Vanha, repsottava peruslaminaattilattiamme tuli tiensä päähän, ja vihdoin päätimme sen vaihtaa uuteen. Kolme päivää, ja lattia olisi valmis. Tämä kuitenkin edellytti kolmen päivän evakkoreissua lasten ja koirien kanssa, joten mummolaan kävi tie. (Mies sai jäädä nauttimaan laatuajasta yksin kotiin, mistä olen ihan semisti kade.) Pakkasin muutaman nyssäkän (lue:muuttokuorman) tavaroita mukaan ja siirsin koko konkkaronkan lapsuudenkotiini valmiina majoittumaan muutamaksi päiväksi.
Koska vanhempani asuvat samassa kaupungissa kanssamme, ei yökyläreissuille ole yleensä tarvetta. Vierailut sijoittuvat lähinnä olohuoneeseen ja keittiöön, missä istuskellaan tunti pari ja lähdetään sitten kotiin. Siksi olikin kerrassaan veikeää, jopa omituista asettua pitkästä aikaa taloksi siihen kotiin, mistä 18-vuotiaana muutin pois. Olin tuolloin vähitellen kerännyt tarpeellista irtaimistoa huoneeni nurkkaan telkkarista kahvinkeittimeen (en edes itse juo kahvia, mutta olihan se nyt keitin oltava silti), kunnes ykskaks sain sopivan asunnon ja hetkessä asuinkin jo omillani. Oma yksiö oli nuoren neitosen silmin ihana - kaikki se vapaus, oma valta ja ehkä pieni jännityskin. Se oli kuitenkin vain "asunto" ja koti oli vanhempien tykönä. Sinne oli hyvä paeta, kun jääkaappi tyhjeni tai sukset olivat jatkuvasti ristissä silloisen poikaystävän kanssa. Nyt kun miettii taaksepäin, olisi hauska paikantaa se hetki, jolloin oma koti alkoi tuntua oikeasti kodilta ja kylään alettiin mennä "porukoille" kodin sijasta. Ja nykyäänhän se paikka on mummola.
Odotellessani nukkumatin vierailua makasin omassa vanhassa sängyssäni ja tuijotin hämärässä tuttuakin tutumpaa katon kuviointia. Ajatukset virtasivat pitkän matkan niiden kaikkien muistojen siivin, mitä tuohon huoneeseen liittyy. Tuossa nurkassa sijaitsi kerrossänkyni ja tuolla nukkesairaalani (jep, sitä leikkiä leikin väsymättä pienenä tyttönä) parikymmentä vuotta sitten, tuossa taas kirjoituspöytäni ja silloin uusi runkopatjani jokunen vuosi myöhemmin. Seinässä näkyi siellä täällä sinitarrajälkiä muistuttamassa julisteista, joilla olin tapetoinut huoneen; ensin hevosilla, sitten poikabändeillä, ja lopulta rokkitähtien joukkoon mahtui sekalainen setti mietelauseita, elokuvamainoksia ja valokuvia. Muistan vieläkin kuinka Ville Valo minua katseli kattoon kiinnitetystä julisteesta... Muistelin kampauspöytää, jonka ääressä opettelin meikkaamisen saloja ja nojatuolia, jonka sai raahattua oven eteen niin, ettei muut pääsisi sisään. Mieleen nousi hyviä muistoja, hauskoja muistoja, noloja muistoja ja surullisiakin. Tuonne nurkkaan kaverini oksensi yksien bileiden aikana, tuonne jemmasin aina karkkia, tuossa kohtaa minua suudeltiin. Onnen hetkiä, kun teinitytön unelmat täyttyivät ja niitä epätoivoisia, jolloin sydän riekaileina uskoin maailmalla olevan jotain vain minua vastaan. Hassuja sattumuksia ja paljon sellaistakin, mitä en voi teille kertoa, koska äitini lukee tämän kuitenkin.
