Kun innostuin aikuisiällä liikkumisesta, oli saatava tietenkin kunnon jumppavarusteet. Kun otimme ensimmäisen koiran, tarvitsi ulkoiluun ja harrastamiseen sopivat vermeet niin koira kuin emäntänsä. Kun ulkoilu liukkailla säillä tuli pakolliseksi edellä mainitusta syystä, ostin nastakengät. Kun perheeseemme syntyi ensimmäinen ihmislapsi, oli tarvelista vauvatavaroista varsin kattava. Kun hurahdin kynsien koristelusta, hankin ensi töikseni laatikollisen siihen sopivia välineitä. 

Minussa on aina ollut välineurheilijan vikaa sen suhteen, mitä olen milloinkin innostunut tekemään. Eihän se materia onnea takaa, mutta monesti juuri oikeat ja sopivat varusteet helpottavat elämää kummasti ja tekevät toiminnasta miellyttävämpää. Urheilu on kivempaa siihen tarkoitetuissa vaatteissa, ulkoilu sujuu mukavammin varpaat kuivina ja lämpöisinä, ja tuoreena äitinä henkistä turvaa sai siitä, että kaikki tarvittava oli käden ulottuvilla. Useasti vähemmälläkin selviäisi, mutta taidan olla enemmän "more is more"-tyyppiä, joten pelaan varman päälle tässäkin ;) 

Myös ompelun suhteen on välineurheilija minussa nostanut päätään. Ensin riitti mekaaninen ompelukone, josta löytyi toistakymmentä tikkiä ja joka toimi ihan kelvollisesti, kun sille kauniisti jutteli. Ompelukone sai kaverikseen saumurin, joka nosti harrastuksen alkuinnostuksen uudelle tasolle. Myöhemmin ompelukoneen kylkeen ilmestyi kantinkääntäjä ja yläsyöttäjäkin löysi paikkansa peruspaininjalan tilalla. Puhumattakaan muista pienistä työskentelyä helpottavista tai piristävistä jutuista, kuten framilonnauhasta, saumamerkeistä ja magneettineulatyynystä... Kyllähän se ompelu sujuisi hyvinkin vähin varustein, mutta kaikkien tilpehöörieni kera koen sen paljon mukavammaksi. That's the point. Kivempi tehdä, kun homma sujuu. 

Ompeluvarusteluni huipentui, kun messuilla jäin tönöttämään Elnan kojun viereen. Ihan vain piti moikata Katia, mutta yhtäkkiä huomasin kuuntelevani Kone-Minnan Kyöstin myyntipuhetta monimutkaisuudessaan avaruusalusta muistuttavasta koneesta. Ja niinhän siinä kävi, että tartuin hyvään vaihtotarjoukseen vanhasta koneestani ja pari päivää myöhemmin uusi Elna 680-ompelukone valtasi pienen työpöytäni. Niin että nyt voi todellakin välineurheilla, huh! Kyöstiä on kyllä kehuttava saamastani erinomaisesta asiakaspalvelusta, voin suositella lämpimästi. Uuteen Elna-rouvaan tutustun pikkuhiljaa, mutta jo nyt se on ilahduttanut hiljaisella äänellään, loistavalla automatiikallaan ja ommelvaihtoehdoillaan.

Ensimmäiset testailut tein typykän haalareihin. Lattialla mönkivä neiti tarvitsi trikoopöksyjä lämpimämpiä alaosia, ja ajattelin potkuhousujen  olevan täydelliset tähän vaiheeseen. Kaavaksi valjastin vanhan kunnon Mustikan (Ob 6/09). Lisäsin onneksi pari senttiä selkään pituutta, sillä muuten nuo olisivat pieniä parissa viikossa! Kankaat kangashamsterien kautta, maatuskat ja sydämet velouria, auringonkukat joustofroteeta. Nyt kelpaa tytön jatkaa harjoituksiaan ♥

Ensi viikolla siirrytään joulukuuhun! Sen kunniaksi ja joulumieltä nostattaakseni suunnitelmissa on ensimmäinen blogini joulukalenteri. Luvassa on toki ompeluksia, mutta myös askartelua ja leivontaa sekä mahdollisesti muitakin joulujuttuja. Sellaista pientä kivaa, mistä olen itse innostunut ja haluan jakaa idean teillekin. Toivottavasti pysyn aikataulussa ja toivottavasti tykkäätte ♥

