Ja kun oikein höveliksi heittäydyn täällä savolaisissa maisemissa, niin arvon toisena palkintona valinnaisesti lippa- tai rusettipipon lasten koossa, jonka väriin ja kokoon voittaja saa toki vaikuttaa :)

Arvontaan voit osallistua siis tykkäämällä blogini facebook-sivusta ja kommentoimalla sieltä löytyvän arvontakuvan alle, millaisia juttuja tahtoisit blogista lukea. Kuvan löydät täältä (klik)!

Onnea arvontaan ♥♥

Yhteistyössä 

Vielä yksi haaste, jaksattehan lukea?

Sanna Kototeko-blogista laittoi liikkeelle haasteen, jossa bloggarit pääsevät muistelemaan bloginsa alkutaivalta ja jakamaan tarinaansa lukijoiden kanssa. Omastani pikkuisen kirjoittelinkin ompeluharrastastukseni kaksivuotispostauksessa, mutta siinä pääpaino oli nimenomaan ompelussa. Keskitytäänpä nyt siis siihen, kuinka "Punatukka ja kaksi karhua" sai alkunsa.

Elokuussa 2013 seison kesämökkimme laiturilla ja pyörittelen huvikseni erilaisia nimivaihtoehtoja. Kettukarkki, Punapään ompeluita, jotain pihlajanmarjoihin liittyvää... Jostakin mieleeni pulpahtaa Kultakutri ja kolme karhua - hei, siitähän saisi jotakin! Minä; Punatukka ja perheeni miesväki; kaksi karhua. Nimi tuntuu loogiselta viitatessaan selkeimpään tuntomerkkiini sekä sukunimeemme, eikä leimaa liikaa blogin aihepiiriä. Olen tyytyväinen! (Itse asiassa nimen pitäisi nyt perheenlisäyksen jälkeen olla Punatukka ja kolme karhua, mutta en raaski enää vaihtaa. menköön näin.)

Syyskuun 4. vuonna 2013 julkaisen ensimmäisen postauksen, jossa ilman kuvia selostan lähtökohtani ja kerron innostuneeni ompelemaan. Julistan löytäneeni oman JUTTUNI ja samaa mieltä olen myöhemminkin. Se minkä takia päädyin blogin perustamaan, on hieman mysteeri itsellekin ja aloittelen hiljakseen, vähän nolostellenkin. Toiveena on osaltaan saada itselle muistiin tehtyjä töitä, mutta toisaalta myös tuoda niitä enemmän esiin sekä dokumentoida oma edistyminen. Olen nimittäin hillittömän ylpeä saavutuksestani - juuri opitusta taidosta ommella edes auttavasti ja tahdon kertoa siitä muillekin! Facebookissa hehkutan paria ompelustani, mutta kaikkea en sinne vaatteiden määrän kasvaessa kehtaa laittaa, tuskin ne kavereitani kiinnostavat. 

Sen syyskuun aikana julkaisen 22 (!) postausta kesän aikana tehdyistä vaatteista. Kuvat napsin pikkuisella vaaleanpunaisella pokkarikameralla ja netistä löydetyillä ohjeilla harjoittelen käyttämään Gimp-kuvankäsittelyohjelmaa, jolla leikkaan kuvista taustaa pois. Niiden laatu on luokattoman huono eikä mieleeni edes tule rajata tai käsitellä niitä muuten. Kuvittelen selvästi määrän korvaavan laadun. Vaatteita syntyy innostuksen vallassa lähes päivittäin, ja lisäksi olen löytänyt ihan uuden maailman facebookin ompeluryhmistä ja nettikangaskaupoista. Kotiäitiys ja hyvin nukkuva lapsi mahdollistavat mieleiseni ajankäytön.

Bloggaamisesta en tiedä mitään. En ole sellaisia suuremmin edes lukenut. Onneksi Blogger on helppo ja selkeä, saa tollommankin emännän ymmärtämään ohjeitansa. Valitsen valmiin punataustaisen mallin, jota pikkuisen viilailen. Muihin käsityöblogeihin tutustumalla tajuan tarvitsevani bannerin sekä tahtovani muokata kuvia. Löydän Picmonkeyn, ilmaisen ja helppokäyttöisen kuvankäsittelyohjelman, jota alan opetella. Saan valmiiksi ensimmäisen bannerin - kuvakollaasin ottamistani ompelukuvista. 

