Siksak-viltti virkaten

Käsityöt ovat sellainen tuoteryhmä, jonka hinnoittelua säännöllisesti ihmetellään eri yhteyksissä. Hinnat tuntuvat kalliilta, kun verrokkina on ketjuliikkeen halpa vaate tai muu vastaava. Päivänselvää on se, että ihmettelijät eivät yleensä itse ole käsillä tekijöitä. Jos nimittäin olisivat, ei ihmettelyjä ja päivittelyitä kuulisi, vaan ymmärrystä löytyisi sille, mistä uniikin tuotteen hinta koostuu. Sen lisäksi, että laadukkaat materiaalit ovat arvokkaita, niin vielä arvokkaampaa lienee aika, jota väistämättä kuluu, kun itse tekee.

Onneksi näin harrastajana omia töitään ei tarvitse hinnoitella. Eikä laskea niitä tunteja, joita käsitöihin kuluu - joihinkin vähemmän ja joihinkin enemmän. 

Tämä viltti kuuluu enemmän- sarjaan. Virkkuuta aloittaessani yhteen riviin meni lähes tunti, mutta onneksi työn edetessä tahtikin nopeutui. Mutta kyllä, aika monen monta tuntia istuin koko ajan kasvava työ sylissäni. Pakko myöntää, että lopuksi paino alkoi  olla jo varsin tuntuva... Ohje tähän siksak-peittoon löytyy Dropsilta. Omasta versiostani tein vähän alkuperäistä suuremman, ja mittaa on noin 120 x 130 cm. Lankana käytin Novitan Seiskaveikkaa. Langan menekkiä en tajunnut laskea, mutta usemman kerän molempia värejä kyllä sain hankkia kauppareissujen yhteydessä.

Vaikka työtä tämän tekemiseen vaadittiin, oli ohje ihanan helppo. Varsinainen "aivot narikkaan" virkkaus, mitä oli hyvä näpertää vaikkapa kesäreissujen automatkoilla. Ja lopulta oli mahtava fiilis leväyttää valmis viltti auki ja ihastella omaa kädenjälkeä. 



Vaikka valmis viltti näytti vallan mainiolta meidänkin sohvalla, pakkasin sen silti häälahjaksi ystävälleni. Vaikka hääparin toive oli matkakassan kartutus, halusin yli 20 vuoden ystävyyden kunniaksi antaa jotakin konkreettista ja merkityksellisempää. Toivottavasti ei ole pettymys saajalleen. Rakkaudella tehty, niihin hetkiin, kun pelkkä rakkaus ei riitä lämmittämään ♥ 

Ps. Kiitos tuhannesti reppupostaukseen tulleista ihanista kehuista sekä tsemppauksista! Alku on sujunut aika lailla odotetusti niin minulla kuin lapsillakin. Itkun kanssa jäädään hoitoon, mutta äidin mieltä huojentaa vähän ajan päästä saapuva tekstari, että kaikki on hyvin. Kyllä tämä tästä, pikku hiljaa :)
Lähettänyt klo 21 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Reput valmiina


Sunnuntaina päättyy hoitovapaani ja samalla kolmen vuoden kotiäitiys. Lapset aloittavat hoitopaikassa, jonka toivon olevan heille paras mahdollinen vaihtoehto. Opiskeluni ei onneksi ole yhtä sitovaa kuin työhön paluu olisi, joten hoitopäivät eivät veny kohtuuttomiksi - päinvastoin, alkuun saamme puolipäiväisen pehmeän laskun. 

Mutta kyllä tämä korventaa sieluani. Minun fiksu herkkis poikani ja vielä niin pikkuinen ja pippurinen tyttäreni, miten he pärjäävät. Toisten hoivissa, ilman minua. Tottuvatko, osaavatko olla, saavatko kaiken tarvitsemansa, ikävöivätkö liikaa, tulevatko nähdyiksi ja huomioiduiksi. 

