkumurua, joka ilahtuneena ottaa uuden päivän vastaan. Itse inhoan aikaisia aamuja, pimeän aikaan heräämistä ja sitä, että sängystä pitää pompata ylös rivakasti sen sijaan, että vetäisi peiton korviin ja kääntäisi kylkeä. Yksinkertaisesti, tarvitsen paljon unta. Tai tarvitsisin...

Aikaisten aamujen suhteen toimisi yksi helppoakin helpompi kikka. Mene ajoissa nukkumaan! Pulmakohta onkin juuri siinä. En mene. En malta eikä nukuta (tai nukuttaapas, mutta katso tuo eka kohta). Iltakukkuminen on paljon houkuttavampaa kuin järkevänä sammutella valot kymppiuutisten aikaan ja kallistaa pää kohti tyynyä. Lasten saamisen jälkeen tämä on entisestään korostunut, sillä ilta-aika on sitä kuuluisaa omaa aikaa, josta ei tee mieli luopua sellaisen pikkuseikan kuin univelan takia. Ihan liian usein näen vuorokauden vaihtuvan ennen kuin itselleni uni hiipii silmiin.

Ompeluharrastus ei tätä asiaa auta yhtään. Kun päiväsaikaan minuutit ovat kortilla, hurautan koneet käyntii lasten nukahdettua. Vielä tämä vetskarin puolikas, vielä yksi tikkaus, vielä viimeinen sauma. Kun vauhtiin pääsee, on hommaa mahdoton lopettaa. Toisinaan, pakko myöntää, väsymys vie voiton ja fiksu lopettaa siinä vaiheessa, kun ratkojalle on töitä jokaisen sauman kohdalla. Yleensä tulosta kuitenkin syntyy parhaiten illan pimeinä tunteina senkin uhalla, että aamulla silmät ovat ristissä. Kun on flow, niin silloin toimitaan!

Oletko sinä aamuvirkku vai kukutko mielummin iltamyöhään? Vai kuulutko niihin onnekkaisiin, joilta onnistuu molemmat?

Tätä takkia ompelin kolmen päivän aikana useamman tunnin, ja valmiiksi sen sain tasan silloin, kun lauantai vaihtui sunnuntaiksi. Monta kertaa olin jo lopettelemassa siltä illalta, mutta kävi perinteiset ja lopulta oli pakottava tarve saada nähdä takki valmiina. 

Joidenkin vaatteiden kanssa käy nimittäin niin, että osa kerrallaan vaate alkaa näyttää siltä miltä kuvittelin ja onnistumisen ilon tuottamissa onnenhuuruissa uppoan täysillä työhön. Tämä oli juuri sellainen iloa tuottava fiilistelyompelus, jossa kaikki onnistui. Mahtava tunne! 

Aurinkoista ja pirteää viikonalkua teille! Onneksi Berocca piristää myös tätä yökyöpeliä.

Mistä on pienet prinsessamekot tehty? Kukkasista, röyhelöistä, pitsistä ja hörhelöistä. Värinä purkkapallon pinkki, lopputulos syötävän söpö. Kerroksia enemmän kuin arjessa tarpeen olisi, mutta kerrankos sitä tällaista ihanuutta ompelee.

En tiedä yritänkö elää tyttäreni kautta jotakin rimpsuvaihetta, jota en itse lapsena suostunut läpikäymään, mutta jotenkin sydämeni palaa näiden överisöpöjen ja tyttömäisten vaatteiden puoleen. Kun sain tilaisuuden tutustua Nuppu Print Companyn uutuustrikoisiin, ei minun tarvinnut montaa hetkeä miettiä mitä olisin tekemässä. Kuosin ollessa kaunis ja herkkä Kanerva, värin hempeä ja vaaleanpunainen, syntyi siitä pienelle tytölle suloistakin suloisempi mekko. 

Nuppu Print Company on tuore helsinkiläinen yritys, joka syntyi kahden lahjakkaan ihmisen - Satun ja Jennin - kohdatessa ja jakaessa unelmansa. Nupun kankaissa ja paperituotteissa yhdistyvät kaunis värimaailma, siro tyylikkyys ja kotimaiset kukkamme, jotka toistuvat käsinmaalatuissa kuoseissa. Kun mukaan lisätään ekologisuus ja eettiset arvot, ei liene ihme, että lyhyessä ajassa Nuppu on saanut vankan jalansijan kangasmarkkinoilla ja sosiaalisessa mediassa Nupusta kuiskitaan kovaa. 