Picmonkeyn käyttö on suuri askel blogissani. Alan muokata kuviani ja vilpittömästi kuvittelen, että reilusti lisätyt tehosteet kompensoivat kuvien heikkoutta. Poseeraminen itse tai liikkuvaisen lapsen kuvaaminen tuovat haasteita. Havahdun siihen, ettei kotonamme ole mitään sopivia taustoja. Notkun netissä ja imen vaikutteita sieltä täältä siihen, miltä tahtoisin blogini näyttävän. Muokkaan blogini ulkoasua pitkään ja hartaasti. Nyt katsoessani postauksia ensimmäisen vuoden ajalta, nolottaa niiden kömpelyys ja etenkin nuo kuvat. Nykyisellä viisaudella väitän, että hyvät kuvat ovat hyvässä blogissa ehkä se merkittävin tekijä. Tässäkin asiassa toimin kuten niin usein muulloinkin; tartuin toimeen täpinöissäni ja opin asiat vasta kantapään kautta. Kesällä 2014 hankin Nikon J1-kameran, joiden avulla kuvien laatu paranee huomattavasti. Nykyään käytössäni on Canonin järkkäri, jonka kaikkea kuvauspotentiaalia en osaa vielä käyttääkään. Eron entiseen huomaa blogatessa siitä, etteivät kuvat enää vaadi juuri muokkailua.

Vaikka lähtökohtaisesti väitän blogini olevan päiväkirja itselleni, niin toki mielessä on toive siitä, että joku muukin tahtoisi edesottamuksiani seurata. Kun parin postauksen jälkeen minulla on seitsemän lukijaa, tuuletan innoissani. Vau! Hitaasti ja varmasti lukijoiden määrä lisääntyy ja yhä useammin saan kommentteja teksteihini. Ilo lisääntyy, tämähän on vuorovaikutteista! Monet vakikommentoijat ja ne keiden blogeja itse aktiivisesti kommentoin, alkavat tuntua tuttavilta. Tutustun myöhemmin muutamaan blogituttuun livenäkin, ja se jos mikä on ihan mahtavaa. Olen innoissani siitä, että olen löytänyt tavan toteuttaa itseäni, väylän ilmaista ajatuksiani ja esitellä aikaansaannoksiani sekä saada positiivista palautetta. Myönnän, olen melko "kehuvetoinen" (kukapa ei olisi) ja ilahdun kauniista sanoista tavattomasti. Itsetuntoni tuntuu kasvavan - olen tässä ihan riittävän hyvä. Keväällä 2014 saan kutsun tulla mukaan kimppablogiin neljän muun naisen kanssa ja syntyy Kaavoista viis. Juttu on hauskaa itsensä haastamista, mutta ikävä kyllä kuivuu vähän kasaan sekalaisten elämäntilanteiden keskellä. Sen kohtalo on auki edelleen.

Alusta asti on selvää, että kyseessä on ompelublogi tai pikkuisen laajennettuna käsityöblogi. Pari kertaa postailen jotain joulujuttuja, lasten synttärit ja viimeisimpänä typykän ristiäiset. Kaikkiin liittyy jotain itsetehtyä, siksi siis blogiin pääsevät. Pari ajatusta olen uhrannut sille, kuinka henkilökohtaisista jutuista kerron, mutta mitään varsinaisia rajanvetoja en ole miettinyt. Kirjoitan ja olen kuvissa omana persoonanani, joten kai niiden perusteella jonkinlaisen kuvan saa myös siitä, millainen ihminen olen. Omien ompeluiden lisäksi teen muutaman diy-ohjeistuksen blogiin, koska itsekin tykkään niitä lukea toisilta. Siitä tulee kiva fiilis, minulla on jotakin annettavaa muillekin. On aina hauska huomata, kun jossain tulee vastaan tekemäni vuoritetun jumppiksen ohjeen linkki - se taitaa olla suosituin julkaisuni koko aikana. Bloggerin lisäksi liitän blogini facebookiin ja blogipolkuun, instagramistakin minut löytää nyt kesällä 2015.

