Pienenä tyttönä yksi suurimmista aarteistani oli ruma keltainen pahvilaatikko, jonka sisältä löytyi mahtava valikoima kartonkia, puisia nappeja, tarrakalvoja, nipuittain paperia ja kaikkea muuta sellaista, mikä mahdollisti omatoimisen askartelun. Sillä askartelusta minä tykkäsin! Muistan muun muassa väkertäneeni niin korvalampun kuin stetoskoopin sairaalaleikkiini, kiinalaisia kartiohattuja (en kyllä tiedä miksi, mutta muisto on elävä :D ), nukkekodin kalusteita ja tietenkin kortteja milloin mihinkin tarkoitukseen. Olin onnellinen saadessani osallistua silloisen Sinooperin kursseille, joissa muistan päässeeni kokeilemaan kaikenlaista savitöistä koruaskarteluun. Näpertelyinto oli myös yksi syy, miksi halusin aikoinaan toimintaterapeutiksikin opiskella, ja vaikkei ammatin pääpaino missään nimessä siinä ole, on kädentaidoista ja innostuksesta niihin ollut suurta iloa työssäkin.

Kipinä käsillä tekemiseen on siis ollut minulla lapsesta saakka, mutta hakenut muotoaan päätyen lopulta ompeluun. Kaikki muut muodot ovat oikeastaan jääneet sen myötä syrjään, vaikka tarvikkeet tuolla vaatehuoneen perukoilla ovat välillä huudelleetkin. Senpä takia olikin ihan huippuhauskaa alkaa ideoida tätä joulukalenteria ja kaivella vanhoja tuttuja materiaaleja, palata niin sanotusti juurille. Näitä tehdessäni pääsin taas kiinni siihen fiilikseen, miksi askartelu - tuo sanana melko aliarvostettu puuhailu - on niin hurjan kivaa! 

Enää 21 yötä jouluun!