Tai tiedänhän minä, että varmasti pärjäävät ja ovat hyvässä hoidossa. Vaikka se alkuun vaatii totuttelua eikä kyyneliltäkään varmasti vältytä kumminkaan puolin, niin kyllä me opimme. Kerron heille, että päivästä tulee hauska ja äiti tulee ihan pian. Halaan illalla vähän pidempään ja luen pari satua enemmän. Sanon, että minullakin on ikävä, mutta nähdään jo parin tunnin päästä. Ihastelen heidän kanssaan hoitopaikan parkkitaloa ja pehmoista nallea. Muistutan, että toivon heidän olevan reippaita, kilttejä ja iloisia. 

Laitan valmiiksi reput, joihin maanantaiaamuna pakataan vaihtovaatteet ja unikaverit. Toivotan mukavaa päivää ja suukotan pientä poskea.  Tirautan itkut vasta oven ulkopuolella. Kyllä me tästä selvitään.



Tein reput Villa ja Villa-blogin ohjeella, joka oli ihailtavan selkeä ja tarkkavaiheinen. Homman työläin osuus oli ehdottomasti kankaiden tukeminen, joka edelleenkin jäi näissä vähän vajaaksi. Aloitin norsurepusta, jonka pienten kömmähdysten jälkeen olin fiksumpi pilkkureppua tehdessä. 

Käyttämäni kankaat ovat tavallista puuvillaa, joihin silitin napakkaa tukikangasta sekä selkäosaan ja pohjaan (vasta pilkullisessa) kovikehuopaa. Kummankin pohjalle sekä hihnoihin käytin vanhaa retkipatjaa, jonka tikkasin kiinni. Seuraavan kerran (jos sellainen tulee) tikkaan retkipatjaa myös takakappaleeseen. Norsurepussa vetskarina on musta metriketju, mutta pinkin vetskarin askartelin kangaskaupan myyjän hämmästyneen katseen alla pitkästä takkiketjusta ja lyhyen ketjun vetimestä. Nahkamerkit tein meisteillä ja vasaralla, toisessa lukee Unique 2016 ja toisessa Handmade 2016.

Olen tyytyväinen lopputuloksiin ja kieltämättä helpottunut saatuani nämä pois to do-listaltani. Ergonomian kannalta nämä eivät ihan huiput ole (todnäk siksi, että selkäosa on vähän lörppö), mutta eivät ne muksut näitä selässä vielä ole kantamassakaan. Reput näyttävät kivoilta ja toimivat, sehän riittää!




Joko teillä on lapset aloittaneet hoidon, kuinka se on sujunut? Pientä tsemppausta vailla taidan olla, jotta huoleni asiasta helpottaa...

Meillä on viikonloppuna tiedossa rakkauden huumaa ja häähumua, sillä ystäväni menee naimisiin ja saan kaasona olla hänen rinnallaan. Peukut pystyssä siis sillekin, että suoriudun tehtävästä kunnialla. Muisk ♥
Lähettänyt klo 47 kommenttia
Tunnisteet: , , ,

Polkka-neuletakki

 Nyt taputan kyllä itseäni olalle. Tässä näette nimittäin ensimmäisen neulomani vaatteen! Sukkia olen tikutellut aika ajoin aiemmin, mutta kaikki sen isommat työt ovat saaneet karvat pystyyn. En osaa, en ymmärrä ohjetta, enpä viitsi edes yrittää... Keväällä (kyllä, tämä on aloitettu jo helmi-maaliskuussa :D ) kuitenkin päätin tarttua puikkoihin uudella asenteella  ja löysin netin syövereistä "Kässänopen painajaisen", joka oli riittävän yksinkertainen ohje testattavaksi. Palasia oli helppo neuloa luennoilla koulussa, sillä aina oikein-neule ei vaatinut suurempaa keskittymistä. Jotenkin neulominen kuitenkin jäi silloin keväämmällä ja vasta muutama viikko sitten sain tehtyä takin valmiiksi.

Ilman pinnan kiristelyä homma ei tietenkään sujunut laskuvirheiden sattuessa ja käsialan ollessa tiukahkon puoleinen... Siinä vaiheessa, kun koko vaate oli jo kasassa, päätin purkaa hihojen yläreunat ja nappilistan. Olivat vaan niin hitsin kireästi päätellyt, ettei näyttänyt kivalta. Nyt näyttää paljon paremmalta!

