Palaneita sivuja ja kaavatestausta



Koska en lomallakaan täysin eroon projekteistani pääse, otin missiokseni käydä parin viikon aikana läpi vanhat päiväkirjani ja hävittää ne sen jälkeen. Jo pidemmän aikaa tämä oli ollut mielessäni, mutta kotioloissa ajan löytäminen niiden lukemiseen tai tulenteko ei vaan onnistunut. Vaikka päiväkirjat olivat minulle silloin aikoinaan niin kovin tärkeä keino purkaa tuntoja ja ajatuksiani, niin ajatus siitä, että joku muu saisi ne käsiinsä näin vuosien jälkeen, tuntui liian hurjalta. 

Selatessani muistikirjoja ja vihkosia tein varsinaisen aikamatkan reilun viidentoista vuoden taakse. Kirjoitusten oheen liimatut tarrat ja runonpätkät olivat tuttuja, käsiala parempi kuin nykyään ja ne tekstit - moni hetki palautui mieleeni kuin eilinen. Tutustuminen omaan 13-16-vuotiaaseen itseeni herätti monenlaisia tunteita...


Iloa siitä, että minulla on ollut tuolloin mahtavia ystäviä, joista muutama on elämässäni edelleen.
Ikävää siitä, että niin moni ystävä on nykyään entinen sellainen.
Häpeää siitä, kuinka paljon huolta ja murhetta vanhemmilleni aiheutin.
Nolostusta siitä, kuinka ärsyttävä olen ollut ja kuinka tyhmältä jutut nyt kuulostivat.
Ärtymystä siitä, kuinka paljon paremmin olisin koulussa pärjännyt, jos olisin käyttänyt edes murto-osan ajatuksistani siihen poikajuttujen vatvomisen sijaan.
Haikeutta, koska samanlainen vapaus ei enää koskaan palaa.
Kiitollisuutta, ettei mitään vakavampaa koskaan sattunut hölmöilyistä huolimatta.
Huvitusta siitä, kuinka hauskoja hetkiä sain palauttaa mieleeni.
Onnea ensirakkauden huumasta ja pettymystä sen päättymisestä niin karvaasti.
Surua siitä, kuinka paljon epävarmuutta ja ikäviä ajatuksia itseäni kohtaan olen tuntenut.
Huolta siitä, että omat lapseni olisivat teineinä edes puoliksi yhtä kammottavia kuin minä.
Tyytyväisyyttä siitä, että noista sekavista ajoista, teiniangstista ja huonoista valinnoista huolimatta minusta tuli kaikin puolin ihan mukiin menevä tyyppi.
Katumusta sen sijaan en tuntenut, sillä uskon noiden vaiheiden johtaneen tähän elämääni, josta en vaihtaisi pois mitään.

Ja lopuksi vapautta siitä, että ei tarvitse enää huolehtia sitä, että sepustukset päätyisivät tulevaisuudessa  lasteni tai vaikkapa äitini käsiin. Se mitä tahdon muistaa, muistan ilman päiväkirjojakin ja se minkä unohdan, ei enää ole tärkeää.

Hyviä sytykkeitä olivat saunan uunissa!

Hihattoman topin tein omaa toppikaavaani hyödyntäen, rypyttäen sivut framilonilla ja lisäten helmaan "resorikaitaleen". Kankaana on kaverilta vaihtarina saatu Käpysen Confetti.


Harmaa neulepaita puolestaan on mielenkiintoinen juttu, sillä pääsin testaamaan uutta kaavaa Madeit-Patternsilta. Kyseessä on Drape top-yläosa, jonka idea on voimakkaassa laskostumisessa toispuoleisesti. Valitsin kankaan viisaasti ja käytin Kangaskapinan viskoosineulosta, joka oli ihan omiaan tälle kaavalle. Kangasta tähän kuluu paljon, koska osat leikataan täysvinoon. Paita oli ihan superhelppo ja nopea ommella, ohjeita ei tarvinnut tavailla. Vaikka tämä malli ei minulle imartelevin ole, vaan lisää vähintään 10 kiloa, tykkään tästä kovasti. Paita on ihanan tuntuinen päällä, ja ihan täydellinen vaikkapa sunnuntaihengailuun kotona legginssit jalassa. Mitä pidät mallista?