Enpä olisi nuorena osannut ajatella tätä hetkeä, kun nukuin samassa kammarissa yli kymmenen vuotta myöhemmin. Kuunnellen pojan unituhinaa omassa pedissään ja silitellen vauvaa uneen kainalossa. Äitinä, aikuisena ja oman paikkani löytäneenä. Voi kunpa olisin voinut sanoa 16-vuotiaalle tunteiden vuoristoradassa ajelevalle itselleni, ettei turhaan murehdi. Että tulet saamaan kaiken sen, mistä niin kovin pelkäät jääväsi paitsi. Ja enemmänkin. Oman perheen, oman kodin ja mummolan. Eipä sitä kovin paljon muuta ihminen taida tarvitakaan.
...
Ennen evakkoreissua ompelin itselleni tunikan, mikä levenee reilusti sivuille muodostaen kulman lantiolle. Tein ensimmäisen kerran taskut tuohon sivusaumaan, ja teen kyllä jatkossakin. Käytännölliset ja helpot ommella :) Kaavan kuosittelin oman MIWini avulla. Olkapäitä koristamaan napsautin koristedimangit. Pituutta tuolla saisi olla himpun enemmän ja mietinkin, että puran kuminauhakujan ja ompelen helmaan resorin. Muuten luottovaateainesta ♥
Kerrassaan ihana ❤ . Jotakin tunikaa tms minäkin tarvitsisin. Kangaskin jo tuolla olisi. Sinä se huristelet jatkuvasti ihania vaatteita itsellesi. Reipas nainen!
VastaaPoistaKiitos Arkinen ♥! Kaikkea muuta pitäisi ommella, mutta itselle on niin kivaa :D
PoistaVoi muistot ♡ me ollaan jouluisin yötä medän porukoilla tai anoppilassa, joten sillain ei samaa sentimentaalista tunnetta tule sinne mennessä. Ihania ajatelmia. ♡
VastaaPoistaJa mekko on tosi hieno. Just sellainen, joka menee milloin vain melkein minkä kanssa vaan. Dimangit on viimeinen silaus! ♡
Juuri sellainen mekko sen pitikin olla :) Kiitos Johanna, ihanasti sanottu ♥
PoistaTosi kiva tunika! Pitäisi tehdä itselle vastaavanlainen. :)
VastaaPoistaKiitos 9-10! Tämmöinen on kyllä monikäyttöinen :) Seuraavan teen vähän pienemmillä kulmilla vaan, tämä pallottaa livenä vähän liikaa.
PoistaMe olemme aina lomilla yötä mummolassa, minun kotonani. Usein tulee mieleen suloisen suolaisia muistoja omista kasvukivuista. Jos olisi silloin tiennyt tulevaisuudestaan, olisikohan sitä osannut elää huolettomammin?
VastaaPoistaHyvännäköisen mekon olet ommellut. Näin ulkopuolisen silmin katsottuna näyttää oikein sopivan mittaisellekin. :) Kerrassaan kauniit legsut!
Juuri noin miekin ajattelen ja olen miettinyt... Monessa kohtaa olisi voinut jättää murehtimatta, kun olisi tiennyt, että hyvin tässä käy. Mutta ehkä se murehtiminen vaan on osa minua, ollut aina. Kiitos Pikku Akka!
PoistaMeillä mummulaan on sen verran matkaa, että koko viikonlopun reissu se on, kun sinne lähdetään. Anoppimummu taas asuu samalla paikkakunnalla ja eipä tule yökyläiltyä.. No, olen minä joskus yövuoron jälkeen käynyt siellä nukkumassa.. :) Upea tunika, minustakin näyttää hyvän mittaiselta.
