Oma ja itselleni niin tärkeäksi muotoutunut blogini jatkaa ennallaan

ja varmasti jatkossa nivoutuu Kaavoista viis-blogin kanssa joltakin osin.

Olen ihan täpinöissäni tästä jutusta, toivottavasti Sinäkin kiinnostuit ;)

Monta rautaa tulessa, välillä raudat sekaisinkin. 

Vaikka keskeneräisiä väkerryksiä on vino pino odottamassa, 

ajattelin tehdä ihanan aurinkoisen perjantaipäivän kunniaksi 

ohjeen yhteen paljon käyttämääni koristukseen.

Toivottavasti siitä on Sinulle iloa :)

Eli koristeruusuke esimerkiksi pipoon, pantaan tai vaikkapa rintakoruksi.

Tarvitset valitsemaasi kangasta, sopivan väristä lankaa, neulan, sakset, 

kynän, ympyrän mallin tai harpin sekä nappeja.

Näppärää ja näyttävää !

Lämpöisiä päiviä viikonloppuunne, 

toivottavasti pärjätään ilman pipoja ;)

Onnellisuutta on monikin asia, mutta tässä yksi.

Se tunne, kun jokin suunnitelma ja sen toteutus onnistuvat täydellisesti

ja voi vilpittömästi sanoa "Hyvä minä, voin olla ylpeä itsestäni!".

Harvoin on niitä hetkiä, että osaan olla täysin tyytyväinen 

- aina löytyy jotain purnattavaa ja paranneltavaa. 

Sisäinen kriitikko mutisee, että olisihan tuon voinut paremminkin tehdä.

Mutta nyt sekin on hiljaa!

Istun, hipelöin valmista vaatetta käsissäni ja olen täydellisen tyytyväinen :)

 Haalari on tehty kierrätysfarkuista ja kokonaan vuoritettu. 

Kaavan muokkasin Ob 4/12 jumpsuitista laittamalla vetoketjun suoraan ja hupun reunan ylemmäksi.

Suurin murhe oli sopivan vetoketjun löytäminen, sillä riittävän pitkiä umpiketjuja 

ei paikallisista kangaskaupoista löytynyt.

Resorit laitoin päällisen ja vuorin väliin, joten ne voi huoleti kääntää ylös. 

Meinasi mennä aivot siinä hommassa solmuun, mutta onnistuin!

Suorituksen onnistumiseen vaikutti varmasti se, että tuo oli itse asiassa jo toinen farkkuhaalarini...

Ensimmäisen tein kokoa pienempänä ja voin kertoa, että melkein tuli itku, 

kun tajusin sen olevan Oolle liian pieni.

Niin monta tuntia käytin suurella rakkauella ja huolella sen aikaansaamiseen.

Onneksi se sai hyvän kodin toisen pikkumiehen luota

ja minä pääsin uudelleen ompeluhommiin.

Osasin myös tehdä ne muutamat hyväksi havaitsemani muutokset :)

Mistä se tulee?

Mikä antaa sen aavistuksen murusen, 

josta lähtee muotoutumaan suurempi ajatus?

Ajatus, jossa yhdistyy muoto ja väri, 

syntyy haave valmiista vaatteesta 

ja saa alkunsa mielikuva siitä, miltä näyttäisi se päällä.

Jos tarpeeksi pitkälle antautuu mielikuvituksen valtaan,

voi unelmoida missä sitä käyttäisi ja mihin tarinaan se kuuluisi.

Millaisia muistoja se yllään voisi kerätä.

Itselläni inspiraatio löytyy aika usein niinkin tylsästi kuin vaatekaupassa.

Siellä kuljen ja keräilen mieleeni niitä yksityiskohtia, mitä tahtoisin itsekin käyttää, 

hipelöin saumoja ja tutkin kuinka saumat on kiinni.

Ihan hassua, tullut ihan uusia aspekteja kauppojen kiertelyyn...

Välillä ihastun toisen ompelijan luomukseen ja pohdin kuinka tekisin siitä omanlaiseni.

