Yhteistyössä Pfaff Suomi

Kun olin lapsi, haaveilin kävelevästä koirapehmolelusta, osallistumisesta Tenavatähteen, pitkistä hiuksista ja pääsystä Linnanmäelle. Varttuessani unelmalistalle nousivat ratsastustunnit, Backstreet boysin Nick Carter, oma cd-soitin ja sellainen sydänystävä, mitä kaikilla tyttökirjojen sankarittarilla oli. Teini-iän ahdistuksissani toivoin olevani samanlainen kuin muut, mutta tulevani silti huomatuksi ainutlaatuisena ja jonkun mielestä ihanana. Janosin draamaa, mystiikkaa ja suuria tunteita, itsenäisyyttä ja vapautta. Sitä, että löytäisin paikkani ja onneni. 

Parikymppisenä haaveilin rakkaudesta, ammatista, omasta kodista ja koirasta, tällä kertaa elävästä. Haaveisiin pulpahtelivat kaukomaat ja juuri oikea työpaikka. Aikuisuuden vallatessa tilaa henkisen teinitytön elämästä, oli aika unelmoida vauvasta, isommasta kodista, yhteisestä ajasta ystävien kanssa, hauskoista lomista ja innoittavista harrastuksista. Pääasiassa ne unelmat toteutuivat. Paikka löytyi, samoin onni, tuli koti, koirat, lapset. 

Olen yleensä unelmoinut ihan tavallisista, saavutettavista, jonkun mielestä varmasti tylsistä asioista. En ole haaveillut kirjan kirjoittamisesta tai syvänmerensukelluksesta, en kiipeämisestä korkeimmalle vuorelle, uuden keksinnön tekemisestä enkä kuuluisuudesta. Terveys, rakkaus, perhe, taloudellinen vakaus, ystävät ja päälle bonuksena se, että joskus voisi johonkin matkustaa - ne riittävät.  Unelmat ja asiat, jotka tekevät elämästä varsin onnellista. 

Eräänä päivänä huomasin kuitenkin hämmennyksekseni, että unelmoinnin sijaan olin valinnut huolehtimisen. Murehdin tekemättä jääneitä ulkomaan matkoja sen sijaan, että olisin jaksanut piirtää haavekuvia lämpöisistä hiekkarannoista ja turkoosin sinisestä merestä. Harmittelin kokemattomuuttani ja tietämättömyyttäni töissä, vaikka olisin voinut haaveilla uusista koulutuksista ja pätevyyden tunteen kasvusta oppimisen mukana. Märehdin laskupinoa näkemättä sitä, että voisin suunnitelmallisesti säästää vähän kerrassaan. Maalasin kauhukuvia romahtavasta terveydestä ilman, että olisin uskaltanut unelmoida omaksuvani terveellisemmät elämäntavat jälleen. Tajusin, että unelmointi, haaveet ja optimismi ovat huolehtimisen ja varmuuden vuoksi murehtimisen kääntöpuoli. 

Tästä kirposi ajatus ommella paitaan muistutus unelmoinnin tarpeellisuudesta ja siitä, että todellakin voin omalla ajattelulla vaikuttaa siihen, onko lasi puolitäysi vai ei. Siitä, että voivottelun ja pelkäämisen sijasta voin haaveilla ja tavoitella parempaa. Ja että voin unelmoida asioista, jotka tällä hetkellä ovat vielä mahdottoman tuntuisia. Ehkä ne jonakin päivänä eivät sitä ole. Keep on dreaming!

Halusin ommella mustan simppelin paidan arkikäyttöön ja tekstin siihen. Musta trikoo oli taattu valinta ja Tinttaran bomberista jääneistä rippeistä leikkasin tekstin, jonka olin ensin tietokoneella kirjoittanut. Tässä kohtaa nappasin kokeiluun avoimen applikointipaininjalan. Applikointipaininjalassa näkymä ompeleeseen on hyvä, sillä paininjalan reunojen väliin jää reilumpi tila. Kangas syöttyy helposti ja tiheäkin siksakki etenee hyvin. Aloitin työn siksakkaamalla kirjainten reunoja, mutta kuviosta tuli turhan raskas ja jälki ei näin kiemuraisessa kuviossa ollut silmääni tarpeeksi siisti. Kone kyllä nakutti siksakkia tasaisen varmasti ja kuumentumatta! Päädyin kuitenkin purkamaan siksakompeleen (ja heittämään hukkaan metritolkulla lankaa) ja tikkasin tekstin kiinni ihan vain suoralla ja pienellä pistonpituudella. Parempi se näin on. Alla käytin veteen liukenevaa itse liimautuvaa tukikangasta, mikä helpotti ompelua suuresti. 

Uusin unelmin uuteen viikkoon ♥

Kuosiähky on harmillinen vaiva kangashamsterille. Kangasta on ja piisaa, mutta jotenkaan mikään ei puhuttele juuri nyt. On ihania yksisarvisia, jätskejä, kukkia, kuvioita, eläimiä vaikka mitä, mutta niille ei ole oikea hetki. Yksivärisiäkin on, mutta ne vaativat jotakin jippoa ja yksityiskohtaa, eikä aina jaksa kikkailla. Tällä kertaa löysin kivan tavan ylittää aita matalasta päästä, nimittäin silityskuvat. 

