Vuosi 2014. 

Tänä vuonna on vietetty tavallista arkea vuosikkaan pojan kanssa, 

aloitettu opinnot 10 vuoden tauon jälkeen, 

saatu kuopuksen odotus hyvälle mallille, 

tutustuttu uusiin ihaniin ihmisiin. 

Ja muutakin, pääasiassa iloisia, elämää rikastuttavia juttuja. 

Olen saanut paljon.

Ja ommellutkin olen.

Tammikuu

Tänä vuonna ommellut lahjat jäivät nolostuttavan vähiksi.

Ideoita oli vaikka millä mitalla ja kiltteinä olleita lahjansaajia vähintään yhtä monta.

Ei vaan yksinkertaisesti riittänyt aika eikä rahkeet tässä vaiheessa,

kun yöunet veivät voiton ompelusta, joten saldo jäi vaatimattomaksi. 

Onneksi muistamisia saa valmiinakin, joten ei kukaan onneksi kuitenkaan ilman jäänyt...

Nyt on aika.

Aika alkaa laskeutua joulunviettoon.

Sytytellä kynttilöitä, lämmitellä glögiä ja napostella suklaata.

Unohtaa toviksi koulutehtävät ja ompeluksetkin.

Nauttia yhteisestä vapaa-ajasta, kun tuo toinen puoliskokin jäi lomalle.

Ihmetellä kohta kaksivuotiaan oivalluksia ja riemua.

Silitellä nyt jo melko pyöreää vauvamahaa.

Rauhoittua hetkeksi.

No, totuuden nimissä myönnän, että vielä pitää siivoilla ja juosta kaupoilla,

paketoida viimeiset lahjat ja ehkä leipoakin.

Pinnakin todennäköisesti kiristyy useampaan otteeseen,

mutta siitä huolimatta - mie niin tykkään joulusta  ♥

Jouluiloa tuomaan itselle ja pikkuisen toisillekin, 

ompelin vihdoin kauan hautomani Paapiin TSI-paketit.

Kettuperheen sekä ihanan ison tonttusen.

Joskus asiat loksahtavat kohdalleen täydellisesti.

Niin kävi tänä syksynä lapseni hoitojärjestelyjen suhteen -

pystyin opiskelemaan eikä Oota tarvinnut vielä laittaa päiväkotiin. 

Kiitos siitä kuuluu mummolle sekä ihanalle naapurilleni,
jolta myös sain pikkuisen hoitoapua!

Mummoa muistetaan toisella kertaa, 

mutta naapurin "hoitotätiä", tai oikeastaan hänen lapsiaan, 

halusin muistaa ja kiittää ompeluin. 

Ovathan kyseiset lapsoset myös oman poikani ensimmäiset kaverit!

Nyt sai äidin murunen jouluisen asun sittenkin, 

vaikka olin etukäteen päättänyt, ettei sellaista oikeastaan tarvita.

Onhan sen käyttöaika melko marginaalinen kuitenkin, 

etenkin kun kyseessä on selkeä joulukuosi.

Näitä pipareita kykenin vastustamaan, 

kunnes ystäväni pyysi ompelemaan samaisesta kankaasta omalle pojalleen hupparin. 

Iski "näkönälkä", ja pakkohan se oli oma palanen noutaa Tyyne-Esteristä. 

Myös ideanpoikasen nappasin sieltä mukaan, sillä ihastuin Annin tekemiin 

hiippahuppuihin kulkusen kera. Kaavana käytin Wind chime-hupparia pienillä muokkauksilla.

Mielenkiinnolla seuraan, kuinka rauhassa koristeet saavat kuusessa olla.

sen verran mukava pojasta on palloja hypistellä.

Myös kuusen alla asuva tonttu kiinnostaa kovasti :)

Nyt vielä pari päivää koulua tiedossa ja sitten koittaa kaivattu joululoma!

Parhautta ♥

Ps. Ruotsin suullinen koe sujui ihan yli odotusten, kiitos tsempeistä ;)

Kaavoista viis sai haasteen osallistua Suomen suurin joululahja-keräykseen, missä ommellaan pehmoleluja lahjoitettavaksi sairaaloiden lastenosastoilla ympäri maan.

Minulla on muutama eläinhahmo mihin olen erituisen mieltynyt, ja ne ovat pesukarhu, kirahvi ja kettu. Kettufiksaatiota yritän selvästi opettaa myös pojalleni, sillä hänen unikavereikseenkin on valikoitunut pelkkiä kettuja...  Kettupehmon ohjeita aloin siis etsiä Pinterestin kautta ja niitähän riitti!

Ihastuin löytämääni Kotivinkin ohjeeseen ja kaavaan, ja aloin sitä innolla suunnitella. Mutkia matkaan tuli siinä vaiheessa, kun huomasin mallikaavojen olevan onnettoman pieniä eivätkä edes täysin suhteessa toisiinsa. Ohjeessakin oli paljon parantamisen varaa ja ensimmäiseksi sai arpoa, mikä kohta mikin kaavakuva on ja mihin ne yhdistetään. Hahmotuskyvylläni melkoinen haaste, mutta sain onneksi apua paikallisilta ompelukavereilta. Kaavojen suurentelun ja mallailun, palojen ompelun ja ratkomisen jälkeen sain lopulta valmiiksi tämän, aika mukavan kettusen.

Toissa viikkoinen savaway houkutteli minut mukaan yllätyksineen. Tilaus tehtiin Mersia Designille, jonka upeita painokuvia olen ihaillut aiemminkin, ja kovasti haaveilin saavani pussista herkän pitsikuvan tai sudenkorennon. Vaan juu ei, paketista paljastuivat turkoosit kärpäset, jotka eivät silmääni miellyttäneet yhtään. Onneksi kotoa löytyy tuo pieni poika, jolle kärpästen kuvittelin jotenkin passaavan.

Palastelin Little lamb-paidan kaavan koossa 92, ja kokosin paidan kärpäskankaasta ja mustasta trikoosta. Toisen painetuista ötököistä aplikoin laiskan naisen malliin kaksoisneulalla ympäriinsä.

Sillä tekniikalla tulee mielestäni yllättävä siistiä jälkeä, ja parasta - ompelukoneeni toimii yhteistyössä kiukkuilematta.

Melkein nolottaa taas tehdä  m u s t a  postaus, mutta sellainen on siis jälleen luvassa. 

Miten tuo synkkä epäväri voikaan olla niin turvallinen, toimiva ja sopiva? Niinä päivinä, kun vaatehuoneessa iskee epätoivo eikä mikään näytä päällä hyvältä, voi nappaista hyllystä mustan tunikan
-  ja avotsie, johan passaa lähteä kylille!

Meilläkin - kuten monessa muussakin ompelevaisen äidin perheessä taisi olla - isä sai lahjukseksi itsetehtyjä boksereita. Jostain kumman syystä sovituskuvia ei tähän kuitenkaan herunut!? Sai hän lisäksi myös toivomansa kirjan - kerrankin ajattelin ostaa lahjaksi sellaista mitä mies oikeasti tahtoo, eikä vain sitä mitä minä katson hänen tarvitsevan ;)