Talvi ei ole koskaan ollut ystäväni. Sydämeni jää aina kaipaamaan kesää, vavistelee syksyn tuulessa ja koleudessa, ja likoaa kylmissä sateissa. Talvi on pakollinen välivaihe ennen kevättä ja uuden lämmön saapumista. Talvi ei ole näyttäytynyt minulle mahdollisuutena, vaan ainoastaan rajoituksina niin autoilunopeuden, pururadoilla liikkumisen, valon kuin pukeutumisenkin suhteen. Talven ainoa valopilkku on aina ollut joulu, mutta senkään hohde ei ole tammikuun alkua pidemmälle kantanut.

Aikuistuminen tai mikä lie asennemuutos tämän suhteen oli jo enemmän kuin tervetullut. Vaikka kesää ei voita mikään, niin onhan se sääli kärvistellä puolet vuodesta kiroten säätä - yhtä niistä ainoista asioista maailmassa, joille ei oikeasti itse mahda yhtään mitään. Tänä vuonna olen kääntänyt rajoitteet toiveikkuudeksi ja mahdollisuuksiksi! Pimeyden keskellä näkyäkseni olen satsannut kauniisiin heijastimiin, jolloin ärsyttävistä hyötyesineistä on tullut sieviä asusteita. Koska jossain korkeammalla taholla on ilmeisesti säädetty hiihdon olevan ainut oikea tapa liikkua luonnossa ja jokaikinen metsäpolku pyhitetään laduille, niin tänä syksynä yllätin itseni ostamalla sukset (pinkit tietenkin :D ) aikeenani murtaa kouluaikojen hiihtotraumat. Kylmyys antaa myös ihanan tekosyyn verhoutua rakastamiini paksuihin huiveihin ja parkatakkiin, joten eipä valittamista senkään suhteen. Liikenteessä kahdeksaakymppiä körötellessäni ajattelen takapenkillä matkustavien lasteni turvallisuutta, eikä vauhti enää tunnukaan liian hitaalta. Ja se joulu, onhan se nyt ihan parasta aikaa♥ Kaikella on puolensa. Tai no melkein kaikella; auton ikkunoiden raappaamisesta en saa kyllä mitään riemua revittyä, vaikka kuinka yrittäisin.

Kun tänä aamuna ikkunasta vilkaistessa avautui valkea maisema, huomasin iloitsevani siitä yhdessä kaksveen kanssa. Vihdoinkin kirkasta ja valoisaa! Valo on nimittäin se mitä minä, kuten jokainen muukin bloggaaja, olen kaivannut. Vihdoinkin edes auttavat mahdollisuudet päästä kuvaamaan kohta pinoksi muodostuvia ompeluksia... Mustan imetysluukullisen mekon ompelin viime viikon messuille Noshin kevyestä flamésta. Sain kuin sainkin metrin riittämään! Koska maneerikseni on muodostunut yksityiskohdat niskassa ja pitsi, löytyy niitä tästäkin mekkosesta - tai tunikasta, sen verran lyhyeksi helma jäi. 

Silloin tietää kangashulluutensa olevan maksimissaan, kun herää klo viisi aamulla, pakkaa seitsenkuisen vauvan rattaineen kyytiin, suostuttelee mummon apukäsiksi mukaan ja starttaa kuudelta Lappeenrannasta kohti Tamperetta. Yksi ompelukamu vielä napattiin matkalta kyytiin, ja kaikki oli valmista aamuajeluun märässä ja pimeässä syysaamussa. Vihdoin kymmenen jälkeen saavuimme täpötäydelle parkkipaikalle melkoisen matkan päähän sisääntulosta, ja siinä vaiheessa kiittelin viisauttani ottaa vauvalle toppapuku mukaan. Sisällä suurimmat jonot olivat onneksi jo kaikonneet ja pääsimme reippaasti messualueelle *. 