Blogini täyttää tänä syksynä kaksi vuotta. Sinä aikana siitä on muodostunut minulle tärkeä harrastus, joka kulkee käsi kädessä ompelemisen kanssa. Toivoisin olevani taitavampi molemmissa, mutta uskon kehitykseen ja siihen, että suunta on oikea.  Bloggaaminen vie aikaa ihan kuten mikä tahansa harrastus, mutta paineita en suostu siitä ottamaan. Joskus mietin etukäteen tulevia ompeluita suunnitellessani, mitkä työt laitan samaan postaukseen tai kirjaan ylös ajatuksia siitä, mitä haluan tekstissäni sanoa. Muuten blogi elää hetkessä, heijastellen sitä millaisessa elämäntilanteessa kulloinkin olen. 

Nyt ollaan siis tässä. Ja tässä on tällä hetkellä hyvä. Kiitos, että luit koko jutun ♥

Seuraavaksi se osuus, missä haaste laitetaan eteenpäin. Hurjan vaikeaa on nimetä vain neljä blogia, sillä kiinnostaisi niin monet tarinat... Nyt yllytän kuitenkin mukaan seuraavat:

Kätsän käsistä 

Miiinullekko

 Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä

ja Villa Kiana

Odotan innolla tarinoitanne!

Kepeää sunnuntaita ♥

Olipa mukava miettiä ja etsiä näitä! Osa tulikin palautettua mieleen jo kaksivuotis-postauksessani, mutta jokunen lemppari löytyi niiden lisäksi. Kuvat kertokoon enemmän.

Pussukoihin ihastuin heti, kun opin niitä tekemään. Vetoketjun ompelu ei ole oikeasti vaikeaa, turhaan moni sitä peikkona pitää :) Tämä pussukka on edelleen rahapussinani.

Tämä merinovillainen setti on palvellut nyt kaksi vuotta ja takki menee varmaan kolmannenkin talven. 

Farkkuhaalari pojalle oli ensimmäinen ompelutyöni mihin olin täydellisen tyytyväinen! Ei mahdu enää päälle, mutta myydäkään en raaskisi...

Kloriitilla vaalennettu bambipaita on kovassa käytössä edelleen.

Tämä matto on toistaiseksi suuritöisin virkkaukseni ja koristaa tänäkin päivänä eteisen lattiaa. Lisääkin mielisin tehdä, aikaiseksi en ole kuitenkaan saanut.

Sitten on raitoja ihan urakalla! Ikisuosikit ♥

Vauvan pikkuisista vaatteista nämä sulattivat sydämeni.

Tilkkupeitto kuuluu ehdottomasti suosikkeihini, ilahduttaa arjessa joka päivä väreillään.

Ja musta huppari... ihana.

Pompom-mobilessa kohtasivat visio ja toteutus toisensa juuri niin kuin toivoin!

Pojan musta takki on yksi onnistuneimpia ompeluitani. Seuraavan kerran lisään panoksia kuitenkin sen verran, että mittaan taskun paikat, etteivät ne ole taas vinossa...

Onneksi tämä ihana haalari mahtuu vielä hetken typykän päälle ♥

Kassi pääsi jokapäiväiseen käyttöön.

Vastikään tehty navysetti vastaa aika hyvin tämän hetkisiä mieltymyksiä. Lisäksi siihen postaukseen saamani kommentit olivat ihanan hupaisia :)

Ja nämä ruusut. Tarvitseeko sanoa mitään?

