Ompelin lapsille merinovillapuvut, jotta viileämmilläkin keleillä tarkenisi huoleti ulkoilla. Haalarimallia harkitsin pitkään, mutta päädyin samaan ratkaisuun kuin aiemminkin (tässä ja tässä). Itseäni toistaakseni; kaksiosaisen puvun käyttöikä on pidempi ja osia on näppärä käyttää myös erikseen tarpeen mukaan. Puku on myös helppo pukea lapsen itsensäkin, sillä neppareita ei tarvitse avata merinon joustavuuden takia. Jatkoin siis hyväksi havaitulla linjalla. 

Tinttara sai vaaleanpunaisia, hyvin vaalittuja Majapuun nalleja pukuunsa. Takin kaavan muokkasin - kehtaanko edes myöntää - jälleen Bert-bodysta ja housut tein Catepillar-leggarikaavalla koossa 86. Pituutta lisäsin resoreilla hihoihin ja lahkeisiin, samoin kuin pojan asussa. Myllymuksujen harmaa villa mustilla tähdillä valikoitui hänen takkiinsa, jonka muokkasin Bla bla- raglanpaidan kaavasta (Ob 1/16). Housut ovat Free motion-kaavalla (Ob 4/16), molemmissa kokona 110. Tavoitteena ovat pitkäikäiset vaatteet, sillä pojalla edellinen puku tosiaan palveli kolmena talvena!

Sovituskuvat jäivät haaveeksi, sillä hermo ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kellään kuvaushommiin tällä kertaa. Tämä on näitä päiviä, kun erotuomarina olo ja jonninjoutava kitinä tulevat korvista ulos, ja kaupan kassakin hymyilee myötätuntoisesti... Siihen nähden kuinka paljon panikoin lasten päivähoidon aloitusta, voin sydämestäni huokaista, kuinka helpottavaa on saada heidät ajoittain toisten hellään huomaan, ja keskittyä itse ihan muuhun. Iltapäivästä onkin sitten jo ihan kiva hakea heidät kotiin ♥

Käsi ylös, kuka muu tykkää selailla kaavalehtiä? Minä ainakin! Vaikka teen monet vaatteet samoja hyväksi havaittuja kaavoja käyttäen, minusta on ihana selailla lehtiä fiilistellen kaikkia kivoja vaatteita. Katsella malleja, miettiä kuosi- ja väriyhdistelmiä ja tutkailla yksityiskohtia. 

Yleensä ompelen vaatteita, joilla on selkeä funktio. Ne ovat arkivaatteita, niitä käytännöllisiä ja tarpeellisia. Paitoja ja housuja, bodyja ja legginssejä. Mekotkin toimii sukkahousujen kanssa. Ja sitten ovat vaatteet, jotka vaan näyttävät kivoilta ja diy-äiti tuntee pakottavaa tarvetta ommella sellaisen. Hieman epäkäytännöllisiä, muun vaatevaraston kanssa yhteensopimattomia tai vähälle käytölle jääviä. Monesti silmä tarttuu lehdissä juuri niihin.

Tämä appelsiinimekko kuuluu jälkimmäisiin. Joustofroteinen hihaton mekko hupulla - siinä on jo monta epäkohtaa. Hellevaatteeksi paksu joustis on liikaa, viileällä se ei riitä yksinään, huppu tursuaa takin alla... Mutta se näyttää söpöltä! Ja meneehän tuo bodyn kanssa syyssäilläkin. Ei sen käytännöllisyyden aina tarvitse olla ykkösenä ;)

Idea hupputunikaan syntyi tällä kertaa vahingossa. Kankaan olin jo kertaalleen hylännyt myytävien pinoon, mutta kauppa ei käynyt ja kaivoin se uudelleen esiin. Olin leikkaamassa froteesta tiskirättejä, kun ajattelin sen menevän hukkaan pelkästään siivoushommissa. Kaavakansio nopsaan esille, hupullisen tunikan bongaus ja hämmästyttävän rivakka ompelu. Lopputulos yllätti iloisesti, vaikka kangas ei tosiaan enää muuten puhutellut. Melkoisen pirtsakka mekkonen tuosta syntyi, oikea vitamiinipommi!