Oletko sinä uskoutunut päiväkirjoille ja mitä olet niillä tehnyt? Ovatko säästettävää matskua vai oletko korvat punoittaen hävittänyt ne?

Ikimuistoisia hetkiä tälle viikonlopulle ♥


Lähettänyt klo 28 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Kiire valmiissa maailmassa


Ollessani vielä töissä ennen lasten syntymää, oli vuoden paras hetki se, kun ennen kesälomaa sain kaikki keskeneräiset työni tehtyä. Siis kaikki. Saatoin istua töissä pitempään ja naputtaa vaikka kotona viimeiset lausunnot loppuun, kunhan vain sain kaiken pakettiin ja sen tunteen, että nyt olen valmis. Ihanan konkreettinen hetki, jonka jälkeen pystyin hengähtämään ja rentoutumaan oikeasti.

Muussa elämässä harvemmin mahdollistuu edellä kuvatun kaltainen nollaus ja puhtaalta pöydältä aloittaminen. Olen aina ollut tosi huono sietämään keskeneräisyyttä, epätietoisuudesta puhumattakaan. Sen sijaan että osaisin elää tätä päivää täysin sydämin ja tarttua hetkeen, elän ihan liikaa "sitten kun" maailmassani ja tulevaisuus mielessäni. Sitten kun olen saanut valokuvat järjestykseen, sitten kun olen myynyt kaikki kirppikselle menevät tavarat, sitten kun olen töissä, sitten kun opinnäytetyö on tehty, sitten kun saamme isomman kodin, sitten kun koko talo on siivottu kunnolla, sitten kun olen ommellut kaikki kankaani ja ideani loppuun, sitten kun sitä ja sitten kun tätä... Lausetta voi jatkaa monella tavalla, mutta usein "sitku" liittyy rauhoittumiseen ja olemiseen. Sitkeä tavoitteeni on saada kaikki valmiiksi, jotta voin rauhassa keskittyä muuhun elämään. 

Ja arvatkaapa lopetanko silloin, kun yksi "sitku" on hoidettu? En tietenkään, vaan keksin uuden etapin. Sillä ainahan löytyy uusia tehtäviä ja hommia ja asioita, jotka ovat kesken ja jotka nakertavat takaraivossa. Vaikka ne itse asiassa ovat juuri sitä muuta elämää, ei mikään irrallinen osa. Olen vasta vähitellen alkanut tiedostaa sen, etten kertakaikkiaan voi saada maailmaa valmiiksi ja elää vasta sitten. Elämä ja etenkään lapset eivät odota sivussa vuoroaan sillä aikaa, kun hoidan mielessä pyöriviä askareita pois alta ja keskityn tulevaisuuden petaamiseen... Ja vaikka tiedän, että vanhainkodissa tuskin murehdin sitä, etten hinkannut syöttötuolia tarpeeksi puhtaaksi, tehnyt koulutehtäviä vielä aiemmin ennen deadlinea tai ommellut enempää, en silti läheskään aina osaa tarttua arvokkaisiin hetkiin. Kiireeni tehdä jotain muka tärkeää saa vasta jälkikäteen havahtumaan siihen, että jokin oikeasti tärkeä saattoi mennä ohi.

Toisaalta kuitenkin hyväksyn sen, että olen ihminen, jolla on aina joku projekti kesken ja seuraava jo tuloillaan. Paikoillaan en oikein osaa olla ja tekemättä mitään en viihdy. Olen tehokas, innostunut ja ahkera - eikä ne pelkästään huonoja piirteitä minussa ole. Kun touhuamisestani jättäisi stressaamisen pois, osaisi oikeasti priorisoida ja jättää kiireettömät asiat surutta odottamaan, olisi kaikki oikeastaan aika mallillaan. Tekeminen pitää minut käynnissä, toiminta itsessään on terapeuttista ja nautin suuresti valmiista työstä, oli se mikä tahansa. 

