Vilkas. Herkkä. Kiivas. Nopeatempoinen. Vähän hitaasti lämpenevä, mutta hurjan innokas alkuun päästyään. Reipas. Empaattinen. Huumorintajuinen. Äkkipikainen. Luottavainen. Pohdiskeleva. Utelias ja leikkisä. Älykäs. Muun muassa noin kuvailisin esikoistamme, jonka mukana päivittäin surffaan tunteiden aallokossa. Jo raskaana ollessani kuvittelin tulevasta pienokaisesta, että tämä varmasti tulisi olemaan temperamentiltaan samaa sarjaa kuin minä. No, näin tosiaan kävi. Lapsi tuntuu perineen isältään monta ihanaa piirrettä ja jokusen minultakin, mutta etenkin niiden ei-toivottujen piirteiden suhteen on kuin peiliin katsoisi. Tiedättekö kuinka ärsyttävää on nähdä ipanassa juuri samoja toimintatapoja ja käytösmalleja, mitkä ärsyttävät itsessä eniten? Kun toisaalta tiedostaa ja ymmärtää toista, mutta toisaalta omakin kierroslukumittari kohoaa lapsen kiukun mukana ihan liikaa. Sitten voi miettiä, että mistä se noita temppujaan oppiikaan, ja tuntea itsensä taas "vuoden äidiksi".
Onneksi mallioppiminen toimii myös positiivisen suhteen ja siinä on tilaisuuteni tasapainottaa sitä, että välillä kiljumme kilpaa. Halaaminen, paijailu, silittely ja sylissä pitäminen, tunteiden sanottaminen, ystävällisten tapojen opettelu ja pohtiminen, lapsen vilpitön ihailu ja sen ääneen sanominen antavat paljon meille molemmille ja toivottavasti ajavat ohi kiukkuhetkistä siinä, mikä lapsen mieleen jää elämään. Uskon siihen, että lasta ei voi kehua tai kannustaa liikaa, vaan nimenomaan sitä kautta toivoisin lasteni saavan riittävät eväät hyvään itsetuntoon.
Temperamentti on minusta kiinnostava juttu niin omien lasten, itsetuntemuksen kuin tulevan ammatin kannalta, onpa jopa opinnäytetyö tekeillä aiheesta. Ymmärrys on lisääntynyt, mutta toisaalta tieto lisää myös tuskaa. Temperamentti on synnynnäinen ja pysyvä osa persoonallisuutta, johon tuo edellä mainittu perimä vaikuttaa kovasti. Temperamenttipiirteet, kuten aktiivisuus, sopeutuvuus ja sosiaalisuus sekä niiden voimakkuus vaikuttavat siihen, miten koemme erilaiset asiat ja reagoimme niihin. Vaikka mikään temperamenttityyppi ei ole toista huonompi tai parempi, on mielestäni itsestään selvää, että arkielämässä toisilla piirteillä pärjää paremmin kuin toisilla. Kukapa ei avoimen, aurinkoisen ja sopeutuvaisen ihmisen kanssa mielummin kaveeraisi, kuin jäyhän, helposti suutahtavan tai häiriöherkän tyypin. Ja sehän se pikkuisen huolettaakin tulisieluisen lapsen äitinä, että miten se tulee elämässään pärjäämään... Lohtuna kuitenkin on se, että vaikka temperamentti itsessään ei muutu, voi (ja pitääkin) ihminen oppia säätelemään käytöstään ja toimimaan yleisesti soveliaalla tavalla. Tässä kohtaa nakki napsahtaa meille vanhemmille, joiden tehtävä on kasvattaa ja luotsailla lapsi hyvätapaiseksi, pärjääväksi ja itseään ja muita arvostavaksi ihmiseksi.
