Aiemminkin olen jotain käsintehtyä pakettiin sujauttanut -

servetein koristeltuja kynttilälautasia, villasukkia, korurasioita ja sen sellaista.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa paketoin itse ommeltua.

Kovin suureellisia eivät lahjukseni olleet, mutta yritys hyvä ja ajatus kaunis.

Äidille tein lapaset Pitsin kaavalla.

Kankaana Majapuun vadelmaneulos, sama josta äiskälle piponkin olen tehnyt.

Isälleni ompelin pipon tai itse asiassa kaksi.

Testasin ensimmäistä kertaa silityskalvoja,

ihan ohjeen mukaan.

Jätin reippaana testiversion tekemättä ja täräytin suoraan kalvon päälle kuumalla raudalla;

tuloksena sulanut kuva, sulanut pipo ja muovit raudan pohjassa.

Sen jälkeen aloin vasta harjoitella ja opin, että omalla silitysraudallani riittää 

yhden pisteen lämpö ja ehdottomasti pitää olla leivinpaperi välissä.

Ensimmäisenkin pipon sain pelastettua, kun revin sulan kuvan irti.

Lapseni yksi kummi ja rakas ystäväni toivoi itselleen meikkipussia.

Sellainen syntyi maatuskapuuvillasta ja vahakankaasta, jota jäi yli pöytäliinastamme.

Kokoa pussukalla on 20 x 30 cm arviolta eli mahtuu tavaraa vähän reilumminkin.

Taskutkin askartelin, vaikka kuva ei sitä kerrokaan !

jo aiemmin nähdyillä pitsisomisteisilla ruttupipoilla.

(en taida muita ommellakaan kuin ruskeita velourhousuja!).

"Tonttu pieni palleroinen,
veitikka tuo iloinen.

Siis Savaway-veivit.

Jälleen aktivoiduin facebookin ompeluryhmän imussa

ja osallistuin yhteiseen kivaan.

Kummatkin tehtävistä olivat yllätyksiä,

joten utelias immeinen ei voinut vastustaa kiusausta mitenkään,

vaan pakko oli tilata tehtävänanto.

Ensimmäinen veivaus oli salainen kiitoslahja 

Viljamin puodin Maijalle, joka organisoi Suomen suurin joululahja- lelukeräyksen.

Kiitos hänelle vilpittömästä halusta tuoda iloa pienille, suuresta sydämestä

sekä siitä, että sai aktivoitua suuren määrän kotiompelijoita mukaan.

Toinen osuus oli supersalainen,

kiitoslahja Hannalle, joka järjestää joka viikkoiset Savawayt.

Kiitos hänelle perjantain piristyksistä ja kekseliäisyydestä.

Tällä kertaa en osallistunut ompelemalla, 

vaan kaivoin kartongit, liiman sekä sakset esiin

ja askartelin ihan vanhanaikaiseen tapaan joulukortit.

Tekniikkana korteissa käytin iiris-taittelua (vai mikä lie on suomalainen nimitys).

Helppoa, mutta näyttävää!

Tällaiset kun saisi aikaiseksi tehdä kaikille joulun postituslistalla oleville...

Toinen ylläriveivi saapui männäviikolla postissa

ja paketista paljastui kangaskassi.

Tehtävänä oli tuunata Liekkipylly oman näköiseksi,

jotta sitä voi ilolla ja ylpeydellä kantaa mukanaan.

Pakko myöntää, että itsellä löi hetken tyhjää ideoiden suhteen,

mutta kangastussien avulla sain jonkinlaisen koristelun onneksi aikaan.

Heikko suoritus, mutta muuten kelpo kassi.

Yksi pikainen, mekko makoinen.

Hetken mietin millaisia jippoja tähän tekisin, 

ja kangas notkui tuolin selkämyksellä saksia odotellen.

Kuosi kuitenkin puhui puolestaan

- ei tässä jippoja tarvita, kun on näin näyttävät kukkaset.

Jompi kumpi jää jalkoihin kuitenkin.

Joten "less is more", kerrankin näin.

Tuli ajatus ja sitä seurasi visio.

Hyvin yksinkertainen, mutta oi miten suloinen silti.

Piti saada pinnasänkyyn päiväpeitto, sellaista kun ei ollut vielä.

Tilkkuja aloin haalia kasaan,

ja lopulta keko oli niin suuri, 

etten malttanut jättää peittoa pinnasänkykokoon. 

Sehän jäisi käytöstä jo parissa vuodessa.

Ja niin peitto kasvoi ja kasvoi,

lopulta kokoon 130 x 170 cm asti.

Tulikin torkkupeitto, piilopeitto,

loistopeitto, majapeitto.

Kyllä sitä käyttöä keksii.

Anoppini sai minut ylipuhuttua.

Paita kuulemma olisi tarpeen, toteutuksen suhteen sain vapaat kädet.

Kangas valittiin yhdessä Royal-tuotteen sivuilta.

Siitä sain hyvän syyn pistäytyä putiikissa paikan päällä,

kun sopivasti samalla paikkakunnalla kyläiltiin.

En uskaltautunut rajojani rikkomaan tai uusia haasteita kohtaamaan,

vaan turvauduin tuttuun ja turvalliseen,

takuuvarmaan ja toimivaan.

Kaavanmuokkauksessakin pääsin melko helpolla,

vähän vain sivuja ja pääntietä korjailin.

Kaivoin pitkästä aikaa virkkuukoukun esiin kätköstäni.

Hyvä kätkö olikin, ei meinannut halutun kokoinen koukku alkuun löytyäkään.

Oli näet hautautunut hirmuisen lankakasan sekaan.