Mietinnän ja harjoittelun alla olisi siis löytää tasapaino toimintaan ja olemiseen, keskeneräisyyden sietämiseen ja valmiiksi saamisen haluun, suunnitelmallisuuteen ja sekä pieneen hölläämiseen ja joustoon. Ja läsnäolo, sehän se kaikista isoin avain on. Olla läsnä ihmisille, omalle perheelle  tässä hetkessä sen sijaan, että on läsnä tiskiharjalle tai ompelukoneelle. Läsnäolon taitoa minä  siis harjoittelen - en vain läheisteni, vaan ennen kaikkea itseni takia. Että en missaisi mitään.


Mökkilomamme lähestyessä minuun iski ompelun suhteen vähän sama fiilis kuin tuo alussa mainittu töiden loppuunsaattaminen. Ompelin vimmatusti, kunnes pieni järjen ääni muistutti, ettei syystakkien, kerhoreppujen, huppareiden ja kaikkien muiden mielen päällä olevien ompeluiden tekeminen tässä hetkessä ole mitenkään realistista eikä todellakaan tarpeellista. Ehdin myöhemminkin, ja jos en ehdi, niin kaupasta saa, ei hätää! Koska kuitenkin aika lailla ompelutti, ehkäisin vieroitusoireita ompelemalla ennen lähtöä muutamat kesävaatteet lapsille ja itselle. Viimeiset tikkaukset tikutin siinä vaiheessa, kun mies jo pakkasi autoa. 





Pojalle tein t-paitoja Short sleeve-kaavalla (ei muistikuvaa lehden numerosta) Verson puodin "autokankaista". Lapseni nimittäin ihastui tuohon Peace-kuosiin, koska siinähän on selvästi Mersun merkkejä - autopaita siis! Lisäksi Käpysen confetti sopi poitsulle hienosti. Pääntien huolitteluissa olen tykästynyt tavallisen kanttaamisen sijaan tuohon tapaan, missä resori taitetaan kankaan reunan taakse. Näyttää mielestäni jotenkin siistimmältä ja hillitymmältä,  etenkin jos muistaa tikatessa vaihtaa alalangan resorin väriseksi. Minä en muistanut.

Tinttaralle halusin ehdottomasti kokeilla uusimmasta Ottobresta löytyvää Zebra-haalarin kaavaa, kokona 80. Aivan ihana malli ja kantinkääntäjän avustuksella nopsa tehdäkin. Lahkeiden pituutta kyllä lisäsin ja lisään seuraavan kerran vielä lisää. Ruusuhuivi-kangas Versolta sekin.




Nyt sitten mökkeilemme rauhassa, nautimme mahdollisuuksien mukaan ihanista kesäpäivistä ja lähiseutumatkailusta ja  minä yritän tulla toimeen ilman ompelukonetta. Lasten nukkuessa on onneksi aikaa bloggailla näitä jo syntyneitä tuotoksia :) Päivällä yritän olla läsnä ♥

Kerrohan, onko sinun helppo elää hetkessä vai sorrutko sinä "sitkutteluun"? Niin vertaistuki kuin hyvät neuvot ovat arvokkaita :)

Lähettänyt klo 12 kommenttia
Tunnisteet: , ,

NOSH - Fantasia

Heti edellisen perään lisää Noshin uutuuksia! Syysmalliston lisäksi pääsin tutustumaan Fantasia-mallistoon*, joka jo nimellään houkutteli näiden kankaiden pariin. Näissä kankaissa hurmaa monivärinen, erikoisvärjätty pinta ja ihan uskomattoman sileä ja pehmeä tuntu! Itselleni valitsin mustavalkoista jerseytä ja olin jo nappaamassa joustocollegea samassa sävyssä, mutta poika näkikin ruudulla sinisen vaihtoehdon ja toivoi sitä. Niitä sitten siis tuleman piti.

Kankaiden saapuessa en heti tiennyt mitä niistä tekisin. Mustavalkoisesta suunnittelin jonkinmoista laatikkopaitaa, mutta äitinipä sattui paikalle sopivasti ja ehdotti tekemään housut. Emmittyäni tovin löysin sopivan kaavan Modasta (joulunumero 2015). Valitsin kooksi 40, joka osoittautui ihme kyllä ihan hurjan reiluksi, joten lahkeiden kaventelun ja haarakoukkujen loiventamisen jälkeen alkuperäisestä kaavasta ei paljoa jäänyt jäljelle. Lopputulemana sain kuitenkin ihan älyttömän kivat kesähousut, jotka toimivat lahkeet ylhäällä sekä alhaalla.