Tai sitten jokin ympärillä oleva, arkipäiväinenkin, 

asia alkaa hahmottua mielessä uudeksi ideaksi, joka vain odottaa toteutustaan.

Tähän paitaan inspiraation antoi ihastuttava kaverini,

joka sattumalta mainitsi näkemästään pitsien avulla maalatusta seinästä.

Visio syttyi kuin kirkas valo mielessäni - mikä kangas, millä tavoin, mikä kaava!

Hetken joutui ajatus muhimaan muistikirjassani ennen kuin pääsin ompelemaan,

mutta hyvää kannatti odottaa.

Idearikasta viikkoa!

Se on kevät nyt.

Ne klassiset merkit pitää paikkansa;

aurinko paistaa, lumet sulaa ja koirankakat herättää iänikuista keskustelua 

( ei ole todellista, mainitsin juuri koirankakan blogissa, kahdesti...).

Ikkunoiden likaisuus tulee esiin ja pöly leijailee.

Aamulla ei tarvitse nousta väärällä jalalla ylös.

Olo on virkeämpi ja energisempi, vaikka yöunta olisi takana jälleen pari tuntia liian vähän.

Koti saa uutta raikkaampaa ilmettä,

 joulunpunaiset verhot häädetään viimeistään tässä vaiheessa takaisin komeroon.

Koirien tassut vaativat kuivaamista jokaisen lenkin jälkeen.

Tänä vuonna minun listaani on tullut myös uusi kevään merkki,

nimittäin kurahousut!

Voi sitä väkerrystä ja hikikarpaloita otsalla, kun niitä kiskotaan jalkaan rimpuilevalle yksivuotiaalle.

Voi sitä iloa, kun lapsi saa tonkia maata kontallaan ja istua multakasassa leikkitraktorinsa kanssa.

Ja voi sitä ravan määrää, kun poika kiikutetaan sylikyydillä takaisin sisälle 

( se ei ole koskaan vapaaehtoisesti tulossa)  ja yritetään riisua ulkovaatteet ilman, 

että omakin takki on yltäpäältä mutaisten kädenjälkien kuorruttama.

Kevään merkki on myös sisälläni kupliva tarve ommella vaaleammista,

etenkin keltaisista, kankaista.

Paapiin Sammalpolku täyttää täysin nämä vaatimukseni 

ja muotoutui paidoiksi itselleni sekä ipanalle.

Oon paita on muokattu jälleen bodyn kaavasta,

johon on lisätty rintatasku ja kaula-aukon resorilla kikkailtu

(sen kanssa tahtoi tulla harmaita hiuksia, oli vähän turhan monimutkaista illan pimeisiin tunteihin).

Housut ovat uusimman Ottobren Relaxed fitit ja rakastuin tuohon kaavaan.

Seuraaviin vielä lisää pituutta lahkeisiin, niin käyttöikä kasvaa.

Housut ovat Noshin sahramin väristä velouria

ja näistä tuli ehdottomasti parhaat ikinä ompelemani housut!

Oma toppini sai "koristeekseen" pisarahalkion niskaan

ja rypytystä sivusaumoihin. Pituuttakin eksyi helmaan taas reilummalla mitalla.
Vaaleita värejä en oikein osaa itselläni yleensä käyttää,
joten vaatii kyllä totuttelua.

Noin viikko sitten sain päivääni piristämään kivan kommentin:

"Sinulle olisi tunnustus blogissani :) ".

Aarrerasian ihanainen Kipa oli antanut minulle "Ilosofiaa was here"-tunnustuksen!

Kyllä siinä veti suupieliä korvia kohti 

ja kovasti mieltä lämmittivät kauniit sanat.

Vaikka blogia aloitin syksyllä kirjoittamaan lähinnä muistikirjaksi ompeluistani,

on siitä muodostunut itselleni merkittävä kanava olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa ja jakaa niin tuotoksia kuin ajatuksia muusta elämästä.