Minulla on vanha kapiokirstu (?) pullollaan lankoja

ja mummon peruina sukkapuikko poikineen.

Siellä ne kirstussa sikinsokin majailevat,

ja odottavat, että joku kaivaisi käyttöön.

Vaikka erilaisista käsitöistä kovasti tykkäänkin, 

olen kovin rajoittunut etenkin neulomisen ja virkkaamisen suhteen.

Neuleohjeet eivät avaudu minulle eivätkä silmukat tottele yhtään.

Villasukka on ollut ainut mitä osaan tehdä (tosin sen osaankin tehdä oikein hienosti!),

ja haaveissa olisi opetella neulomaan muutakin.

Mutta kun se on niin HIDASTA!

Ompeluun hurahdin todennäköisesti juuri siksi, 

että valmista tulee paljonpaljon nopeammin.

Kärsimätön kun olen nähkääs.

Näitä kukkasia innostuin kuitenkin virkkaamaan ihan urakalla, 

kun hyvän ohjeen löysin (en löydä vaan enää, muuten linkittäisin :/ ).

Virkkaaminen on neulomista kiitollisempaa muuten senkin takia,

että mahdollisia karkureita on vain yksi koko puikollisen sijaan!

Nämä kukkaset pääsivät koristamaan ruttupipoja (jälleen kaava, johon olen juuttunut),

jotka lähtevät joulupaketteihin ... enpäs kerro kenelle :)

Kotona olen jatkanut joulun tekemistä.

Ihanakamala tehtävä, jota en tunnu saavan valmiiksi millään

(valmis = omaa silmää miellyttävä, miehellä ei kuulemma tähän ole mielipidettä.

Ja tokkopa sitä tässä asiassa kuunneltaisikaan...).

Ehkäpä aattoon mennessä osaan jo rauhoittua vaan ihastelemaan kätten jälkiä.

Kiinnitin jo aiemmin tekemäni virkatut lumitähdet rautalankaan,

jotka ripustelin peiliin kiinni.

Liian laiska olin tärkkäämään niitä,

mutta onneksi höyrysilitysrautakin ajoi asiansa.

Kauniita eikö vaan?

Kynttilänloistoa kylmään päivään <3

Meille saapui kutsumaton vieras.

Ensin se kurkki oven raosta, aiheutti pientä köhimistä ja nenän vuotamista.

Yritettiin hätistellä, mutta eipä se perääntynyt, vaan astui reippaasti sisälle.

Ihan asettui taloksikin. 

Ensin se kiusasi vähän aikaa perheen pienintä,

mutta lopetti, kun tarpeeksi Panadolilla uhkailtiin.

Otti ehkä nokkiinsakin, koska siirtyi minulle entistä äkäisempänä.

Laittoi nokan tukkoon, yskitti ja kaihersi kurkkua.

Kovasti yritin vierasta häätää;

tarjosin sipulia ja lämmintä juotavaa, nenäsumutetta ja yskäntroppia.

Hetkeksi aina asettui, mutta hiipi kuitenkin 

makuuhuoneeseen ja viimeistään yöllä ilmoitteli itsestään.

Lienee nautti siitä, että sai yskittämisellä pitää hereillä koko poppoon. 

Kun reilun viikon olin tätä epäystävällistä vierailijaa majoittanut

ilman mitään poistumisen merkkejä, tuli mittani täyteen

(samalla kuin poskionteloni).

Piti pyytää apua tohtorilta, joka tiesi oivat keinot.

Ja hyvä keino onkin; vain pari pientä antibioottia ja on jo olo kummasti parempi!

Kunhan vielä muutaman päivän lääkettä nautin, niin enköhän saa 

potkaistua vierailijan kokonaan pihalle.

Sekin tässä oli harmittavaa, että hyysätessä edellä mainittua,

en ole saanut tehtyä juuri mitään.

Mies on jo puolet isäkuukaudestaan kuluttanut, 

mutta mikään mitä suunnittelin tekeväni sillä aikaa, ei ole toteutunut.

Kiittämätön seuralainen tuo flunssa, ottaa paljon eikä mitään anna.

Pari pientä juttua sain kuitenkin esittelykuntoon.

Tein Oolle talvihatun bongaamani kaavan mukaan, koko 1-2 vuotta.

Jokin meni kuitenkin vikaan, sillä valmis hattu menee 36-senttiseen päähän, ei isompaan.

No tämä pääsee sitten vauvalahjaksi tulevalle kummilapselleni :)

Harmillisinta on, että tuo hauska Murun kangas loppui juuri, 

enkä enää isompaa hattua  siitä saanut kypärämyssyn ja lapasten kaveriksi (jotka ovat siis sopivat).

 Tätä mieltä Oo on kypärämyssystään.

Mittailtuani muuten hyvää kaavaa, päädyin tekemään uuden hatun koossa 4-5 vuotta.

Kankaaksi löytyi Eurokankaan paloista lämmin fleece, jonka toinen puoli näyttää neulokselta.

Hetken se istui paikoillaan myssy päässä, kun lahjoin kännykälläni, 

mutta sekin ilo jäi kovin lyhyeksi.

 Joulukorttikuvien ottamisen sain siis unohtaa ihan tyystin,

koska paikoillaan istuminen - tonttuhattu - iloinen ilme eivät toimi yhdessä ;)

Ehkä ensi vuonna uusi yritys.

Loppuun vielä pikkuruinen pussukkainen,

jonka surautin pikkujoulupakettiin. Koko on noin 7 cm x 11 cm.

Nenää niistellen toivotan iloista alkanutta joulukuuta!