Messualue jakaantui kolmeen halliin, joista jokaisesta löytyi lukuisia näytteilleasettajia laidasta laitaan. Langat, kankaat, puutyöt, valmiit vaatteet ja muut tekstiilit, korut, askartelutarvikkeet, sisustusjutut ja paljon muuta olivat iloisesti sekaisin, mikä kaltaistani kontrollifriikkiä pikkuisen ahdisti. Olisin ollut tyytyväinen, jos alue olisi jaettu jotenkin teemoittain, jolloin itselle mieluisten kohteiden löytäminen olisi ollut helpompaa. Olin ennakkoon suosikkieni paikat jo valmiiksi etsinyt ja ehdinkin ne kiertää, mutta kaikkineen ehdin nähdä messujen koko kattauksesta ehkä noin viidesosan. Kun alue oli suuri, nähtävää mielettömästi ja ihmisiä ruuhkaksi asti, tuli tällä maalaisella ikään kuin runsauden pula! Luulenpa kuitenkin, että kukkaro kiittää siitä, etten ihan jokaiseen pöytään päässyt tutustumaan. Vinkkinä itselle ja muille messunoviiseille ensi vuotta ajatellen: tulosta kartta mukaan, tutustu etukäteen näytteilleasettajien nettisivuihin ja varaa aikaa mielellään se pari päivää.

Pikkuneiti oli kyllä superreipas messuilija, vaikkakin tuntien autoilu puudutti pientä matkustajaa. Onneksi kaveri suostui (joutui) ajamaan ison osan matkaa, niin itse pystyin toimimaan viihdyttäjänä takapenkillä ja harrastamaan imetysakrobatiaa turvavöissä. Mutta joo, innolla odotan, josko ensi vuonna pääsisin ihan ilman lapsia matkaan. Sillä todellakin, ensi vuonna on päästävä uudestaan! Josko sitten ehtisi tutustua myös työpajoihin ja näytöksiin, sillä tällä kertaa päivä kului ihan vaan satunnaiseen kiertelyyn.

Lopuksi vielä kuvia ostoksista. Noiden lisäksi kassiin mahtui pari käsintehtyä kynttilää. Kelpo saalis.

Jos tarvetta ei ole, luodaan sellainen! (Sama pätee myös stressiin - jos sitä ei ole, niin koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää sellaista, hehheh.) Taloudestamme löytyi jo kaksi vuotta sitten tekemäni ja mainiosta palvellut joulukalenteri, mutta kuten jo silloin manailin, oli se väärän värinen kotiimme. Sietämätön juttu, tiedättehän? Kun vielä sopivasti löysin uuden kodin tuolle kalenterille, syntyi tarve tehdä meille uusi. Ja vielä näin hyvissä ajoin, ei tullut edes kiire!

Tällä kertaa kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, kun tutkailin tilkkulaatikkoani. Joustamattomia puuvilloita on ihan huomaamatta päässyt kertymään melkoinen pinkka, vaikka harvemmin niistä mitään ompelen. Siinäpä kunnostautumisen paikka, ehkä typykälle jotain jouluksi... Kalenterin pohjana on yksinkertainen puuvilla, sydämet kaksinkertaista puuvillaa ja pitsit reunoissa vielä koko koreutta kaunistamassa. Sopivat puiset numerot kaivelin askartelutarvikkeideni seasta, jonne oli joulujuttuja hamstrannut edesmenneen Tiimarin loppuunmyynnistä (voi kuinka kaipaan sitä putiikkia etenkin näin joulun aikaan, se oli virallinen joulukorttitarpeiden ostopaikka lapsuudesta asti!), ja ompelin ne parilla pistolla kiinni. 

Ainakin tämän hetkiseen värimaailmaani kalenteri istuu täydellisesti, tykkääntykkäätykkään ♥♥ Täällä ollaan valmiina joulun lähtölaskentaan, oletteko te?

Mitä Sinä muuten teet tulevana viikonloppuna? Jos mahdollista, tule ihmeessä Tampereelle Kädentaitomessuille, joilla ohjelmaa ja tutkittavaa riittää perjantaista sunnuntaihin. Minä suuntaan matkaan täältä Etelä-Karjalasta lauantaiaamuna ihan järjettömän varhain vauva mukanani, rapiat kolme ja puoli tuntia taitaa suuntaansa olla. Onneksi seuraa ja apukädet saan myös mukaan... Jos sinäkin siellä olet ja törmätään, niin tule ihmeessä nykäisemään hihasta, mukava olisi tavata ♥ Minut löytää myös Meeting point- tapaamisalueelta (kahvila Bremenin kupeessa) klo 13 muutaman muun bloggaajan kanssa, paikalla ainakin Mehukekkereiden Veera ja Weekend chicin Piia. Nähdään!

Kuulasta loppuviikkoa täältä Saimaan rannalta ♥