Jokaisen kommentin luen suurella ilolla, sillä onhan se ihan mahtavaa, 

että joku muukin pitää töistäni ja näkee sen vaivan, että ilahduttaa minua viestillään <3

Blogin ulkoasu on saanut päivitystä samalla,

kun olen päässyt peremmälle bloggaamisen sekä käsitöiden ihmeelliseen maailmaan.

Tämä Ilosofiaa-muistaminen olikin ihan loistava lahja puolivuotiaalle blogilleni!

... voi käydä kaverin vauvan ekoilla synttäreillä.

Osallistua ompeluporukan perinteiseen perjantaihaasteeseen.

Nautiskella kampaajan hellissä käsissä.

Herkutella itsetehdyillä hampurilaisilla.

Ommelle yötä myöten.

Juhlistaa serkkutytön valmistumista ja samalla reissulla ihan pikkuisen shoppaillakin.

Hihitellä auton takapenkillä uusinta Fingerpori-kirjaa lukien.

Ikävöidä pientä poikaa

 ja tuntea suurta iloa, kun pääsee kotiin hänen luokseen.

Löhötä rauhassa sohvalla muiden mentyä nukkumaan.

Valmistautua uuteen viikkoon.

Kaverin yksivuotiaalle pojalle teimme Kirsin kanssa yhteisen lahjan.

Pussillinen hernepusseja (pussin teki Kirsi ja hernepussit minä) muutti uuteen kotiin

ja pääsi samantien mukaan leikkeihin.

(Ammattini puolesta) tykkään kovasti "kehittävistä" leluista

ja hernepussit ovat monipuolisuudessaan ihan huippuja :)

Siihen liittyen sai etukäteen tilata yllätyspaketin,

josta paljastui mitäpä muuta kuin Marianne Valolan Naistenpäivä-kangasta (klik)!

Ihan vähän piti nieleskellä kankaan nähdessäni, että mitäköhän siitä tekisin,

mutta porukan yhteishenki tarttui lopulta minuunkin ja inspiroi ompelemaan.

Osansa antoi myös kankaan suunnittelijan tarina, joka löytyy tuolta linkin takaa.

Harjoittelin tuolla pinppikankaalla ensimmäistä kukkarokehyksen kiinnittämistä.

Purkamisen, muutaman kirosanan ja reilun liimailun jälkeen

 pussukka on ihan toimiva ja löytänee paikkansa kylpyhuoneen hyllystä.

 Tässä mallissa on "väliseinä" sekä taskut korteille.

Lisäsin myös irrotettavan rannelenksun, jos pussukkaa haluaa sellaisenaan kantaa mukana.

Tästä tuli omasta mielestäni tosi kiva, näitä teen lisää :)

Legginssit kuuluvat  garderoobiini yhtä olennaisena osana

kuin mansikkahillo lettujen päälle.

Yleensä mustina, sillä mikäpä muu sopisi yhtä hyvin ihan kaikkeen kuin musta.

Niinpä, ei mikään.

Kuviollisista ja värikkäistä legsuista olen haaveillut, mutta siinä herää aina kysymys:

Minkä kanssa näitä pidetään?

Tietenkin sen mustan yläosan kanssa, mutta olisiko joku muukin vaihtoehto.

Silmääni särkee yhdistää kahta selkeästi eri kuosia toisiinsa, 

joten tähän asti kuviolliset koipien lämmittäjät ovat pysyneet vain ajatuksen tasolla.

Mutta sitten astui sattuma peliin ja heitti ilmoille sopivasti kaksi asiaa; 

Käpysen postikuluttomuustarjouksen sekä Emmin ohjeen legginsseihin.

Tuli tarve tehdä verkkopöksyt itsellein, vaikka sitten niiden mustien paitojen kaveriksi.

Sisälukutaidossani oli kaavaa piirtäessäni parantamisen varaa, 

mutta onneksi ohjeen tekijä väänsi neuvoja rautalangasta ompeluryhmässämme.

Näinpä se kaava siis syntyi kuin syntyikin, ihan omien mittojen mukaan.

