Joulukortit, nuo ristiriitaisia tunteita herättävät pahvinpalaset. Ajan hermolla oleva kiireihminen lähettää terveisensä sähköisesti. Eettinen ajattelija puolestaan käyttää kortti- ja postimerkkikulut hyväntekeväisyyteen ja muistaa ilmoittaa tästä somessa. Käytännöllinen sentinvenyttäjä ostaa marketista kymmenen korttia eurolla, kun taas visuaalinen esteetikko valitsee huolella käsinpiirrettyjä ja uniikkeja kortteja myyjäisistä. Ja mitä tekee käsillä tekemiseen hurahtanut, suorittamiseen taipuvainen puuhanainen? Kaivaa kartongit, liimat ja muut tykötarpeet ja askartelee kortit tänäkin vuonna itse.

Melkein joka vuosi käyn tuon edellä mainitsemani litanian läpi ehdotellen eri vaihtoehtoja itselleni. Joskus olen sijoittanut korttirahat muistaakseni vuoheen ja pari kertaa olen sortunut sielu särkien kaupan kortteihin. Mutta yleensä, kuten tänäkin vuonna, askartelun tenho ja ideoiden runsaudenpula vievät voiton kiireestä ja käytännöllisestä ajattelusta, joten korttipaja käyntiin!

Korttien tekeminen ja lähettäminen on yksi tärkeimpiä jouluperinteitäni. Kai siihen osaltaan liittyy vahvasti lapsuudesta opittu tapa, kun äitini kanssa kortteja askartelin mummoille, kummeille ja naapureille.  Sukulaisten ja ystävien muistaminen joulun aikaan on mielestäni kaunis tapa ja on kortteja toki ihana saada itsekin! 

Kuuluvatko kortit sinun joulutraditioihin? Jos kuuluvat, muistahan postittaa omasi viimeistään 14.12.

Aloitin korttihommat 3-vuotiaan kanssa, ja ehdimme jopa kaksi porokorttia tehdä yhdessä, kunnes Pikku Kakkosen vetovoima kasvoi askartelua suuremmaksi. Loput sain tehdäkin ihan itsekseni. Loppuihin kortteihin päätin käyttää laatikosta löytyviä koristepapereita ja -teippejä, joita aina alennusmyynneistä hamstraan, mutta harvemmin käytän mihinkään. Näillä tarpeilla syntyi värikäs sekametelisoppa, mikä on ihan mukavaa vaihtelua viime aikojen mustavalkoisuuteen.

14 yötä jouluun ♥