Pomenia on satumaailma, jossa elävät sovussa niin keijut, peikot kuin lohikäärmeetkin tanssien, leikkien ja taikapölyä keräten. Pomenian rauhaa uhkaa kuitenkin ynseä ja kämälä pimeyden velho Käämä, joka haluaisi kitkeä pois ilon, naurun ja kaiken muunkin epäjärjestyksen luomalla ikuisen talven. Tästä alkaa suuri pelastusoperaatio, jossa tarvitaan saumatonta yhteispeliä, uskallusta ja pelkojen voittamista, ystävyyttä ja kaverin tsemppaamista sekä uskoa siihen, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Tärkeintä on seikkailu, leikki, taikuus ja tietenkin riittävästi seikkailuevästä mukana. " Ja kuten aina, kaikkea sattui ja tapahtui sillä sattua ja tapahtua kuuluikin." 

Pomenian on luonut Petronella Grahn, jonka omille lapsilleen kertomat sadut alkoivat elää omaa elämäänsä ja nyt vuosien jälkeen me muutkin pääsemme niistä nauttimaan. Tarinoita siivittävät upeat, värikylläiset ja mielikuvitusta hivelevät kuvitukset, joita tarkastelemalla kuvista löytyy aina vain uusia yksityiskohtia. 

Sain tutustua Pomenia-sarjan kolmeen ensimmäiseen osaan; Taikamaailman suuri seikkailu-kirjaan, Satuseikkailu- lautapeliin sekä Tunneseikkailukortteihin. Sarja on täydentymässä jo piakkoin Satujoogakorteilla ja kirjan jatko-osilla. Aloitetaanpa sitten tuosta kirjasta! Taikamaailman suuri seikkailu oli ihan täydellinen iltasatukirja, joka jo alkumetreillä imaisi lapset mukaansa ja äidinkin viimeistään kolmantena iltana. Sivuja on reilut 200, joten tarinaa riittää useammalle lukukerralle. Kirjassa seikkailee Teo-poika, joka herää peikkona Pomeniassa ja on ennustettu pelastamaan Pomenian yhdessä lentopelkoisen Sisu-lohikäärmeen kanssa. Tarinassa lapsia viehättivät satuolennot ja juuri sopiva jännitys. Minua ilahdutti se kuinka taitavasti tarinaan oli upotettu mielettömän tärkeitä viisauksia ja sanomaa siitä, miten erilaiset tunteet kuuluvat elämään, sinä riität omana itsenäsi ja ystäviä autetaan. Tarina oli omiaan herättämään myös keskustelua lasten kanssa. Toista osaa odotetaan meillä jo suurella innolla, jotta saadaan tietää mitä sitten tapahtuukaan...

Satuseikkailulautapelissä jatkavat samat hahmot ja tehtävänä on vapauttaa Ruttu-keiju velhon kynsistä. Pelin idea on yksinkertainen; noppaa heittämällä liikutaan laudalla, käännetään pelimerkkejä ja nostetaan tehtäväkortteja ja lopulta kiiruhdetaan pelastamaan keiju. Erityismaininta siitä, että pelilaudan voi kääntää, joko päivä- tai yöpeliksi ja molempiin on omat, toisistaan hieman poikkeavat säännöt. Päiväpelissä oranssien tehtäväkorttien tehtävät ovat fyysisempiä ja kehoa herätteleviä, kun taas yöpelissä violeteissa korteissa rauhallisempia. Tehtäviin liittyy tunteiden nimeämistä ja ilmaisua, jota voi aina suositella harjoiteltavaksi. Peliä voi pelata ilman kirjaan tutustumistakin, mutta toki hahmot ja tehtävät tuntuvat ehkä mielekkäämmiltä, jos tarina on taustalla tuttu. Plussaa on pelisuunnittelussa sen visuaalisuus sekä se, että ohjeet ovat kirjoitettu laatikkoon eikä irtopaperille, joka aina hukkuu. Ainut miinus on hieman hidas pelitempo, toimintaa voisi olla enemmänkin.

Tunneseikkailukortteja en ole vielä töissä testannut, mutta kotona lasten kanssa niitä kokeilin. Korteissa on sama ihana kuvitus ja niitä voisi sellaisenaan käyttää esim. sadutukseen. Korteissa on ohjattu erilaisia toiminnallisia menetelmiä tunteiden käsittelyyn ja ne on jaoteltu luovaan tunnetyöskentelyyn ja rauhoittumisen harjoituksiin. Jokaisessa kortissa on pieni teemaan virittävä tarina ja sen alla tehtävä. Koska nämä on nivottu Pomenian tarinaan, olisi hyvä ainakin esitellä hahmot lapselle etukäteen. Kirjan lukeminenkin etukäteen voisi olla hyvä juttu. Esimerkiksi päiväkodissa näistä saisi ihanan projektin, jos ottaisi koko paketin käyttöön ja tekisi korttien harjoituksia vaikkapa ryhmän kokoontumisilla. Ihan itsenäisinä nämä kortit eivät ehkä toimi, mikä voi nostaa kynnystä niiden käyttöön ottoon. Toki jo kuvien takia kannattaa tutustua!

