Viime viikonloppu oli yksi parhaita ehkä jopa vuosiin. Pääsimme mieheni kanssa nauttimaan pidennetystä viikonloppuvapaasta, kun suuntasimme Keski-Suomeen festareille. Nautimme musiikista ja ystäväpariskunnan seurasta sekä ihan huikean hienosta kesäsäästä. Kävelin jalkani rakoille ja tanssin pääni pyörälle, fiilistelin hyvää energiaa ja hilpeää mielentilaa ja rauhoituin kävellessäni pimenevässä kesäillassa kohti hotellia Jyväsjärven liplattaessa vierellä. Tunnelmassa oli taikaa.

Viimeisen festaripäivän kääntyessä iltaa kohden, havahduin miettimään miksi oloni oli niin kepeä. Tunsin olevani täysin kotonani tuhatpäisen massan seassa ja laulaessani ääntäni käheäksi. Sitten tajusin sen. Tunsin olevani nuori jälleen, vapaudesta huumaantunut. Vähän villi, sopivasti vastuuton, saavani keskittyä vain siihen, että minulla on hyvä olla. Itsekästä ehkä, mietin hetken, mutta niin tarpeellista ja äärettömän harvinaista herkkua lapsiperhearjessa. Koska tiesin lasteni olevan mitä parhaimmassa hoidossa äitini hoivissa, saatoin rentoutua täysin ja lipua virran mukana. Vailla huolia, vailla suunnitelmia, vailla suorittamista. Nauroin enemmän kuin aikoihin. Olo oli kupliva, eikä vain parin nautitun siiderin takia. Tunsin olevani juuri oikeassa paikassa ja pitkästä aikaa, jotenkin ihan oma itseni. Se nainen, joka on viime vuosien aikana hautautunut pyykkikasojen, leikkipuistojen, työpäivien ja "mitä tänään syötäisiin"-murheilun taakse, ja jonka todellakin oli aika päästä tuulettumaan. Kun Elli Haloo käski huutaa ilosta, onnesta ja vapaudesta, minä todella tein niin sydämeni kyllyydestä.

Vapauden hurmassa oli myös toinen hienous sen lisäksi, että koin olevani entinen oma itseni, se huolettomampi ja spontaanimpi ja iloisempikin. Saimme ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen olla pidempään kuin yhden vuorokauden mieheni kanssa kaksin. Vaikka vanhemmuus on parasta mitä maailmassani on ja lapset kalleista kallein aarteeni, oli niin virkistävää nähdä ja kokea parisuhteen toinen osapuoli ulkona perhearjen ja ruuhkavuosien myllerryksestä. Hänkin omana itsenään, hauskana ja komeana, minulle juuri sopivana. Kutsua toista etunimellä, eikä olla vain äiti ja isi. Oli lohdullista ja virkistävää tuntea, että tässä me olemme, samalla puolella, edelleen toista varten. Ikäänkuin ihastua uudelleen. Ihan parasta. 

Kokonaisuudessaan tämä miniloma oli siis juuri se, mitä tähän kohtaan tarvitsin, vaikka en sitä etukäteen tiennytkään. Herkkua niin mielenterveydelle kuin parisuhteelle. Koska Jyväskylään asti mentiin, ei kässäilijä voinut festaroinninkaan tuoksinassa sivuuttaa käyntejä Ommellisella, Jyväskylän kangaskaupassa ja Lankakauppa Titityyssä. Ohhoh, mitkä karkkikaupat! Ja se kotiinpaluu, kuinka ihana kolmen yön jälkeen olikaan saada omat pikkumurut taas syliin. Ikäväkiukunkin jaksoi ottaa vastaan hyvällä ilmeellä ja huumorilla. Ensi vuotta odotellessa...

Ennen kesän reissuja ehdin ommella itselleni paitoja, joita olen kaivannut vaatevarastooni jo hyvän tovin. Toppeja, t-paitoja ja yhden pitkähihaisenkin. Tyylini on jossain murroksessa selvästi, sillä tunikoiden ja mekkojen seuraksi olen alkanut ikävöidä paitoja. Sellaisia farkkujen kanssa pidettäviä, joiden ei tarvitse yltää lantion alapuolelle - sellaisia, joista muutama vuosi sitten luovuin kokonaan. No näin se "muoti" kulkee ja kuljettaa. 

Kuvien topit tein Ommellisen mekkokaavan avulla, jota muokkasin pääntieltä ja väljemmäksi sekä pussitin helmaa framilonilla. Musta on viskoositrikoota, pilkullinen jotain lycran tyyppistä ja kukallinen joku melko joustamaton laaritrikoo. Värikäs ja ruusuinen lyhythihainen ovat omia sovelluksia, joita tein ennen kuin löysin Kangaskapinan Aalto-kaavan, joka istuu erittäin hyvin (maksuton pdf-kaava, kannattaa kokeilla!). Sillä tein mustan pitsisomisteisen sekä raidallisen paidan. Pitkähihainen on oman kaavan kuositeltu versio ja ihana havunneulaskuosi pehmeää viskoositrikoota Alina Piulta. Näillä pääsee hyvin alkuun, urakka jatkukoon loman jälkeen.

Ihania hellepäiviä just siulle, muista syödä tarpeeksi jätskiä ♥