Oli temperamentti mikä tahansa, niin ihana ja niin sydäntäpakahduttavan rakas tuo poika on. Välillä sarvet kolisevat (kun on vielä horoskoopiltaan kauriiksi mennyt syntymään ;)), mutta onneksi paljon enemmän on hetkiä, jolloin ilo pulppuaa, nauru raikuu ja oivalluksia syntyy ♥
Millaisia sinä tai lapsesi olette temperamentiltanne? Onko teillä "omena pudonnut kuinka kauas puusta"?
.......
Noshin uutuuskankaita jäi vielä pojan vaatteisiin pikkuneidin kevätasun jäljiltä. Ompelin farkkucollarista housut Ottobre 1/16 Arrow-kaavalla koossa 104 ja paidan Steampunk-kaavalla (ob 6/15). Housujen malli oli kiva, tosin melko matala. Lahkeen käänteiden kohdalla loppui kangas kesken, joten ratkaisin pulman ompelemalla erilliset kaitaleet renkaina lahkeensuulle ja tikkaamalla päällepäin. Paidan leikkauksista tykkäsin, mutta mittasuhteiltaan tuo ei ole meille paras mahdollinen (lyhyt ja leveähkö).
Virkeää loppuviikkoa ja reippaita askelia loskasäästä huolimatta! 
Ihana pieni mies siellä ja niin hienoissa vaatteissa! :) Kiitos kivasta postauksesta, nämä on niin jänniä juttuja. Niin sitä luulisi, että saman perheen lapset olisivat samanlaisia, mutta ehei :D
VastaaPoistaMeillä asuu tulisielu tyttö ja surusilmä poika. Ensimmäinen on kuin isänsä ja jälkimmäinen kuin minä. Minä olen hidastempoinen ja rauhallinen, hitaasti syttyvä ja ennakkoluuloinen...ihan kuin tuo pieni 4v. poikakin. Ihan itkettää, kun tuntuu että tuon pienen ihmisen hartioilla makaa koko maailman murheet, niin pohdiskeleva ja lutunen se on. Meillä siis minä ymmärrän tätä samanlaista lasta ja luen sitä kuin avointa kirjaa, tulisieluisen tytön kanssa taas meinaa hermo mennä aivan väkisin, niin erilainen se on temperamentiltaan kuin minä.
Kiitos Marika! Kiva, että tykkäsit, olen itse aika intona tästä teemasta. Hyvin ymmärrän tuon tunteesi pientä maailman pohtijaa kohtaan ♥ Mie huomaan monesti tuskailevani, kun näen pojan selvästi miettivän kovasti, mutta en voi tietää mitä kummaa pienessä mielessä liikkuukaan. Äitinä sitä toivoisi voivansa ottaa kaikki toisen huolet itselleen :/
PoistaMeillä on kans sellaisia persoonia. Esikoinen on todella empaattinen, mutta oikea draamakuningatar. Keskimmäinen ei pienistä murehdi, mutta hakee huomiota keinolla millä hyvänsä - oikea ikiliikkuja. Nuorimmainen on sitten sellainen pikku ilopilleri, että moni ihmettelee, miten noin iloisia lapsia onkaan olemassa (kyllä se kotona meille kiukuttelee ;) ). Eniten taitaa tällä hetkellä kolista sarvet esikoisen esimurkkudraamojen kanssa - kun mikään ei riitä tai ole oikein. Äiti on aina väärässä ja tosi tyhmä, toisessa hetkessä ihanin ihminen maan päällä. Myönnettäköön että pientä draamakuninkaallisuutta asuu myös minussa. ;)
VastaaPoistaIhanat vaatteet. <3
Kuulostaa ihan huipulta porukalta ♥ Meillä nämä nuorimmaiset ovat näköjään hyvin saman oloisia keskenään, ja tosiaan kotona kyllä sitä kiukkuakin löytyy ;) Ja se on hyvä olla vähän dramaattinen tarpeen tullen, tunnistan piirteen :) Kiitos Johanna!
PoistaIhanat vaatteet ja kiva kirjoitus taas. :) Eipä se omena kovin kauas ole täälläkään päässyt putoamaan, vaikka monenlaista temperamenttia meidänkin sakkiin mahtuu..