Oletko Sinä tutustunut jo Pomeniaan?

Hoksasin tässä pari päivää sitten, että blogini täytti tämän kuun alussa seitsemän vuotta! Seitsemän vuotta ompelua ja sitä myöten seitsemän vuotta bloggaamista ja rapiat 500 postausta. Kulunut aika näkyy vauvasta kouluikäiseksi ja viskariksi varttuneiden lasten sekä kasvaneiden silmäpussieni lisäksi postauksien laadussa ja valmistuneissa käsitöissäni – ja onneksi niin, olisihan se ikävää, jos ei mitään kehitystä olisi tapahtunut (tosin silmänalusten kehitys olisi voinut jäädä tapahtumatta). Vaikka postaustahti on romahtanut alkuvuosista, koen blogin ylläpitämisen, inspiraation jakamisen ja vuorovaikutuksen teidän lukijoiden kanssa edelleen niin merkitykselliseksi, että hitaasti, mutta varmasti julkaisen töitä tulevaisuudessakin.

Blogia perustaessani olin äitiyslomalla esikoisen kanssa, ompelin useita tunteja päivässä ja postasin parhaimmillaan 18 tekstiä kuukaudessa. Kynnys postaamiseen oli matala ja asiaa riitti. Kotona ollessa ei aikuista juttuseuraa ollut liiaksi, joten ajatusten suoltaminen blogiin tuntui vapauttavalta. Näin jälkikäteen hämmästyttää, kuinka hyvin olen osannut mietteitäni muotoilla kirjalliseen muotoon. Tuolloin kässäblogeja oli lukuisia eikä Instagram ollut vielä ottanut paikkaansa kuvien jakajana. Niistä blogeista, joita silloin seurasin, on jäljellä enää muutama, mikä on sääli sinänsä. Kuka muu muistaa muun muassa Miiinullekkon, Karkelot, Nuutikin, Villa Kianan, Hanna Mi:n, Helmoja ja hepeneitä, Mallikelpoisen, Kikiduun tai  The Diy Storiesin? Perhevapaiden ja opiskelujen päättyessä työ ja arki vähensivät oleellisesti myös minun vapaa-aikaani ja pakottivat käyttämään hyvää ompeluaikaa johonkin niin turhanpäiväiseen asiaan kuin nukkumiseen. Bloggaamistakin alkoi hidastaa muuttunut unen tarve, koska tietokoneen sinivalossa istuttu ilta enteili unetonta yötä.

Selailin huvikseni vanhoja postauksia, ihan sieltä vuodesta 2013 asti. Kuvien luokattoman huono laatu, hölmö nimeäminen ja kummallinen tekstin asettelu nolottavat näin vuosien jälkeen, mutta saavat ne siellä olla – jos ei muuten niin kontrastina nykypäivälle ja kadonneen vyötäröni muistolle. Vanhat postaukset ovat myös hyvä paikka tarkistaa mitä kaikkea olenkaan ehtinyt tekemään. Valtava määrä muistoja vyöryi ylle kuvia selatessa, niin paljon olin jo unohtanut ommelleeni! Etenkin lastenvaatteiden kohdalla iso osa oli unohtunut, sillä niiden vaihtuvuus on ollut suurempaa kuin itselleni ommeltujen vaatteiden. Oikea aikamatka siis ♥

Pari ekaa vuotta blogini haki omaa tyyliään bannereiden ja taustojen vaihdellessa oranssista pilkulliseen, kunnes asettui siihen, missä se on edelleen. Mustavalkoisuus ja suhteellinen selkeys, isot kuvat ja niihin panostaminen viehättävät vuodesta toiseen. Tyyliä haki alussa myös vaatekaappini, eikä alkuvuosien vaatteista käytössä taida olla juuri yhtään. Kirkkaita värejä, lapsellisiakin kuoseja, joustofroteeta ja pyöriviä helmoja, mitkä eivät tällä hetkellä enää puhuttele lainkaan. Silloin oli ihana ommella sellaista, mitä ei kaupasta voinut saada. Nyt tyylini on selvästi murroksessa, mutta kirjoittelen  siitä lisää toisella kerralla. Jännä nähdä sitten taas myöhemmin, miten maku on muuttunut ja kehittynyt. Ja kuinka kauan saan lastenvaatteita ommella vielä, pysynköhän muksujen vaatemaun perässä?