Sinisestä olen tainnut aiemminkin valitella, ettei se tosiaan ole lempparivärejäni. Tätäkin sain hetken pyöritellä, kunnes idealamppu syttyi. Huppari koossa 104 oli tavoitteena, mutta tilaamani 50 cm ei aivan riittänyt siihen. Kaavoitin sitten Tehtaamon ohjeella pystykauluksen hupun tilalle, joka itse asiassa olikin oikein hyvä ratkaisu. Taskusta kurkkivan ketun idean olen pinnannut Pinterestiin ajat sitten, mutta idea nousi esiin jälleen Ommellen iloa-projektin myötä. Toivevaatteeseen en silloin uskaltanut alkaa aplikointia harjoittelemaan, mutta nyt aika oli sopiva kokeiluun.




Aplikointimörkö sai kunnolla kyytiä, kun pääsin tämän kimppuun! Edellisen kerran olen aplikoinut vanhalla ompelukoneellani, joka katkoi lankaa ja suhersi joka kolmannella tikillä, joten työ oli tosi tuskaisaa. Nykyisellä Elnallani siksakkaus sujui kuitenkin niin näppärästi, että uusiakin ideoita uskaltaa jo miettiä. Vaikka pilkun viilaamista löytyisi, niin olen silti varsin tyytyväinen samoin kuin käyttäjänsä, joka ilahtui suuresti taskussaan piileskelevästä kettusesta.




Fantasia-joustocollarin nurja puoli on veikeää myös, ja mietin sen hyödyntämistä sellaisenaan. Lapsen vaatteessa pelkäsin sen kuitenkin tarttuvan kiinni lankalenkeistä, joten päälle pääsi vain kankaan sileä puoli. Laatuun olen tosi tyytyväinen, tämän parempaa ei kangas miun makuun voisi olla!

Fantastista keskiviikkoa ♥

*Yhteistyö Nosh Organicsin kanssa

Lähettänyt klo 22 kommenttia
Tunnisteet: , , , , ,

Luumua ja harmaata - NOSH AW 16


"Nämä vaatteet tulee löytyä jokaisen naisen vaatekaapista". Säännöllisesti luen naistenlehdistä ja muotiblogeista jos jonkinmoista ohjeistusta siitä, millaisilla vaatteilla kunnon naisihminen rakentaa garderoobinsa ja luo oman tyylinsä. Kynähame, trenssi, valkoinen kauluspaita, bleiseri, siisti neulepaita, nahkahousut (?) ja tyylikkäät korkkarit - niillä pääsee jo pitkälle. Paitsi ettei omasta kaapistani löydy noista kuin yksi. Löytyykö sinulta kaikki?

Monesti olen miettinyt omaa tyyliäni ja sitä, että teen pitkälti samantapaisia vaatteita itselleni. Perustoppia, tunikaa, mekkoa, paitaa, legginssiä, hupparia. Ja materiaalina aina joustava, joko trikoo tai college. Onko se tylsää? Tekeekö se minusta huonon ompelijan? Sisäinen kriitikkoni vaatisi lisää haasteita ja kiljuu trikootunikoideni olevan jo niin nähty juttu. Totta ehkä toinen puoli, mutta toisaalta - ne on niitä vaatteita mitä KÄYTÄN. Joka päivä. (Juhlia varten toki löytyy virallisemmankin seulan läpäiseviä vaatteita, kaupasta ostettuja kylläkin,) En osaa sanoa, mihin tarvitsisin kynähametta tai kauluspaitaa, kun ne eivät tunnu omilta millään tavalla. Omassa arjessani ja työssänikin pärjää erinomaisesti rennon siisteissä vaatteissa, joissa voi rauhassa könytä lattialla, maalata huoletta sormiväreillä tai ottaa avosylin vastaan räkäisen ja ketsuppitahraisen lapsen. Ja tärkeimpänä tietenkin se oma fiilis, että niissä viihtyy! 