Ompelussa kankaat ovat, noh - aika isossa roolissa. Jos kaikki on kohdallaan, on kankaan pinta siloinen, laatu sopivan pehmeä, mutta samalla napakka ja värit loistavat kirkkaina. Pesuissa kangas ei viru, vanu tai värjäänny, vaan kestää kuosissaan. Se sietää hankausta nyppyyntymättä ja  kulutusta haalistumatta. Parhautta on, jos kangas on valmistettu eettisissä olosuhteissa ja luomulaatukin on plussaa.

Mitä enemmän olen ommellut, sitä paremmin olen löytänyt omat suosikkikangaskauppani nyt jo ilahduttavan laajasta valikoimasta ja oppinut tuntemaan niistä itselleni mieluisimmat kankaat. Etenkin näin kangashamsterin näkökulmasta on helppo tehdä vertailua siitä, millainen on "just se miun lemppari" - niitä löytyy kaapit pullollaan. Kun aiemmin minulle riitti kiva kuosi ja väri, nykyään kaipaan kuitenkin myös laatua ja kestävyyttä pesusta toiseen. Usein jo esipesu antaa viitteet siitä, onko kankaalla toivoa menestyä valmiina vaatteena vai mahtaako sekä ompeluaika että rahat mennä hukkaan kehnon laadun vuoksi.

Koska olen ommellut 95% joustavista materiaaleista, on niiden hipelöintiin kehittynyt jo melko hyvä näppituntuma. Yleensä paininjalan alla on elastaania sisältävää puuvillatrikoota, ja nyt kokeilemani viskoositrikoo oli mukava uusi tuttavuus. Tilasin Kangaskapinalta kesällä reilun paketin, jossa olivat nämäkin kaksi kangasta. Palloja ja raitaa, suosikkejani! Harmikseni huomasin jo ennen esipesua raidallisen olevan melko höttöisää, eikä esipesu tuntumaa parantanut. Ompelin kuitenkin sitkeästi, mutta jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen paita oli kelpo vain kotikäyttöön. Valkoinen pohjaväri puskee läpi ja pinta on todella nukkainen, mikä on kuulemmavalitettavan tyypillistä mustavalkoiselle viskoositrikoolle. Kyllä harmittaa.

Se mikä ei harmita, on kuitenkin kangaskapinan asiakaspalvelu! Reklamaatio hoidettiin erinomaisesti ja ilokseni muut tilaamani kankaat läpäisevät laatuseulan kirkkaasti, myös palloviskoosi :) Vastauksena siis otsikkooni, sekä että!

Väriä ja energiaa alkavalle viikolle! 

Ps. Olethan huomannut facebook-sivullani olevan arvonnan yhteistyössä Noshin kanssa? Sieltä jos mistä olen saanut aina ihan huikean laadukkaat kankaat, joten ehdottomasti kannattaa onnea koettaa ;) Arvontaan pääset suoraan tästä, ja osallistumisaika päättyy 20.9. puolen yön aikaan.

Lopulta kumpikin mukula sai muutaman vaatteen ja ompeluinspikseni taas uutta potkua. Sovituskuviin molemmat valitsivat mieluisimmat :)

Poitsun paidat ovat vanhalla kunnon Formal or fun-kaavalla (Ob 1/13) pienin muokkauksin. Housuihin testasin uusimman Ottobren Little basic-kaavaa koossa 104, mutta 110 pituudella. Ihan käypäset pöksyt tuli, mutta ihan liian lörppö malli makuuni. Ei jatkoon meillä.

Ihana Savanni-kangas on Ainolalta tilattu ja miellyttää erityisesti omaa silmääni, mutta "Pätmän-paita" kirvoitti sellaiset riemunkiljahdukset, ettei ole epäselvää, kumpi oli enemmän lapsen mieleen. Batmanit ovat Kangaskapinalta tilatut. Housujen farkkutrikoo on Jättirätistä, ja niin hyvälaatuista, että tekisi mieli lähteä Turkuun ihan vain sen takia.