VastaaPoistaOi tuollainen nukkumispaikka on varmasti hyvä olla olemassa! Kiitos Raisa♥
PoistaMeillä on juuri sopivasti matkaa mummolaan ja lasten papan luo, n.100 km molempiin. Tarpeeksi etteivät jatkuvasti ravaa täällä, mutta toisaalta sopivan vähän että n. tunnissa hurauttaa eikä tarvitse miettiä että viitsiikö lähtä käymään/pyytää esim. lapsia katsomaan :) Me ollaankin minun sisarusten kanssa niin onnekkaita, että meillä on ihanat vanhemmat jotka tulee aina apuun ja mielellään on lastenlasten kanssa :)
VastaaPoistaKiva mekko! Oikein hauska malli kyllä :) Oliko nuihin taskuihin/helman muotoon ohje jossain?
Hih, meillä on anoppilaan juuri tuollainen matka myös :D Mekin ollaan siitä todella onnellisia ja onnekkaita, että saadaan isovenhemmilta paljon apua lasten kanssa. Ei olisi miun koulunkäynti onnistunut mitenkään ilman Mummoa ♥ Tunikan kuvia pyöri Savassa jonkun verran ja sieltä katsoin vinkkiä. Mallikuva löytyy myös https://www.weecos.com/fi/item/kanto-mekko-aikuisten Taskuihin löytyy hyviä ohjeita esim. Tosimummolta, kokeile googlata sivutasku ohje :)
PoistaMuistot <3 Niitä riittää täälläkin hieman joka lähtöön. :)
VastaaPoistaTunika on hyvän näköinen. Menee hyvin tuollakin pituudella, mutta sopisi siihen resorikin :)
Kiitos Voikku kovasti! Muistot on kyllä tärkeä osa itseä, se on vaan jännä miten ne eniten mieleen jäävät valikoituvatkaan :) Joitakin ei saa pois millään, kun taas jotain ihanaa väistämättä unohtaa.
PoistaIhana kirjoitus ja tunika! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti Noranda ♥
PoistaMuistoja ♥ Joskus tekee kipeää käydä "omassa kotona" kun mieleen tulvii ne kaikki onnelliset muistot kun pihassa oli 4 kaviokasta ♥
VastaaPoistaTuo malli on kyllä hauska! Pitänee itsekkin kokeilla :)
Ai teillä on ollut heppasia lapsuudenkodissakin! Varmasti on haikeaa ♥ Kiitos Heiri :)
PoistaIhana nostalgiapläjäys. 💜 Samankaltaisia muistoja nousi mieleen lukiessani tätä. Haikein mielin tavallaan, koska itse en pääse enää omaan vanhaan huoneeseeni fiilistelemään, sillä ko. talo puretaan tämän talven aikana. Porukoiden uusi talo rakennettiin, kun olin jo muuttanut pois kotoa.
VastaaPoistaOmpelemasi vaatteet ovat todella kauniita ja käytännöllisiä. Blogiasi on ihana lukea.
Hih, nostalgiaa :) Kiva, jos kosketti jollain tavalla, se on ilo kuulla ♥ Uskon, että voi olla haikeaa tuo talon purkaminen. Eihän siihen uuteen taloon liity oma elämä samalla tavalla :/ Ihana kuulla, että tykkäät blogistani, kiitos Minna ♥
PoistaTunika sopii sinulle todella hyvin, ihanan näköinen <3! Mukava oli lukea sun muistoja omasta lapsuuden kodistasi. Minä olen todella harvoin käynyt omassa lapsuuden kodissani, kun veljeni asuu siellä nyt. Usein menemme vanhempieni uuteen taloon kilometrin päähän lapsuuden kodistani ja veli tulee sinne kanssa. Matkaa on toki sen verran reilummin tuonne, että viikonloppu siihen varataan. Vanhempieni vielä asuessa siellä, nukuin meidän pojan (vauvaiässä) kanssa omassa huoneessani ja aika samanlaisia muistoja sieltä syntyi :).