Ehkä minä joku päivä vielä yllätän niin itseni kuin blogin lukijat ja rykäisen sen silkkipuseron tai kotelomekon, mutta tällä kertaa tarjolla on jälleen tuttua ja mukavaa. Sain nimittäin tutustua ennakkoon Noshin uunituoreeseen syysmallistoon, joka julkaistiin tällä viikolla. Nähdessäni valikoiman, riemastuin suuresti; raitoja, pilkkuja ja yksivärisiä lämpimissä ja herkullisissa syksyn väreissä! Ja voi luumu, ehkä yksi ihanimmista väreistä minun värikartallani ♥ Uutuuksista valmistui vaatetta itselleni sekä minimimmille.



Idean tähän hupulliseen mekkoon löysin Pinterestistä ja kaavan muokkasin Miwistäni (kiitos Sanne-Maijalle avusta ♥). Kevyt aivojen nyrjähdys oli lähellä, mutta olen laskosteluun ja helman muotoon tosi tyytyväinen. Luumun värinen joustocollege sopi tarkoitukseeni täydellisesti ja hupun vuoriksi valitsin Verson puodin suloisen Kesäpäivä-trikoon. Livenä väri on tummempi, kuvissa valoa on hiukan liikaa.

Tytölle ompelin söpösen tunikan pilkullisesta trikoosta frilloineen. Kaavan muokkasin jälleen Bert-bodysta (Miw ja Bert, mitään muuta en varmaan tarvitsisi...) koossa 80, ja mallin idean olen bongannut facebookin ompeluryhmässä joskus. Ja voi rullapäärme, ensimmäistä kertaa pääsin sitä testaamaan ja tykästyin todella! Tunikan kaveriksi tein legginssit niin ikään Noshin syysmalliston raitakankaasta, jossa yhdistyvät harmaa ja koralli.


Ja vielä vähän raitaa taskullisen tunikan muodossa. Harmaan parina tarjolla on myös tuota luumuista violettia. Ja parastahan on, että kaikkiin sävyihin löytyy myös mätsäävä resori.

Omien mieltymysteni valossa olen iloinen siitä, etteivät siisteys ja asiallisuus suinkaan tarkoita jäykkiä, herkkiä  tai silitystä ja kuivapesua vaativia materiaaleja, vaan joustavistakin saa ihan kelpovaatteita niin arkeen kuin juhlaan. Jos ompelu ei omiin harrastuksiin kuulu, niin Noshilla on kankaiden lisäksi tarjolla ihania valmisvaatteita, joista löytyy sekä tyylikkäitä että mukavia asuja. 

Joko sinä olet omat suosikkisi löytänyt syysmallistosta?



*Postaus toteutettu yhteistyössä Nosh Organicsin kanssa

Lähettänyt klo 23 kommenttia
Tunnisteet: , , ,

Hyviä päiviä


Minulla oli eräänä päivänä Huono päivä, ihan isolla kirjaimella. Mitään varsinaista syytä ei ollut, kunhan ärsyttikiukuttiharmitti ja oma olo oli kehnorumatyhmäjalihava (tai ehkä se oli syy tuohon ensiksi mainittuun). Vaikka aurinko paistoi eikä oikeaa hätää ollut, kaikki tuntui ihan shitille.

Kyllä sinä tiedät, onhan niitä päiviä kaikilla joskus. Kolmivuotiaan tottelemattomuus ja yksivuotiaan kitinä saavat hermon kireälle, savun nousemaan korvista ja irrottavat kielenkantoja liiaksi. Kun mies tussaa keittiössä eikä luvattua raparperipiirakkaa olekaan tarjolla, tulee melkein itku. Kun ompelukone sotkee langat, tuntuu se maailmanluokan vastoinkäymiseltä. Iskuja vasten kasvoja tuntuu satelevan joka puolelta. Elämä heittelee sitruunoita, etkä todellakaan osaa tehdä niistä limonadia. Ikävää Huonossa päivässä on erityisesti se, että alkuperäisen kohteen lisäksi siitä kärsii lähipiiri, joka ei valitettavasti säästy tiuskimiselta.