Kokosin tähän omia lemppareitani vuosien varrelta. Klikkaile sieltä itsesi mukaan postauksiin. Näistä lempparistatuksen saaneista löytyy joitakin selkeitä yhdistäviä tekijöitä, huomaatkohan sinä ;) ?

Virkattu matto löytyy eteisestä nykyisessä kodissamme, erityisen hyvä paikka koiran oksennukselle ja ripulille. On muuten painava pestessä!

Merinovillatakki lämmittää syksyllä ja talvella ihanasti.

Tämä tunika on muuttunut paidaksi ja olkapäiden timantit ovat edelleen tallessa. Legginssitkin mahtuu vielä.

Huppubody kummipojalle jäi söpöydessään mieleen. Postauksessa myös ohje!

Noshin yhteistyöt olivat yksi blogiurani huippuja, harmittaa vietävästi, ettei kankaita enää myydä.

Tämä tunika tuntui lyhyeltä, joten se päätyi paitamittaan. Pitsikauluksia rakastan, samoin lettikuosia.

Ihkaensimmäinen jumppikseni! Saadessani tämän valmiiksi, olin niin ällistynyt ja voitonriemuinen ettei tosikaan. Mistähän sen saman fiiliksen saisi nyt?

Edellisen kuvan murunen seitsemän vuotta myöhemmin. Tässä kuvassa ja Jasu-hupparissa täsmää ihan kaikki ♥

Rakkautta ensi silmäyksellä ja itse tehtyä kaikki kuvassa näkyvä ♥

Tämä jouluinen mekko meni tänäkin kesänä vielä neidille! Kun itse tekee ja reiluilla kasvunvaroilla, saa monivuotisia lastenvaatteita :D

Lempparivillikset, Joulukalenterisukat 2016.

Laukku on päivittäisessä käytössä ja nyt juuri huomasin liimauksen alkavan pettää. Pitänee liimata uudestaan.  Ohje kehyslaukkuun on ollut hitti.

Kukkamekko, joka on ollut päällä niin arjessa kuin juhlassa, kotona ja festareilla. Ihan paras ikinä!

Neuleet ja bomberit ovat vaatetukseni kulmakiviä, tämä yksi mieluisimpia.

Tämä on yksi lempparikuviani ja eka isompi kirjoneuleeni. Mahtuu edelleen nippanappa Tinttaralle :D

Tuttu kuosi ja mekkomalli, luottovaate.

Ei lisättävää edelliseen... Kuositteluohje löytyy täältä.

Vielä kerran Mystical flowers! Olisi kiva tietää, missä tämä takki nykyään asuu?

Tämä kuosi epäilytti alkuun aikuisen vaatteessa, mutta on päätynyt käyttöön lukuisia kertoja. Se kertoo aina eniten siitä, onko onnistunut vaate vai ei.

Nukkekoti oli kivoimpia projektejani ♥

Superkaunis kuosi ja rakkaudella ystävälle ommeltu.

Ensimmäisiä frillaompeluita. Sittemmin helmoja ja rimpsuja on tullut tehtyä mooonet kerrat.

Ikimuistoinen ilta ja erittäin käyttökelpoinen trikoomekko.

Kiireellä ommeltu, mutta paljon pidetty ja tykätty ♥

Takki on ommeltu syksyllä 2018 ja tänä vuonna se on juuri sopiva.

Tämä on ensiaskeleita joustamattomaan suuntaan omissa vaatteissa.

Joko mainitsin bomberit... Täällä myös vinkkejä vetskarin ompeluun!

Reput saivat aikaan itsensä ylittämisen fiiliksiä ja olivat kauan käytössä.

Tinttaran poseeraminen kameran edessä on ollut tyrmäävää jo pikkutytöstä asti. Tämä ruusumekko oli ihana!

Uusimpia luottovaatteitani, solmumekko. Kaava on muuten tulossa Ommellisella myyntiin!

Tämä synttärimekko oli sekä äidin että tyttären suosikki. Neiti muistelee kaiholla helmarimpsuja edelleen.

Korkkikankainen tabletin suojus tuottaa kultahippuineen iloa edelleen joka päivä!

Ekaluokkalaisen softshelltakki on onnistunut kaikin puolin. Nämä kuvaukset olivat myös ihanat pojan kanssa ♥

Tuuttikuosi ja yksi ekoja bombereitani, jossa kaikki natsasi.

Lettimekko, tarvitseeko sanoa enempää ;)

Villapaita miehelleni oli jälleen uusi onnistuminen, eka aikuisten neulevaate.