Kiitos, jos jaksoit kaikki kuvat katsoa! (Ja pahoittelut niiden hitaasta latautumisesta. Minä pässinpää en ennen viime kevättä tajunnut, että kuvat pitäisi pienentää ennen blogiin laittoa :( Nyttemmin virhe on korjattu, mutta vanhoihin postauksiin en ehdi käydä kuvia muokkaamassa. )  Melko kannustavaa huomata, että suurimmat suosikit ovat viime aikaisia ompeluksia - suunta on siis oikea ja oma tyyli löytymässä. Pari uutta suosikkia on vielä tulossa, mutta niistä sitten myöhemmin :)

Kiitos Kätsä haasteesta ♥♥

Aluksi viritin helmaan kuminauhan pussitusta tuomaan, mutta nappasin sen kuitenkin pois. Kuminauhan kanssa pitäisi muistaa jättää aina tuota pituutta enemmän, muuten tuppaa reidet vilkkumaan liiaksi. Yksinkertaisuudessaan tämä mekko pääsi lämpien säiden numero ykköseksi :)

Kirsikkakankaaseen ihastuin oitis sen nähdessäni ja mekkovisiokin oli suht selvä. Tällä kertaa mieheni oli kuitenkin ilonpilaaja eikä tykännyt mekostani yhtään. Ja vaikka aluksi olin tähän ihan tyytyväinen, alkoi toisen kommentti kuitenkin epäilyttää enkä tätä edes lomakassiin pakannut. Ehkä tämä sopii syksymmälläkin sukkisten ja neuleen kanssa?

Kalmanvalkoisia koipia katsoessa väkisin toivoo, että josko jo ensi viikko toisi helteet mukanaan. Ehkä?

Rentouttavaa viikonloppua ♥ (Sitä toivon erityisesti miehelleni, joka ei raukka tiedäkään mikä työleiri häntä täällä odottaakaan Tallinnan reissun päätteeksi ;) ) 

Havaitsin tässä taannoin tulleeni vanhaksi. Kolmenkympin napsahdettua mittariin ilmestyivät ensimmäiset juonteet silmäkulmiin ja otsaan muistuttamaan jo eletyistä vuosikymmenistä, mutta niiden lisäksi muutama huolestuttava (ja ehkä vähän huvittavakin) piirre on tulkittavassa vanhuuden merkiksi.

Nuorempana aurinko ei ikinä polttanut eikä helle tukahduttanut. Rannalla pystyin makaamaan tunti toisensa perään liikahtaen vain kylkeä kääntääkseni ja tasaisen rusketuksen taatakseni. (Joku fiksu voi tästä vetää yhtä kuin- merkin noihin edellä mainittuihin juonteisiin...) Nykyään lämpö kyllä kelpaisi, mutta paahteessa köllöttelyn sijaan vetäydyn varjoon melko pian ja aurinkovoidekin on löytänyt tiensä meikkipussiini. Superhelteitä kaivatessani muistuttelen itselleni, että lasten kannalta leuto puolipilvisyys on itse asiassa paljon parempi. Vanhuuden merkki.

Toisen oireen olen havainnut keinussa, kun kiikkuessani tulen huonovointiseksi. Kyllä, ihan vain keinussa. Aiemmin innostuin kaiken maailman huvipuistohärveleistä, nykyään ei tee mieli edes katsoa niiden menoa saati haaveilla kyytiin menosta. Karusellissa pyörähtely pojan mukana oli jo liikaa, piti ihan silmät laittaa kiinni, yök. Sisäinen hurjapääni on iäksi mennyttä. Vanhuuden merkki.

Olen ollut nuorempana ehkä turhankin nirso uusien ruokien suhteen ja ravintolassakin mieleiseni menu olisi löytynyt lastenlistalta. Selvä merkki aikuisuudesta on se, että nykyään mielihyvin maistelen esimerkiksi valkohomejuustoa ja kylmäsavulohta, joille joskus olen nyrpistellyt nenääni.  Ruokatottumuksiin liittyen iän lisääntymisen voi ikävä kyllä huomata myös siitä, kuinka kilot jumahtavat koko ajan tiukemmin vatsan seuduille eikä parin päivän kitsastelu pudota muutamaa kiloa kuten parikymppisenä. Vanhuuden merkki.