Tein reilummilla väljyyksillä ensin, koska verkkokangas on joustocollaria,

mutta jouduin jälleen kavennushommiin ihan urakalla 

(mikä tietenkin on mukavampaa, kuin jos olisi käynyt päinvastoin...).

Oman kokemukseni mukaan 0-väljyydet riittävät siis myös joustavalle collegelle.

Joten tässä ne on!

Tässä on Tiuhti. 

Tiuhti, sano hei lukijoille.

Se on kiinanharjakoira, ja kuuluu kääpiö- ja seurakoiriin.

Harjakoira on "iloinen, ei koskaan vihainen" sanoo rotumääritelmä.

Sellainen on meillekin päätynyt yksilö.

Harjakoira saattaa näyttää ensin rumalta,

mutta mitä enemmän sitä katsoo, sitä viehättävämmäksi se muuttuu.

Niin kävi minulle ainakin.

Tiuhtin tarina on vähän surullinen, mutta loppu onneksi onnellinen.

Se oli pentuna otettu näyttelykoiraksi,

mutta ikävä kyllä hänen hampaansa eivät olleetkaan priimaa.

Tiuhti päätyi useampaan hoitopaikkaan, jossa siitä kyllä pidettiin huolta,

mutta se ei ollut "kenenkään" oma, sillä ei ollut omaa kotia.

Meillekin se tuli hoitoon.

Sieluni ei kuitenkaan antanut periksi siirtää sitä enää eteenpäin - 

raasupientä, joka pelkäsi olla yksin ja haki paikkansa sylistä.

(Miehelleni tosin kerrottiin sen olevan vain väliaikaisesti meillä,

ja tarinaa ylläpidettiin, kunnes hän itse oli sitä mieltä, että harjaeläin jääköön meille...

Liekö tuo oikeasti arvannut juonen alusta saakka.)

Ja niin Tiuhti asuu nyt meillä. Osana laumaa.

Tiuhti on varsin vähään tyytyväinen.

Lämmin paikka sohvalla, sängyssä, viltin päällä tai vaikka lattialla lojuvien sukkien päällä riittää.

Lempipaikka on kuitenkin isännän syli, johon se iltaisin parkkeeraa itsensä.

Huonolla säällä se ei tykkää ulkoilla,

 mutta muulloin se juoksee "nauraen" isojen koirien mukana pitkin metsää.

Hassu pieni tyttö. 

Koska se on karvaton 

(tai siis todellisuudessa kuuluu ärsyttävään kategoriaan "karvainen naku", 

joka vaatii säännöllisen trimmin)

tarvitsee harjakoira vaatteita viileämmillä säillä. 

Aiemmin olen ne ostanut valmiina, mutta nyt koin valaistumisen;

voin tehdä nekin itse!

Netistä kaava (klik), muokkausta mittojen mukaan ja pikainen ompelu.

Hieno tuli, eikös!

Seuraavaa postausta odotan innolla,

pääsen hehkuttelemaan saamaani tunnustusta...

Mutta siitä lisää lähipäivinä <3

Sain viettää lauantaipäivää loistoseurassa;

minä, Elna-rouva ja uskollinen saumurini!

Miesväen hätistelin mummolaan 

(Tosin yöksi eivät voineet jäädä, kun siellä ei kuulemma näkynyt jääkiekkoa.

Ei ihan pysty vaimo aina ymmärtämään...).

Koneet olivat yhteistyössä, sakset terävät ja musiikki antoi potkua työlle.

Valmista tuli kolmen vaatteen verran

ja kaikkiin olin ainakin semisti tyytyväinen!

Olin kuukausia sitten ostanut Euronkankaan palalaarista ohuen trikoon

ja nyt vihdoin sain siitä ommeltua paidanhetaleen itselleni. 

Olen nyt totisesti kunnostautunut tässä vapaamuotoisemmassa ompeloimisessa, 

tämäkin syntyi luovasti leikellen ja näppituntumalla näpertäen.

Yksinkertainen, mutta aika mukava hetale.

(kaava on muokattu Villikko-haalarista Ob 1/13).