Meidän puputyttö puolestaan ihastui pupumekkoon, jonka kankaan Jaana ystävällisesti toimitti minulle Ruotsista asti ♥ Verkostoituminen kannattaa ompeluharrastuksissakin! Kaavana mekossa on Roses on grey (Ob 4/16) koossa 86. Harmaan Tarina-mekon taas leikkelin ikisuosikkini, Bert-bodyn, avulla. Legginssit ovat Catepillarit 74 koon leveydellä ja 86 pituudella. Sydänpolvipaikat ovat muuten kivat, mutta miten se onkaan niin vaikeaa saada ne polvien kohdalle...

Jostakin syystä neidistä on tullut jo nyt varsin kranttu erityisesti pipojen suhteen. Ainut hyväksytty malli oli kesäinen lippapipo ja vaihtelua oli saatava. Ompelin pari versiota, joista pinkkirusettisen Hänen Korkeutensakin hyväksyi. Rusettipipoissa vaan on sitä jotain ♥ 

Mitä ihmettä, jälleen neule! Ei auta enää vastaväitteet, lankahommat ovat vieneet minut kyllä ihan mukanaan. Minut, joka on aina pitänyt neulomista ihan liian hitaana ja työläänä  ja neuleohjeita käsittämättöminä selostuksina. Olen oppinut poimimaan pudonneita silmukoita, purkamaan hallitusti ja saamaan valmista aikaan. Paras juttu on kuitenkin se, että käsityö kulkee mukana! Ompelukoneita ei viikonloppureissuille tai luennoille voi mukana raahata, mutta neule puikkoineen sujahtaa kassiin kätevästi. Tehokkuutta ja toimeliaisuutta rakastava puoleni on onnesta soikeana.

Ja katsokaahan nyt, on kirjoneuleet ja kaikki, nappilistakin löytyy. Jes! Muistan noin vuosi tai ehkä parikin sitten ihastelleeni Ragga Eiriksdottirin Loki-neuleita useammassa paikassa, mutta ohittaneeni sen silloin ylitsepääsemättömänä. Nyt oli kuitenkin tähtimerkit sopivissa asennoissa ja biorytmit kohdallaan, kun päätin reippaasti vaan yrittää. Kuun alussa tulostin ohjeen (ilmainen ohje löytyy useammasta lähteestä, joten laitan sen tähän) ja Turun reissulta ostin Dropsin langat ja puikot. 

Käyttämäni lanka on Dropsin Extra fine merinoa, jota kului yhteensä viisi kerää. Ihana lanka, hitsi kun Dropseja ei meidän seudulla myydä missään. Kooksi valitsin 4 v. sillä olin lukenut näiden olevan pieniä mitoiltaan. Tulipahan taas kasvunvaraa... Neulomiseen meni noin viikko, sillä työ oli joutuisaa tehdä kokonaan pyörönä. Siihen se sitten tyssäsikin pariksi viikoksi, kun alkoi jännittää liikaa tapa, jolla villapaidasta saatiin takkimallinen.

Tekniikka on nimeltään "steeking", ja tarkoittaa sitä (ainakin tässä tapauksessa), että keskelle ommeltiin kaksi ommelta, joiden välistä neule leikattiin auki. Kyllä jännitti!! Kesti se kuitenkin kasassa peloistani huolimatta... Suurin ongelma tämän jälkeen oli se, etten tiennyt kuinka saada reunat siistiksi. Ohjeessa käskettiin virkata langanpäät piiloon, mutta en tajua mitä se tarkoittaa? Lopulta päädyin poimimaan reunoista ensimmäiset ehjät silmukat ja neulomaan nappilistan. Hapsottavan reunan peitin satiininauhalla käsin ommellen. Ihan kelpo ratkaisu, mutta siistimpikin olisi voinut tulla. Nappilistan kanssa tuhersin kyllä pitkään ja huolella ennen kuin sain napinlävet sopivaan kohtaan - vasta seitsemäs (!) kerta onnistui!