VastaaPoistaNäin kahden lapsenkin kanssa riittää ihmeteltävää, joten voin vain kuvitella, että isomman katraan kanssa löytyy monenlaista persoonaa :) Kiitos Raisa ♥
PoistaAivan ihania vaatteita! 😍
VastaaPoistaMeillä asuu täällä oikein tulinen Jani temperamenttinen taapero. Huh huh sitä draaman määrää hänen kanssaan välillä. Tosin teini-ikäinen isosisko hoitaa oman osansa draamasta. Eli aikamoista menoa ja huutoa meillä on välillä...
Heh, teilläkään ei sitten aika käy pitkäksi 😄 Kiitos Mäsämutsi ❤️
PoistaSuloinen pieni mies ja ihanat on vaatteetkin! Mielenkiintoinen postaus. Me ollaan pojan kanssa hyvin samanlaisia, ihan hymyilyttää aina katsoa, miten toinen käyttäytyy kovin samalla tavoin kuin minäkin (tosin ei niissä ns. huonoissa piirteissä). Mies on hieman eri maata meidän kanssa ja ymmärtämisvaikeuksia on aina välillä puolin ja toisin. Luulen, että pojan temperamentin muodostumiseen enemmän samanlaiseksi omani kanssa on vaikuttanut se, että olemme niin paljon kahdestaan. Varma en kyllä tietenkään ole :).
VastaaPoistaSepä se mielenkiintoista onkin, että kuinka paljon on vaikutusta opitulla ja ympäristöllä, ja mikä lopulta on geeneissä! Kyllä meillä pojan räjähtelystä osa on varmaan sitä, että on joskus nähnyt miunkin kilahtelevan :p Toisaalta miusta on ihana, kun mieheni on paljon tasaisempi ja rauhallisempi, joten lapset saavat mallia myös hänen tavastaan toimia. Eloisuutta ja rauhaa molempia tarvitaan :) Kiitos Hanna kommentista!
PoistaKiva postauksen aihe:) Meidän perheessä tytär ja poika ovat luonteeltaan kovin erilaiset, mutta pystyn kummastakin tunnistamaan omia sekä mieheni piirteitä. Tämä on välillä ärsyttävää, mutta useimmiten huvittavaa. Varsinkin lasten leikkejä seuratessa heidän suusta kuulee omia sanontojani tai tiettyjä tapoja:D Tytär on luonteeltaan pohdiskeleva, tykkää usein leikkiä itsekseen ja hän vaatii aikaa tutustuakseen uuteen ihmiseen. On helpompaa olla perillä hänen ajatuksista ja tunteista, kun tunnistaa hänestä omia piirteitäni:) Teidän poika onkin aika vesseli tapaus:) Ja ihanat uudet vaatteet, farkkucollareissa niin komet tikkauksetkin:)
VastaaPoistaJoo nuo tarttuvat sanonnat ja tavat on kyllä hassuja välillä :) Meillä poika hoki pienempänä "aijahas", kun Mummo kuulemma sanoo niin :D Kiitos Villa Pipo!
PoistaMeillä pojista (onneksi) huomaan kummankin oman persoonan, mutta kyllä niistä selvästi paistaa myöskin ne piirteet, mitkä on jommaltakummalta vanhemmalta syntymälahjana saatu :D Ja aina ne ei todellakaan ole niitä parhaimpia puolia mitä on tullut lapselle siirrettyä ;)
VastaaPoistaIhana paita ;) Voin vain todeta, että mun pitäisi uskaltaa tehdä enemmän tuota väri/kangasyhdistelyä.
Ehkä niihin omiin huonompiin piirteisiin kiinnittää eri tavoin huomiotakin, kun ainakin itseäni ne tuntuvat erityisesti ärsyttävänkin :D Kiitos Hanna ♥! Tässä äkangasyhdistelmässä arvelutti tuon mustan ja vaalean kankaan yhdistäminen, mutta hyvin on kestänyt pesua :)
Poista