Viime päivinä olen puntaroinut paljon sitä, minkä verran tietoa maailman menosta on sopiva määrä. Facebook tuuttaa linkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista, Lähi-Idän tilanteesta, Australian kuolleista kenguruista ja kauhuskenaarioista sen suhteen, että seuraava sota syttyy juomavedestä. Aamulla autoradio ilmoittaa ensimmäisenä koronaviruksen uhrien määrän ja kertoo poliitikkojen viimeisimmät huonot päätökset. Joka puolelta kuuluu uhkia, surua, vaaroja ja huolen aiheita. Ja niin hölmö sitä on, että otsasuoni tykyttäen ja verenapaine kohisten luen joka ikisen uutisen ja kolumnin tuntien samalla, kuinka maailmantuskan viitta kietoo minua yhä tiukemminen otteeseensa.
Uutisissa on ilman muuta hyvä ja tarpeellinen puolensa. Ilman tietoa ei ole tiedostamista, ja ilman tiedostamista ei voi tapahtua muutoksia. Olen itsekin tätä kautta havahtunut tekemään vähän kerrassaan valintoja ilmastoa ajatellen ja pystyn keskustelemaan päivän polttavista aiheista. En näe järkevänä kuplassa elämistä, vaikka se helpompaa varmasti olisikin ilman ikäviä uutisia. Tein kuitenkin viimein tietoisen päätöksen, että rajaan sitä informaatiotulvaa, mille nyt olen antautunut. Voin jättää klikkaamatta, voin tyytyä vain välttämättömään. Voin suojella itseäni ja kriittisesti miettiä sitä, millä intressillä iltapäivälehdet uutisiaan otsikoivat. Sen, että olen ilmastoahdistunut milleniaali, joka miettii vain, että pitääkö olla huolissaan milloin mistäkin, pitää nyt muuttua.
Voin keskittyä tähän päivään, tähän hetkeen ja siihen mitä voin itse tehdä. Muistutella itseäni siitä, että asioita ei kannata etukäteen murehtia, sillä se jos mikä on hyödytöntä eikä vähennä murheen määrää, jos se oikeasti kohdalle joskus osuu. Voin keskittyä siihen, että juuri tänään kaikki on hyvin ja huomisesta ei kukaan tiedä. Ollessani niin kovin huolissani, minulta jää helposti näkemättä se, kuinka kauniisti jääkiteet nurmella kimaltavat, kuinka hauskoja juttuja lapseni kertovatkaan, kuinka hellä on puolisoni kosketus, kuinka kevyesti jalkani nousevatkaan. Ja nämä asiat minä oikeasti tahdon huomata.
Ajatusteni kiertäessä kehää halusin kohottaa fiilistä ompelemalla jotain mieltä piristävää. Kukkaloistoa paitojen muodossa ja lohdullisen lämmin neuletakki, johon kietoutua. Okransävyinen trikoo on Verson puodin Kukkaiskylpy ja tummansinipohjainen Nuppu Print Companyn Talviuni. Molemmat mielestäni kauniita! Ompelin omaa kaavaani käyttäen pitkähihaiset paidat arkikäyttöön. Pitkän neulatakin kaavan muokkasin kaupan neuleesta ja ompelin sen Mereenin merino-tenceltrikoosta. Jännä materiaali, joka on lipuvan ohut ja kevyt, mutta siihen nähden uskamattoman lämmin. Luumunsävy on yksi kestosuosikkini ja takki on jo kovassa pidossa ollutkin. Huolitteluihin käytin pitsinauhaa, koska en jaksanut kaitaleita alkaa askartelemaan jäljelle jääneen kankaan palasista. Näin pitsi antaa pientä lisäilmettäkin, vaikka jääkin pääasiassa näkymättömiin.
Uskalletaan olla herkkiä, suojella mieliämme sekä luoda ympärillemme kauneutta ♥