Eniten huolta ja jopa nolostusta aiheuttava, pomminvarma merkki keski-ikäisyyden lähestymisestä on tämä: kuminauhavyötäröiset housut. Hädin tuskin kehtaan edes myöntää, mutta nämä ovat niiiin mukavat. Lantiofarkkuja suosineena muutos aiempaan on suuri, kun nyt teen pöksyt joustavasta collegesta ja vyötärönauhakin löytyy oikeasti vyötärön korkeudelta. Noloa tai ei, istuvuus on täysi kymppi ja jenkkakahvatkin saa häivyttymään. Näitä ei tekisi mieli riisua lainkaan.

Legginssit eivät varsinaisesti housut ole, joten ehdoton sääntö sellaisten kanssa on vaatimus pyllyn peittävästä yläosasta. Paksummasta kankaasta tehtynä ja yksityiskohdin koristeltuna legginssit kuitenkin saavat enemmän uskottavuutta ja housumaisuutta. Nämä pöksyt ovat Noshin bikers-kaavalla ja Noshin navyn värisestä farkkucollegesta tehdyt, ja voittavat oikeat farkut kuusnolla (lisäpisteitä saisivat, jos olisin takataskut jaksanut askarrella). Kaava on tosi reilua mitoitusta mielestäni ja jouduin M-kokoa kaventelemaan reilulla kädellä. Housulegginsmitkäliet saivat parikseen niin ikään Noshin navy-vanilja raitatrikoosta tunikan, johon hihojen tampit ja alavaroin huoliteltu pääntie tuovat ilmettä. Takaa helma on aavistuksen pidempi. Tässä on syksyn kouluvaatesetti number 1. (Tavoite olisi jokunen kurssi suorittaa kotiäitiyden ohessa, jotta ajatustoimintani ei täysin surkastu ja osaisin keskustella muustakin kuin lapsieni ihanuudesta/ kamaluudesta. Saa nähdä onko helpommin sanottu kuin tehty.)

Onko muilla havaittavissa hassuja merkkejä siitä, että ikää tulee lisää? Olisi kiva kuulla :)

Tiikerit ja polkupyörät Noshin kankaita, ananakset ostin Royal-tuotteelta. Sain juuri viimeisen  40 cm pakanlopun niitä, joten paita vaati mustan jatkopalan. Kaavana paidoissa on Short sleeves koossa 104, Ob 3/13.

Sovituskuvat tiikeripaidasta jäivät ottamatta, kun järkyttävä ketsuppiroiske löysi tiensä tietenkin sen ainoan valkoisen paidan päälle. Miten se aina sattuukaan juuri niin? Sappisaippua ei auttanut, kokeillaan vielä aurinkokylpyä (kunhan se joskus taas näyttäytyisi).

Sortsit on kierrätysfarkkua ja toisiin hyödynsin lahkeensuut sellaisenaan. Kaavan pohjana on Mock Denim koossa 98.

Kesäretki oli oikein mukava pitäen sisällään muun muassa Korkeasaaressa käynnin, pikaisen pyrähdyksen Herttoniemen Marimekossa ja kierroksen Lintsillä. Eläintarhan asukit olivat unista väkeä helteen takia ja pojan mieleen eniten taisivat olla ihan vaan hanhet ja lokit, joita olisi voinut katsella halvemmalla vaikka kauppatorilla. Linnanmäkikään ei vielä kaksivuotiaalle täysin auennut, mutta hauska oli käydä kuitenkin omia muistoja verestämässä. Ehkä muutaman vuoden päästä päästään jo vuoristorataan ;) ?

Nyt käyvät koneet kuumina aina kun mahdollista, sillä ensi viikolla koittaa miehen kesäloma ja matkaamme kuukaudeksi Savon suunnalle. Ompelutaukoa siis tiedossa, mutta jokin käsityö houkuttaisi... Perussukat onnistuu, mutta jotain uutta olisi nyt mukava testata. Vinkkaapa ihmeessä, jos keksit jonkun kivan (lue  h e l p o n  ) ohjeen, millä voisin opetella virkkaamaan tai neulomaan esimerkiksi jonkinlaista lastenvaatetta? 

Aurinkoa loppuviikolle toivoen!