Kuinka tehdään pienten lasten äiti onnelliseksi?

Päästetään se lähtemään yksin kaupungille, ilman aikarajoitteita. Annetaan ajaa yksin autolla musiikkia huudattaen ja laulaa täysillä mukana. Annetaan sen rauhassa upottaa kätensä palalaariin kangaskaupassa ja haaveilla uusista astioista sisustusosastolla. Suodaan  pitkä tovi vaatekaupoissa pyörimiseen ja vaatteiden sovitteluun ilman, että joku avaa verhot kesken kaiken. Ei soitella perään, kun se kiertelee keskustaa lähes päämäärättömästi, koska kerrankin voi - kädet vapaina, itseensä keskittyen ja kiireettä. Annetaan sen ostaa mehubaarista törkeän hintainen smoothie, heittää aurinkolasit päähän ja käsilaukku olalle, ja kuljeskella muka-coolina ja -tyylikkäänä, tuntien itsensä ihan vain itseksi ilman äidinroolia.

Tai viedään lapset ulos. Mitä pidemmäksi ajaksi, sen parempi. Annetaan äidin ilman pieniä apukäsiä tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä tai kotitöitä, ommella tai lajitella kirppiskuormaa. Tai halutessaan jättää kaikki tehokkaat ja tarpeelliset hommat sikseen, maata sohvalla ja roikkua facebookissa. Tai lukea kirjaa, mitä ei ole vaan aiemmin ehtinyt aloittaa. Tai painaa päänsä tyynyyn ja torkahtaa. Ihan mitä äiti haluaa.

Tai mahdollistetaan vapaa-ilta ystävien kanssa. Vaikka edes muutama tunti ennen lasten nukkumaanlaittosirkusta. Annetaan sen syödä oma ruokansa lämpimänä ilman ruuan pilkkomisvelvoitteita, juoda ehkä siideri ja ostaa jopa jälkiruokakin. Erityisesti sen annetaan juoruta tyttökavereidensa kanssa. Vaihtaa kuulumisia, jakaa kokemuksia, yhdessä valittaa arkirumban raskautta ja päivitellä lasten uhmaikää, ja lopuksi muistaa sanoa, ettei niitä penskoja silti pois antaisi mistään hinnasta.

Vaikka todellakin rakastan lapsiani enemmän kuin mitään, niin on sanoinkuvaamattoman ihanaa ja niin tarpeellista päästä heistä hetkittäin eroon. Kasata itsensä ja ajatuksensa, nauttia vapaudesta ja elää hetki vain itselleen. Oikeastaan on hassua, kuinka vasta äitiyden myötä olen alkanut kaivata yksinolemista ja omaa rauhaa. Hassua siinä on se, että aiemmin en viihtynyt yhtään itsekseni, vaan kaivannut aina seuraa ympärilleni. Nyt hiljaisuus ja se, ettei kukaan tahdo minusta mitään hetkeen, tuntuu rentouttavalta, harvinaiselta herkulta. Tiedän, että muutaman vuoden päästä jo omaa aikaa on enemmän, usemman vuoden päästä vielä enemmän - jopa niin, että ehkä kaipaan näitä hulinoita. Mutta nyt on nyt, ja  välillä pitää päästä pois, jotta voi taas palata.

Uskonpa, että ruudun toisella puolella on varmasti monia, jotka tietävät tarkkaan mistä kerron. Vai olenko ainut, joka kaihoaa omaa aikaa ja rauhaa?

.....

Laitanpa nyt kerralla kuvat itselleni tehdyistä reissuvaatteista. Kuvien laatu ei ikävä kyllä huimaa, kun mies nappasi ne kännykällä ohimennen silloin, kun kyseinen kolttu sattui päällä olemaan, mutta en raaski jättää niitä postaamattakaan. Lisäksi pari kuvaa matkakuumetta nostamaan :)

Tämä ruusumekko olisi ansainnut vähän enemmänkin palstatilaa ja kuvia, mutta kun onnistuneita otoksia ei ollut vaan löytynyt. Sain inspiraation Johannan tulppaanimekosta ja muokkasin omaa kaavaa pitkään hartaudella. Tykkään tuosta ruusukankaasta kovasti ja mekkokin on ihan kiva.

Noshin  kidekuosi ihastutti minua ja jatkoin turkoosiin väriin tutustumista. Harmi vaan, etten millään tunne oloani kotoisaksi näin vaaleassa sinisessä, ihan sellainen kalsarifiilis. Mekon mallin koen kuitenkin onnistuneen ja selässäkin on nätti pisarahalkio, mutta arvatkaapa tuliko sitä kuvattua...

Sen sijaan Noshin harmaat sydämet ja niistä tehty ihan perusteeppari osui ja upposi. Niskasta avarrettu pääntie ja sivusaumojen rypytykset lisäävät vähän ilmettä.