Huonon päivän iltana päätin, että huomisesta tulee pakosti Hyvä päivä. Somessa jaoin tsemppikuvan iloisista ajatuksista kaikille, mutta ennen kaikkea itselleni muistutukseksi. Tiedä häntä oliko päätöksellä merkitystä, toimiko alitajunnan voima vai olivatko tähdet vain sopivassa asennossa, mutta seuraavana aamuna fiilis oli ihan erilainen. Ikkunasta aukesi kaunis kesäinen päivä, lapset heräsivät hyvällä mielellä eikä minua väsyttänyt. Sähköpostiin oli saapunut mukava viesti, radiosta soi "Todella kaunis" ja koirien lenkitys sujui helteisissä tunnelmissa. Pikkuneidin nukahtaessa ja esikoisen viihtyessä Aristokattien parissa, sain jopa tunnin verran omaa aikaa.

Siellä lenkillä ollessani mietin sitä, milloin päivä on Hyvä päivä. Mitkä asiat saavat aikaan sen tunteen, että kunpa ajan voisi pysäyttää juuri tähän? Itselläni niihin hetkiin liittyy yleensä aurinko ja lämpö, hyvänmielen musiikki, liikkuminen, luonto ja joko iloiset lapset, kahdenkeskinen aika miehen kanssa tai oma rauha. Ennen kaikkea tunne vapaudesta ja kiireettömyydestä. Tunne siitä, että haluaisi jäädä siihen hetkeen, kun olo on kevyt ja rento. Jaksava, pystyvä ja pärjäävä. Tunne siitä, ettei tästä puutu mitään, kaikki on aivan loistavasti. Tunne, jota yritän tankata varastoon mahdollisimman paljon noina hetkinä.

Sen sijaan täydellisimpiin hetkiin ei liity  k o s k a a n  netissä roikkuminen, töiden hamstraaminen, turhien herkkujen mässytys, vimmainen siivoaminen, puhelimen selaaminen tai lapsille meuhkaaminen. Mistä siis johtuu, että niin paljon käytän aikaani niihin? Vessamme seinällä on iso taulu, jossa lukee "Do more of what makes you happy". Niin yksinkertaista. Tee hyvä nainen enemmän sitä, mikä tekee onnelliseksi! Sitä, mistä tulee se elossa olemisen fiilis; sitä, mitä haluat elämääsi lisää. Minkä haluat kasvavan sydämessäsi, ja antavan voimaa ja valoa. Sillä tavalla niitä Hyviä päiviä tulee paljon Huonoja enemmän.

Tämän pyrin muistamaan etenkin nyt, kun perheemme yhteinen lomakuukausi alkoi. Muistathan sinäkin? Millainen on sinun Hyvä päiväsi?





Tämän mekon piti näyttää ihan joltain muulta kuin siltä, mikä valmis tuotos on. Leikkasin ihanasta Elvelyckanin täpläkankaasta väljän yläosan suoralla helmalla, aikomuksenani kuroa se rennosti vyöllä kasaan. Ensimmäisessä sovituksessa totesin jälleen, ettei sellainen vain kerta kaikkiaan toimi minulla, vaikka sitkeästi sitä yritän silloin tällöin. Eipä muuta kuin rivakkaa saksimista ja saumurointia, jonka jälkeen huomasin tehneeni timanttimekon! Nimitys tulee helman muodosta, mikä on mielestäni hauska, mutta tekee ahteristani kyllä melkoisen suuren...

Tämän havainnon jälkeen mekko kaipasi vielä taskuja, joten jälleen sakset käteen ja taskujen upotus sivusaumoihin. Helman taitoin kahdesti, eli varaa pidentää on muutama sentti. Pidän tällaisia kuitenkin oikeastaan aina legginssien kanssa (koska lasten kanssa liikkuessa on aina riskinä vilauttaa pikkareita), joten pituus on ihan jees. Vyöksi letitin mustaa trikoosoiroa. Mekosta tuli lopulta niin kiva, että ihan harmittaa se, ettei näistä "muokkaa-saksi-saumuroi"-vaatteista jää kaavaa uutta yritystä varten.


Pelkästään Hyviä päiviä alkaneelle viikolle ♥



Lähettänyt klo 25 kommenttia
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)