Purkamisen suhteen olen niin neulomisessa kuin ompelussa viisastunut sen suhteen, että puran AINA, kun yhtään siltä tuntuu. Ennen saatoin ajatella purkamisen olevan turhan vaivalloista, tokkopa pieni virhe niin haittaa. Mutta kyllä se minua haittaa! Yhtään purettua saumaa en ole katunut, mutta purkamattomia kylläkin. Miksi tehdä siis sinne päin, jos voi tehdä hyvin? Ihan hanuristahan se purkaminen kyllä on, ei siitä mihinkään pääse...


Takki on neulottu ohjeen mukaisesti 7 veljestä -langalla (Polkka), mutta tämän hetkisellä viisaudella olisin valinnut kyllä jotain pehmoisempaa lapsen vaatteeseen. Ihan ok tämäkin on, etenkin jos alle laittaa pitkähihaisen paidan. Kokona on 86,  mutta helmaan lisäsin jokusen sentin. Menee näköjään päälle varsin pitkään :D


Oli kyllä ilo huomata, ettei mikään ole rakettitiedettä (paitsi tietenkin rakettitiede) ja uusia asioita oppii, kun jaksaa yrittää. Nyt olen ainakin hetkellisesti saanut varsinaisen neulomiskärpäsen pureman ja koko ajan tekisi mieli tehdä käsillä jotakin. Katsotaan kohtaavatko suunnitelmat toteutusta jossain vaiheessa.



Nämä kuvat on ilo tallentaa blogiin, sillä neitokaisemme oli ensimmäistä kertaa metsässä kävelemässä! Tuota maagista taitoa on odoteltu kuukausikaupalla, sillä vaikka ensiaskelista on jo tovi, on typy valinnut yleensä konttaamisen pystyssä pysymisen sijaan. Nyt 1v 4kk iässä vihdoin  näyttää siltä, että ehkä tuo tuosta joku päivä juokseekin (ammattini huonoja puolia on olla tietoinen lapsen kehityksen keskiarvoista, joten minä muutenkin neuroottisena kyttään kaiken maailman taulukoita ihan liikaa).  

Ihana oli seurata pikkuisen tepsuttelua polulla, mikä selvästi oli aivan ihmeellinen kokemus tästä perspektiivistä rattaissa istumisen sijaan ♥
Lähettänyt klo 23 kommenttia
Tunnisteet: , , , , ,

Rusettimekko

Bloggaamisessa hauskinta sekä haastavinta on monesti kuvien ottaminen. Paikan valinta, sopivan valon ja säätilan odottelu, omaan aikatauluun sovittaminen, kuvaajan (meillä siis sen paremman puoliskoni) aikatauluun sovittaminen sekä näin kässäbloggaajana toki se, että kuvattava vaate olisi suhteellisen puhdas ja rypytön, asettavat omat ehtonsa sille, millainen kuvasta tulee. Yhtä hyvää kuvaa kohden löytyy aina kymmenen kehnoa, olivat olosuhteet kuinka harkitut tahansa. 


Tämän mekon kanssa oli jälleen minulle tyypillinen tilanne. Mekko oli kiireessä ommeltu ennen matkaan lähtöä (koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi yhtä mekkoa ommella), ja koska siitä tuli kiva, kiskaisin sen heti päälleni. Tästä puolestaan seurasi tarve kuvata vaate mahdollisimman pian, ennen kuin kukaan pyyhkisi siihen naamaansa tai löytäisin rusinapaketin takapuoleeni liiskautuneena. Sateen uhka väijyi yllä ja ruinasin miestä ottamaan pari räpsyä kauppareissullamme. No, sopivaa paikkaa en keksinyt ja toki, vettäkin alkoi ropista iloisesti. Alkoi jo semisti harmittaa, kunnes mieheni koukkasi parkkiin ja johdatti minut epäluuloistani huolimatta sillan alle.