Omaan makuuni Nupun kuoseissa on jotain raikasta ja erilaista, jotain varsin viehättävää! Trikoon laatu tuntuu todella hyvältä; luomupuuvillaa, jossa on 8% elastaania, mikä takaa hyvän jouston ja palautuvuuden. Kesti muun muassa valittelematta saman sauman kolminkertaisen ratkomisen... (Mikähän siinä onkaan, että ompelukokemuksen lisääntyessä puran aina vaan enemmän kuin aiemmin?!) Edellä mainittujen plussien lisäksi erityismaininnan Nuppu saa upeasta paketoinnista. Kyllä ne muovipussissakin tulevat kankaat tulee ilolla ommeltua, mutta oli ihan eri tunnelma avata Nupun vaalea paketti, katkaista pinkki vyöte ja löytää kangas kiedottuna ohueen paperiin kuin ylellisimmissä liikkeissä! Jennin sanoin, he lähettävät vain sellaisia paketteja, mitä itse toivoisivat saavansa ♥

Niin se mekko! Kanerva-trikoo muuntui käsissäni frillamekoksi 1-vuotiaalle neidille, joka joko sisäsyntyisesti tai alitajuisen aivopesuni perusteella on jo aivan ihastunut vaaleanpunaiseen väriin. Mekon yläosa on Bert-bodysta koossa 86, loput ihan omasta päästä. Aivan total zero waste- ompelus;  60 cm täysleveää kangasta humpsahti helmoihin, niin että alimmassa frillassa olisi saanut olla enemmänkin leveyttä. Kaksi ylimmäistä frillaa on kiinnitetty yläosaan ja alin frilla keskimmäisen puoliväliin, rypytykset tein framilonilla ja siksakilla. Rinnassa olevan joustopitsin ompelin reunoista saumojen sisään ja päältä tikkasin ihan vaan suoralla kiinni. Komeuden kruunaa helmiäisnappi niskan halkiossa. Eikös se niin ole, että mielummin överit kuin vajarit...

Paketissani oli myös pieni pala mustaa Kanervaa, jota olin alunperin kaavaillut yhdistäväni mekossa tuohon vaaleanpunaiseen. Nähtyäni sen syttyi kuitenkin oitis visio rusettipannasta. Ihan mahtava ohje pantaan löytyy Kakarat-blogista, kiitos Katjalle ♥

Päikkäreiltä herännyt Tinttara ei kelpuuttanut äidin valikoimia lavasteita kuviin, vaan ainoastaan Halinalle kelpasi. Mikäs siinä, kun sen avulla kulmiaan kurtisteleva ja jalkaa polkeva Pikku Myy saatiin hymyilemäänkin muutamassa kuvassa ;)

Lopussa vielä iloinen ylläri teille rakkaat kanssakulkijani! Syyskuun alussa mainitsin blogini täyttäneen kolme vuotta ja facebookin puolella parit lahjakortit sen kunniaksi jo arvottiinkin. Mitään viisaita juhlapuheita ei tällä haavaa irtoa, joten sanon vain tämän: Kiitos juuri Sinulle, joka tulet blogiani lukemaan; Sinulle, joka palaat aina uudestaan; Sinulle, joka jätät kommentin tai tykkäät facebookissa/instagramissa; Sinulle, joka toivottavasti joskus saat blogistani inspiraatiota omiin töihisi tai muuten iloa päivääsi. Jos Sinua ei olisi, ei olisi todennäköisesti Punatukkaa ja kahta karhuakaan, sillä kukapa täällä jaksaisi itsekseen jaaritella. 

Pyöräytetäänpä siis täällä blogin puolella käyntiin arvonta, joka alkaa n- y - t -nyt ja päättyy yöllä 16.10. Pääpalkinnon tarjoaa Nuppu Print Company ja voittajan paketista löytyy kaksi metriä (2 m) Kanerva-luomutrikoota sekä kaksi Nupun postikorttia. Toinen palkinto tulee omien käsieni kautta ja se on  pipo lasten koossa (toivomuksia kuunnellaan).

Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen JA olemalla lukija Bloggerin tai Bloglovinin kautta ja /tai seuraamalla Instagramissa/ Facebookissa. Voit liittyä myös arvonnan aikana :) Myös anonyymit voivat osallistua, mutta muistathan silloin jättää sähköpostiosoitteesi!

Loistavaa arpaonnea just Siulle ♥