VastaaPoistaMukavaa, että tykkäsit Hanna, kiitos ♥ Kyllä se oma huone kätkee niin paljon muistoja seiniinsä. Toki lapsenakin on muistoja syntynyt, mutta erityisesti teini-iän jutut ovat jääneet mieleen. Käyhän joku kerta huviksesi fiilistelemässä ;)
PoistaIhana postaus Hanna <3 <3 Tunika on ihanan näköinen, ja tälleen kuvaa katsoen pituus näyttää just hyvältä! :)
VastaaPoistaKiitos Paulina ♥♥ Pituus on kuvissa hyvä, kun ehdin sen asetella hyvin :D Liikkeessä nousee jonkin verran ja siksi kaipaa vähän mittaa lisää :)
PoistaKiva näkökulma postaukseen :) On mukava saada kuulla pieniä paloja sieltä täältä sinun lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuistumisesta. Se tuo henkilökohtaista otetta ja varmaan jokainen meistä lukijoista matkusti omiin lapsuus/nuoruusmuistoihinsa tämän postauksen myötä <3 Kaunis tunika kauniilla naisella!
VastaaPoistaVoi kiitos Piia! Joskus olen miettinyt sitä, että kuinka outoa on kirjoittaa vaatekuvien yhteyteen ihan aidanseipäästä ja yrittänyt keksiä toisenlaista punaista lankaa blogiini. Mutta jotenkin ajatukset on pakko saada julki, joten ompelublogista on muodostunut osaltaan itsetutkiskelun väline :) Mukavaa, että tyylistä tykätään ♥
PoistaVoi miten mukavasti kirjoitit ajatuksistasi <3
VastaaPoistaAivan ihana tunika. Tosi kivalta näyttää päälläsi ja leggarit on niin pirteät mustan yläosan kanssa :)
Voi kiitos Kanneli ihanasta kommentista ❤️
PoistaIhana kirjoitus, ja ihana tunika! Kylläpä tuli hauskoja ja ihania muistoja mieleen lapsuuden kodistani postauksen myötä:) Tunikan pituus muuten näyttää mielestäni oikein hyvältä juuri noin!
VastaaPoistaHauska kuulla, että teksti herätti tunteita ❤️ Kiitos Villa Pipo siulle!
PoistaIhana tunika ja legginsit, sopii täydellisesti yhteen! Tunika on kyllä varmasti sellainen, että sopii kaiken kanssa :) Olipa ihania muistoja lapsuuden kodista! Olen itse asunut teininä mummilla ja vaarilla, edelleen käyn joka päivä, joten harvemmin tulee itse noin muisteltua :)
VastaaPoistaJos joka päivä tulisi käytyä, niin ei varmaan yhtä sentimentaaliseksi kävisikään :D Kiitos Unelmallinen, ilo kuulla ❤️
PoistaMistä mä on kadelle bloggaajalle (niin myös sulle siis) nuo ompelutaidot. Upeita juttuja sun blogi täynnä! xx
VastaaPoistaKiitos Krista ❤️ Ei muuta kuin opettelemaan itsekin ;)
PoistaIhan mielettömän hieno tunika <3
VastaaPoistaKiitos ihana Niina ❤️
PoistaIhana teksti. Saan niin kiinni noista tunnelmista. Itse en tosin pääsisi moista kokemaan, koska vanhempani eivät asu lapsuuden kodissani. Kauniin tunikan olet tehnyt. Sopii sulle nätisti. Taskut on iloinen asia - aikuisellakin. Oon itsekin tykästynyt jotenkin niihin nyt lähiaikoina tämmösissä tunikahommissa. Tosin ne ei ihan ideaaleimmat kyl ole omaan kroppaani tai paikka ja muoto pitää katsoa tarkkaan.
VastaaPoistaKiitos Sanna kommentistasi! Ilahduttaa kuulla, että muutkin ovat tavoittaneet fiilikseni ❤️ Taskut ovat arkivaatteessa kyllä kätevät, pitäisi olla niiden ompelussa ahkerampikin.
Poista