Olen tilannut kuvat Wishin kautta. Kiinakaupoista tilaaminen on arveluttavaa, mutta vastaavia en ole suomalaisista kaupoista löytänyt ja myös halpa hinta houkuttaa tässä kohtaa. Laadun olen todennut hyväksi, kun kuvat ovat pysyneet pesuissakin siistinä. Kiinnitys tapahtuu silittämällä kuvassa kiinni olevan muovikalvon läpi niin pitkään, että kuva kiinnittyy kunnolla ja kalvo alkaa irrota (poikkeuksena Batman, siitä kalvo irtosi vasta jäähtyneenä). Helppoa ja nopeaa, oikeaa ompelun pikaruokaa, jota välillä kiireessä kaipaa. Oletko sinä silityskalvoja kokeillut?

Mekot ompelin meidän Tinttaralle, molemmat Myyry-paitakaavaa soveltamalla. Harmaasta olin tekemässä ihan peruspaitaa, mutta sitten alkoi tulla vaatimuksia "sellaset tälläset tähän olkapäille ja hei, missä sen helma on?". Lopputulos on kyllä näin varsin söpönen. Pesukarhupaita on omalle poitsulle, kaavana Formal or fun (OB 1/13) ja pohjaväri hänen oma valintansa. Batman-paidan tein kummipojalle synttärilahjaksi, joka kahden vuoden korkeaan ikään ehtineenä on suuri lepakkomiesfani.

Yhteistyössä Pfaff Suomi

Noin vuosi sitten kerroin täällä huikeasta yhteistyömahdollisuudesta VSM Finlandin kanssa ja siitä, kuinka sain käyttööni uuden ompelukoneen. Siitä asti olen huristellut Pfaff 4.2 quilt expression-koneella ja yhteinen matkamme on ollut varsin auvoisa. Oikeasti, tämän koneen kanssa ei ole tarvinnut kiukutella sen oikkujen takia, vaan homma kerta kaikkiaan toimii! Koska käyttökokemuksia ja konesuosituksia kysellään säännöllisesti erilaisilla ompelufoorumeilla, kokosin yhteen omat kokemukseni tästä Pfaffista, ja samalla vilautan myös ompeluhuonettani. 

Jos voit ompeluharrastajana satsata vain pariin asiaan, suosittelen ehdottomasti satsaamaan teräviin saksiin ja hyvään ompelukoneeseen. Kaikesta muusta voi tinkiä, mutta näistä ei. Jos ompelukone äyskii langankireyksien kanssa, ei siedä paksuja materiaaleja, katkoo lankaa tai tekee hyppytikkejä, koettelee se saumojen lisäksi ompelijan pinnaa ja tuhlaa turhaan aikaa. Hyvä ompelukone on luotettava toveri, jonka tasainen nakutus toimii paremmin kuin rentoutuslevyt ja jonka seurassa saa parhaimmillaan useita tunteja kulumaan kuin siivillä.  Oma 4.2:seni on todellakin jälkimmäistä. Vaikka kunnollinen elektroninen ompelukone on melko hintava investointi, takaan sen kannattavan mikäli enemmän ompelet. Jos uuteen ompelukoneeseen ei budjetti taivu, edullisen markettikoneen sijaan kannattaa mielummin etsiä arvokkaampi ja todennäköisesti laadukkaampi ja tehokkaampi ompelukone käytettynä. Valikoimaa on niissäkin laajalti.

Kerroin jo tuolla ensimmäisessä yhteistyöpostauksessa tämän ompelukoneen ominaisuuksista, mutta seuraavassa ne parhaiksi havaitsemani jutut:

Sain tosiaan viimein oikean ompeluhuoneen viime keväänä, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Kyseessä on takkahuone, mutta avotakan epäkäytännöllisyydestä johtuen takassa pidetään tulen sijaan nykyään silitysrautaa ja muuta tarpeellista. Tilaa on riittävästi ja tavaroille omat paikkansa. Kangasvarastoakin olen viime aikoina hillinnyt tehokkaasti, sillä huomaan, että alkuvuosien hullu kangashamstraus ei enää houkuttele. Ja silti kangasta on paljon (tosin ei tietenkään sellaista mitä tarvitsisinjuuri nyt). Parasta omassa ompsussa on mahdollisuus levitellä tavarat ja ommella rauhassa sekä sulkea ovi tarvittaessa kaaoksen vallitessa. Toisaalta huomaan, että iltaisin ei tee mieli vetäytyä yksinäiseen kammariin, vaan mielummin vietän aikaa perheen kanssa, jolloin ompelut jäävät vähemmälle. Tällä viikolla pitäisi kyllä aktivoitua taas :)  Mitäs Sinulla on työn alla?

Lämpöisiä ajatuksia ja kärsivällisyyttä lumivuorien keskelle just Siulle ♥ (Ja miullekin, ihan just palaa hermo tähän lumentuloon...)