Ja kuinka ollakaan, sateinen Kymijoki siltoineen oli ihan loistava kuvauspaikka. Rauhallinen, rouhea ja valoisa. Aina ei näköjään kannata liikoja suunnitella, sillä paras paikka voi osua kohdalle sattumalta.



Mekko on ommeltu Kangaskapinan trikoosta jälleen omaa toppikaavaani soveltaen. Tykkään tästä kuosista älyttömästi; se on simppeli, tarpeeksi musta ja pikkuisen leikkisä. Tytärtä ajatellen tämän tilasin, mutta kiusaus ommella itselle oli liian suuri. Tässä mekossa oli mukava ottaa Turku ja Muumimaailma haltuun alkuviikosta, kun säänhaltijakin muisti meitä helteiden muodossa. Ja oli muuten kiva reissu! Hotelli oli viihtyisä ja ruuat hyviä, Muumimaailma viehättävä ja aurinkoinen ja lapset iloisia ja innoissaan. Paikallinen nappikauppa Va-Rit oli ihan huikea palvelultaan ja Jättirättiinkin pääsin pyörähtämään. Ja toki tapasin ihanan Paulinan ♥



Muumipappaa lainatakseni: "Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi." Sellaisia hetkiä meille jokaiselle ♥



Lähettänyt klo 27 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Ruusutoppi x 3


"Nyt on jo pimeää, huomenna vaihtuu elokuuksi..." Heinäkuun loppu on aina minulle pienen murheen hetki. Se on se hetki, kun on myönnettävä, että tämä kesä alkaa painua ehtoopuolelle ja matkaa jouluun on edessä vähemmän kuin takana. Kesä, jota niin kovin odottaa ja joka aina on liian lyhyt. Kesä, mikä on minun ajanlaskuni mukaan vuoden loppuhuipennus; kesä, miltä vuosittain toivoo niin paljon. Heinäkuun viimeinen on nimenomaan loppu, ja se vetää suupieliä pikkuisen alaviistoon. 

Tämä on ollut hyvä kesä monella tavalla, en voi valittaa. Vaikka hellepäiviä olisi voinut olla muutama kymmenen enemmän ja hipiä saada lisää väriä, saimme viettää perheen kanssa pitkän loman, jota on vielä pari viikkoa edessäkin. On tavattu tuttuja, harrastettu maaseutumatkailua, mökkeilty, syöty ja uitu, nautittu musiikista, kerätty litratolkulla villivadelmia, tuijoteltu Saimaata ja kierrelty leikkipuistoja. Sellaisia kivoja kesäjuttuja, joita voi talven hämärissä muistella ja alkaa odotella jo seuraava suvea. 

Ja siinä missä on loppu, on myös uusi alku. Elokuu saa suunnittelemaan uusia harrastuksia, innostumaan jälleen opiskelusta, haaveilemaan viikonloppumenoista ja opettelemaan uudenlaista lapsiperheen arkea. Elokuussa alkaa olla ajankohtaista miettiä syysvaatteita ja kääriytyä villatakkeihin ja tuubihuiveihin. Elokuussa tiedossa on Muumimaailmaa, festarointia, kaasohommia ja Metsämörri-koulutusta. Elokuussa on aina uusi mahdollisuus! Millaisia suunnitelmia sinulla on?



Kesän aikana huomasin ommelleeni kolme ruusuisaa toppia omaa kaavaani varioiden. On se kumma, että hillittyä aina suunnittelen, mutta yllättäen valmiina onkin kukikas vaate (tai kolme)! Mustaharmaa on suosikkini, mikä varmasti tulee käyttöön, kaksi muuta vähän epäilyttää. Rakastan kauniita kuoseja niin paljon, että haksahdan niistä ompelemaan itselleni, mutta pitäminen onkin sitten eri juttu. Ja ainahan voi (mutta ei kyllä kannata) kysyä, kuinka paljon vaatteita yksi ihminen tarvitsee... Tarve ja ompeluhalut eivät aina korreloi keskenään.




Oikein ihanaa elokuun alkua jokaiselle ♥ Vielä on kesää jäljellä, eiks niin?

Lähettänyt klo 23 kommenttia
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)